edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

Terry Pratchett: Viikatemies (The Reaper Man)

Marko Ikäheimo ikaheimo_palaute@hotmail.com


Terry Pratchett: 
Viikatemies (The Reaper Man) 
Karisto 
Hämeenlinna 1996 
ISBN 951-23-3537-9 

Kyllä ihminen on nuorena kokematon ja typerä. Otetaan nyt esimerkiksi meikäläisen tekemä arvostelu Pratchettin edellisestä kirjasta: Mortista. Jaa-a nyt kun tarkemmin fundeeraan, niin siitähän taitaa olla peräti puolisen vuotta tai niillä main aikaa. Silloin vaatimaton mielipiteeni taisi olla että Pratchett on multiversumin paras kirjoittaja. Mutta eipä aikaakaan kun voi kauhistus: taas tuli nokan alle uusi tekele samalta tekijältä. Eipä muuta kuin kaikki muuta tekemiset peruutukseen, syvä sisäänhengitys ja sankarillinen sukellus Kiekkomaailman syövereihin. Mutta mitenkäs sitten kävikään... 

Kuitenkin ennen kammoittavia paljastuksia pitänee antaa alkuun standardit varoitukset. Tämä kirjoitus on hyvin tavanomainen arvostelu tekijänsä huomioonottaen. Joten voitte olla varmoja että mukaan on luiskahtanut aimo joukko SPOILEREITA. Jotkut herkkämieliset saattavat pahoittaa mielensä, jos varoittamatta onnistun pilaamaan heidän tulevat lukunautintonsa. Joten nyt varoitukset on annettu, turha on lähteä etsimään kirjoittajaa viikatteen kanssa (eipä sillä että te minua kiinni saisittekaan, hähää). 

Minimiannos juonenkäänteitä Kerrankin osasivat takakansitekstin tekijät pitää tuotoksensa riittävän lyhykäisinä jopa meikäläisen makuun. Vai mitäpä sanotte seuraavasta selostuksesta: 
    Kiekkomaailman kronikka jatkuu: mitä tapahtuu kun Kuolema saa potkut työstään? 
Siinäpä eivät paljon päässeet silmät rasittumaan lukiesssa. Vaikka toisaalta kaikki olennainen tuli kyllä sanottua. 

Kuten kaikkein nokkelimmat jo ehtivät varmaan huomata, kaikkien oma lempparianorektikko on taas mukana kehissä. On se vaan kumma miten kuolema tuntuu pompaavan aina pääosaan missä vaan esiintyykin. Otetaan nyt vaikkapa Gaimanin hahmo Sandmanissa tai vaikka tämä Kiekkomaailman variantti. Mutta ei kai se mikään ihme loppujen lopuksi ole. Suurista mysteereistä saadaan aikaa suurta draamaa ja kuolemaa suurempaa mysteeriä on kokolailla vaikeanpuoleista löytää. Joskus draama tuppaa olemaan kyllä hiukkasen vähemmän kuolematonta... 

Joka tapauksessa Kuolemalla ei oikein jyrää kirjan alussa. Jonkun Taivaallisen Tarkastusviraston mukaan kuolema joka on kehittänyt persoonallisuuden ei ole oikein hyväksi puljun imagolle. Joten vanha kalistelija saa saappaankuvan persauksiinsa. Mutta ei hän lähde ihan tyystin muistotta: eläkkeellelähtölahjakseen hän saa ikioman tiimalasin (ette ikinä arvaa mitä se mittaa). 

Eipä siinä sitten mitään, Vanhan laiheliinin on vain pärjättävä miten parhaiten pystyy tavallisena tallukkana. Tai siis ainakin suhteellisesti ottaen. Jotenkin on kuitenkin vaikeaa kuvitella kaksimetrisen luurangon kärsivän vaikkapa ummetuksesta. No jaa, ken elää sen näkee. 

Vaan eipä olisi Pratchett itsensä jos kaikki olisi näin yksinkertaista. Ei todellakaan ole. Mukana on jo tuttuun tapaan todella ihmeellinen seurakunta. Ihan esimerkin vuoksi voisi mainita velhozombien, perimyksen kautta syntyneen vampyyrin ja ujon mörön. Niin ja tietysti takaperoisen ihmissuden myös. Mukana on myös pahaenteinen huppupäinen hahmo nimeltään ... tadaaa ... Rottien Kuolema. Eli erinomaisen kummallisia tapahtumia halajavat eivät pääse pettymään tämän kirjan parissa. 

Juoni? Siinäpä se ongelma oikeastaan onkin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmastuna. Pratchett on nero luomaan huvittavia tilanteita. Omintakeiset ideat lentelevät sellaista tahtia, että meikäläisenkintasoisen kirjallisen räpeltäjän kasvot alkaa vihertämään kilpaa männäviikkoisen raeruohon kanssa. Kaikki suuren humoristisen eepoksen palaset ovat koossa (ja jää vielä runsaasti kikatettavaa ylitsekin). Mutta sellaisiksi ne sitten jäävätkin, palasiksi nimittäin. 

Kaikesta yrittämisestään huolimatta kirjoittaja ei oikein saa tarinaa kantamaan. Joskus synkimpinä hetkinäni epäilen että hän ei ole oikeastaan yrittänytkään. Ehkä tarkoitus onkin ollut pykätä äkkiä pystyyn voittotuote jolla saa revittyä rahnaa tuhlattavaksi kaikkeen kivaan. Mutta ei, näin en voi uskoa, se olisi puhdasta kyynisyyttä. Toivottavasti kyse on pikemminkin siitä että Pratchetilta on väliaikaisesti ollut tatsi hukassa. Kun en ole mikään hirveä pohatta, en voi tietää parantuuko tahti sarjan seuraaviin osiin mentäessä. Sitä minä kuitenkin toivon ja rukoilen joka ilta ennen nukkumaan menemistä. 

Juonesta puheenollen, lukaiskaapas joutessanne joskus saman tekijän yhteistyössä Neil Gaimanin kanssa pykäämä Hyviä Enteitä. Siinäpä vasta on kaikki kohdallaan ja vielä oikeissa suhteissa. Gaiman antoi keitokseensa uskomattoman tarinankerronna lahjansa ja Pratchett kauheat komediakykynsä. Eihän siitä voi syntyä mitään muuta kuin Suurta Komediaa samassa sarjassa kuin vaikkapa Linnunradan Käsikirja Liftareille. Kunhan vaan Pratchettin omille tuotoksille ei kävisi samoin kuin Adamsille näyttäisi käyneen. Jos joitakin tunteita liftarisarjan viimeisimmät tekeleet synnyttävät, eivät ne ainakaan iloa ja naurua ole. 

Kaiken kaikkiaan... ... ja loppujen lopuksi en minä kuiteskaan pidä Viikatemiestä mitenkään huonona kirjana. On vain niin että minä en pidä sitä myöskään erikoisen merkittävänäkään kirjana. Eipä silti, eihän kaiken tarvitse olla jonkun Sormusten Herran tasoista (nimim. "Neljä kertaa läpiluettu ja aina vaan löytyy jotakin uutta"). Kyllä joskus maatajärsyttävien megaeeposten sekaan mahtuu pikkuisen vaatimattomampikin teos (viinivertausta en osannut laittaa tähän väliin kun en niitä litkuja pahemmin ryypiskele). Näkis vaan joskus niitä megaeepoksiakin. 

Ehkä ei pitäisi aina odottaa liikoja. Viikatemies on nimittäin omassa lajissaan ylittämättömän hauska. Ensimmäisellä lukukerralla nauroin kovaa ja korkealta useampaankin kertaan. Kirjan kestävyyden kanssa on kuitenkin vähän niin ja näin. Ei fyysisessä mielessä; kannet pysyvät lujasti ja tanakasti kiinni ja sivutkin oikeilla paikoillaan. Toisella lukukerralla saattaa kuitenkin käydä vähän kuin David Eddingsin kanssa: pettu alkaa narskumaan hampaissa. Eipä silti, voisihan turhempaankin rahansa tuhlata: vaikkapa lottoon taikka känsävoiteisiin. 

Pitää vielä erikseen surkutella Pratchettin kääntäjien surkeaa kohtaloa. Minä jos joutuisin tuollaisen urakan eteen, olisin hyvin äkkiä etsiskelemässä nurkaa pyöreästä ja pehmustetusta huoneesta (eipä sillä että nytkään roikkuisi mielentyyneys kovin vahvan kantimen varassa). Melkoinen osuus kirjan huumorista koostuu kielellisestä kikkailusta. Tätä lajiahan on tunnetusti erinomaisen vaikea kääntää. Välillä kääntäjänä toiminut Marja Sinkkonen on onnistunut oikein mukavasti, välillä tuntuu että käännös kömmähtää pikkuriikkistä törkeämmin. Toisaalta on vähän vaikea mennä sanomaan mitään sen tarkempaa; kuten jo aikaisemmin kirjoitin, en ole mikään helkkarin pohatta kuten jotkut isompien lehtien arvotelijat enkä ole nähnyt näitä tarinoita alkukielellä. 

Että jotta koska kun, Viikatemies on erinomaisen mukavaa ja harmitonta luettavaa vaikkapa matkalle mukaan otettavaksi (yksi parituntinen linja-autoreissu meni minultakin aika mukavasti, meinasin tosin ajaa päätepysäkin ohitse). Pikkuisen kyllä luontaisesti pihinä miehenä minua arveluttaa kirjoittajan tyyli. Pratchett heittelee upeita ideoita ympäriinsä ihan kuin niistä ei loppua tulisikaan. Ehkä kertakaikkiaan on vain niin että ne antavat joilla on jotakin annettavaa... 

* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

   

edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava