edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

Apollo 13

Anni Ahonen


 
väliaikainen ilmansuodatin 
rakenteilla vioittuneen tilalle
USA:n avaruusohjelma käy täysillä. Kilpailevan Neuvostoliiton aikataulun edelle on päästävä hinnalla millä hyvänsä ja rahaa todellakin palaa. Välillä kirjaimellisesti. 

Suuri päivä koittaa ja USA:n kansalainen Neil Armstrong astuu ensimmäiset askeleet kuun pinnalla ja työtoverit maassa katsovat suoraa lähetystä kadehtien ja onnitellen. Avaruusohjelma on täyttänyt tarkoituksensa. 

USA:n kunnianhimoisena tavoitteena oli lähettää kuuhun vielä ainakin yksi miehitetty alus mutta tätä ei koskaan tapahtunut. Armstrong oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kuun kamaralla tallustellut ihminen. Elokuva Apollo 13 kertoo, miksi näin kävi. 

Teatteriin astellessani huomasin olevani täynnä ennakko-odotuksia. Muistelin jatkuvasti traagisesta avaruuslennosta tehtyä dokumenttia, jonka olen nähnyt kaksi kertaa ja pohdiskelin itsekseni, kuka kenenkin roolia esittäisi. Kuka isännöisi Houstonin lennonjohtoa, mitkä olisivat roolijaot aluksen sisällä (tietysti tiesin Hanksista ja kumppaneista), kuinka paljon astronauttien omaisia esiteltäisiin jne. Olin hiukan yllättynyt kun tajusin kuvauksen lähes orjallisesti noudattavan mainitun dokumentin käsikirjoitusta. Tässä oli menty jopa niinkin pitkälle, että lennonjohdossa työskenteleviä ihmisiä esittävät näyttelijät oli useinmiten selvästi valittu ulkonäkönsä perusteella. Ainakin tärkeimmille henkilöille oli etsimällä etsitty kaksoisolentoja. Tämähän ei nyt tarkoita sitä, ettäkö suoritukset olisivat siitä kärsineet. Yllätyin vain. 

Ja niin sitä mentiin. Miehistön siviilielämään puututtiin juuri niin vähän kuin mitä oli tarpeellista, silti ajatus tuli perille. Astronautin vaimon ei kannata ruveta nyyhkimään pelosta kuullessaan, että ukko lähtee kuuhun vaan hänen on hymyillen kysyttävä: "Miksi sen täytyy olla juuri numero 13?" Viime hetken miehistön vaihdokset ja uuden tulokkaan ei niin lämmin vastaanotto vaativat vain muutamien minuuttien tunteiden hillintäyritykset ja sitten oltiinkin jo matkalla. Valtavan raketin kuljetus lähtöalustalle, moottoreiden käynnistys ja irtautuminen maasta saivat ainakin minun tukkani tutisemaan jo ääniefektiensäkin puolesta. Kuulin vierustoverini valittavan hampaanpaikkojensa höltyneen parin minuutin mittaisen metelin jälkeen. Loppufanfaareihin asti olikin sitten hiukan hiljaisempaa muttei yhtään tylsempää! 

Apollo 13 ei kaivannut käsikirjoittajaltaan minkäänlaisia yrityksiä lisätä dramatiikkaa. Tosielämä on joskus elokuvaakin ihmeellisempää. Miehistön hätäännys ja lennonjohdon ankara työskentelytahti ei taatusti unohdu koskaan yhdeltäkään mukanaolleelta. Elokuvan suurin plussa olikin siinä, ettei siihen lisätty ylireagointeja eikä mitään korostettu vaan kaikki kävi niin kuin silloin joskus (kun isä auton osti). Kaikilla oli käsissään vain nippu raakoja faktoja, jotka kertoivat, että miehistöä on turha odottaa seuraaviin kiitospäiväbileisiin. Sattui kuitenkin niin, ettei lennonjohto halunnut menettää yhtään miestä tällä työvuorolla. Heidät pidettiin väkisin hengissä mitä mielettömimmillä kepulikonsteilla joista osa tuntui jopa huvittavilta ja lopulta kylmästä kangistunut, janoinen ja muutenkin sairaalaa kaipaava miehistö ongittiin merestä - hirmumyrskyn alta! Elokuvan lopussa tuli mieleeni, että oikeastaan tuon epäonnen lukujen yhteensattuman olisi kuulunut olla vieläkin tehokkaampi ja posauttaa kaikki kolme astronauttia heti kättelyssä ilmaan. Jostain syystä näin ei käynyt...

* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

   

edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava