edellinen  etusivu  artikkelit  KK-files  seuraava

Datakeho, datamieli?

Ruumiiton olento tieteiskirjallisuudessa
osa I : Johdanto
M-P Salo



 
Teleseminaarissamme mediatieteen laitoksella heräsi keskustelua siitä minkälainen on ihmisen minäkäsitys ja millaisia ovat hänen kulttuuriset ja sosiaaliset sidoksensa muihin ihmisiin silloin, jos ruumista klassisena psykofyysisenä kokonaisuutena ei ole olemassa. Minkälaisista lähtökohdista ruumiittomuuden käsite tietoverkoissa siis alkujaan syntyi? Tämän esseen puitteissa tarkastelen ruumiittoman ihmisen ja/eli tiedostavan ja ajattelevan sähköisen olennon  käsitettä science fiction-kirjallisuudessa, mikä toivoakseni valottaa hiukan kulttuurimme tapaa käsitellä ja ajatella dataruumiin mahdollisuuksia ja rajoitteita. Kirjallisuuden keinoilla on vuosisatojen ajan pystytty käsittelemään ilmiöitä ja asioita, joita ei muuten ole voitu saattaa ajatusta jalostuneemmalle tasolle.  Samaten tieteiskirjallisuuden tunnustettu kyky jossain määrin ennustaa  uusia kulttuurisia ja sosiaalisia käytäntöjä perustelee kyseisen materiaalin käyttöä vielä yleistymättömien, mutta toki olemassaolevien  kulttuurimuotojen analyysissa. Samoin  vielä diskurssin asteella olevan tietoverkon esittämisen kyberavaruuteena voidaan sanoa lähteneen liikkeelle juuri science fictionin tavasta alati etsiä mahdollisuuksia abstraktien ilmiöiden toteutumiseen tulevaisuuden tai vaihtoehtoisen todellisuuden maailmoissa. Tämän vuoksi on syytä tutkia niitä tuotoksia, joissa kyberavaruuden ongelmia on todella yritetty ratkaista, sillä science fiction vaatii kirjallisena tyylilajina ennen kaikkea tietynasteista uskottavuutta. Rajat niille asioille mitä on jo tapahtunut, sille mitä ehkä tapahtuu ja sille mitä voisi tai olisi voinut tapahtua, ovat loppujen lopuksi hyvin liukuvia. 

Tässä esseessä yritän pohdiskella näitä asioita lähinnä tietoverkkoyhteiskunnan alakulttuurimuotona: kehon merkitystä silloin kun kehoa ei ole ja minäkuvan merkitystä silloin kun ulkoisen hahmon voi helposti muuttaa vastaamaan kulloiseenkin tilanteeseen. Tieteiskirjallisuudessa nämä tietoverkkojen alakulttuurimuodot ovat olleet läsnä jo kauan ja niiden toimintatavat ovat muuttuuneet aina ulkoisen kulttuurin muuttuessa. Nykyään ns. postvirtuaalisuuden1 aikana, kun 90-luvun alun VT-kohun laskeudutua eivät VT:n sovellukset ole sittenkään tavoittaneet suuria massoja, (useimpien suurrahoittajien vetäydyttyä hankkeista) on mielestäni ehkä aika tarkastella hivenen eri keinoin niitä käsitteitä, joita julkinen sana on hehkuttanut viime vuosina kyllästymiseen asti. Käytän ongelman käsittelyssä pohjana ajatusta siitä, että erilaiset kulttuuriset ja sosiaaliset tilaukset määräävät pitkälti sen minkälaiset sovellukset yleistyvät ja minkälaisten kaupallisten faktoreiden mukaan sovellukset kehitetään. Tieteiskirjallisuuden tarjonnasta valitsin tässä esseessä mainitut teokset osaksi siksi että vaikka monet muutkin scifi-romaanit käsittelevät esseen aihetta juuri tähän valitut kirjat edustavat tyylilajin perusteoksia. Valintaani perustelen myös osaltaan sen takia, että käsittelemäni teokset ovat kaikki tavallaan erilaisen näkökannan ja kirjallisen tyylin  edustajia. Aivan kaikkein nuorimman ikäryhmän edustaja esseestä puuttuu, mutta se on tarkoituksenmukaista: tyylilajin perusasiat eivät nimittäin ole juurikaan muuttuneet, täysin uutta ja mullistavaa näkökantaa tähän asiaan ei ainakaan minun käsiini ole vielä osunut. 



1 Laurel (1993). Laurel: “On tuhoisaa herättää suuren yleisön odotukset ellei voi toimittaa tuotetta joulumarkkinoille.” 

edellinen  etusivu  artikkelit  KK-files  seuraava