Harry Harrison, Robert Sheckley
Bill - Linnunradan Sankari Pullotettujen Aivojen Planeetalla (87 mk, 239 s.)
ISBN 951-578-237-6
Helsinki 1996

Kuten kaikki vähänkin alaa kokeilleet tietävät karvaasta kokemuksesta, on fiktion kirjoittaminen yksi inhimillisen toiminnan hankalimmista muodoista. Kirjoittaja saa kokea aivan tavattomia synnytystuskia ennen kuin valmiina on edes puolikas järkevää lausetta. "Onko juonessa ytyä, miten dialogian kuljetus sujuu, ovatko henkilöhahmot aivan samasta muovista valettuja, sopiiko kieliasu tyyliin, jne. jne...?"

Humoristisen fiktion kirjoittajalla nämä hankaluudet saa vielä korottaa neljänteen potenssiin.

Mutta jätetään tämä toistaiseksi ja tutustutaan itse knääpimisen kohteena olevan kirjan maailmaan.

Billillä on ongelma. Tai on niitä hänellä oikeastaan useampiakin. Pienin niistä ei ole se, että hän sattuu olemaan mukana avaruussodassa värvättynä sotilaana. Tästä sodasta ei kukaan oikein tietä, minkä vuoksi sitä loppujen lopuksi käydään. Niin vain on aina ollut tapana tehdä. Tällä haavaa vastustajana on loilaajien inhottava liskorotu. Loilaajien pitämistä ihmiskunnan ykkösvihollisina haittaa pikkuisen se seikka, että loilaajat sattuvat olemaan kooltaan noin sisiliskon luokkaa. Mutta ne ovat todella ilkeitä sisiliskoja.

Esimiehet eivät ymmärrä Billiä. Jostakin syystä armeija suhtautuu hirvittävän pikkusieluisesti esimerkiksi sotilakarkuruuden harjoittamiseen. Haluaisivat hyväkkäät lähinnä ammuttaa salskean sankarimme siihen paikkaa.

Salskeasta puheenollen, ulkonäönkin suhteen Billillä on pari ongelmapaikkaa. Hänen vasen kätensä on musta (muu ruumis on enempi valkoinen). Se nyt ei vielä oikeastaan mitään haittaisi, mutta kun käsi sattuu olemaan myös oikea. Tarkoitan siis, että hänen vasen kätensä ei ole oikeastaan vasen vaan... miten sen nyt sanoisi. Billillä vain kertakaikkiaan on kaksi oikeaa kättä (hienoinen elinsiirtomoka, mutta sattuuhan noita). Onhan se vähän hankalla, mutta toisaalta sankarimme on laivaston ainoa mies, joka pystyy kättelemään itseään. Ompahan kieltämättä toinen jalkakin on vähän keturallaan. Sekin levisi aikaisemmissa rytäköissä ja välillä tilalla oli jättiläismäinen mutanttikananjalka (sopivan saappaan hankinta oli hiukkaisen hankalaa). Nyt Billillä on taas uusi jalka, mutta ei sekään oikein sovi tyyliin. Ja maksakin tuppaa ylirasittumaan normaalista armeijaelämästä.

Nyt ollaan menossa Billin sekoilujen kolmannessa osassa. Heti kirjan alussa heppuli pääsee "vapaaehtoiseksi" tiedustelijaksi planeetta Tsurisille, jonne lähetetyillä tiedustajilla on ikävä tapa kadota jälkiä jättämättä. Sattuman oikusta Bill pääsee kuin pääseekin elävänä planeetan pinnalle. Siellä hän kohtaa esimerkiksi planeettaa ohjaavan Quintiform-tietokoneen. Mukana hääräävät myös Illyria-neitokainen, jolla on kohtuullisen suuria henkisiä (tai oikeastaan ruumiillisia) identiteettiongelmia ja vakooja nimeltä Charles Ivan Arbuthnot (ystävien kesken CIA vaan). Pikkuisen myöhemmin mukaan tulevat tötöilemään tähtilaiva Urheuden kapteeni Dirk (demonisen dynaaminen kaveri) sekä hänen tiedeupseerinsa Splock (suipot korvat eikä tippaakaan huumorintajua). Niin ja ovathan mukana kuvioissa myös avaruusseikkailija Ham Duo sekä hänen uskollinen kookie-apupilottinsa Purukummi. Jos ette tähän mennessä ole jo keksineet mitä kirjoittajilla on ollut aikomus irvailla, on asumuksenanne olevan tynnyrin tappi ollut vähän liian tiukalla viimeiset kolme vuosikymmentä.

Kirjoittajat todellakin. Sarjan ensimmäinen osa taisi olla yksinomaan Harrisonin käsialaa. Sitten mukaan tulikin Robert Sheckley. Eikä aivan turha jätkä olekaan. Sikäli mikäli en ole aivan väärässä ulottuvuudessa ollut viime aikoina, Sheckleyn käsialaa on vaikkapa sellainen huumoriscifin mestariteos kuin "Matkalippu utopiaan", melkeinpä Lemin "Kyberiaksen" tasoinen omassa lajissaan. Vaikka eipä Harrisoninkaan pitäisi olla aivan eilisen kuulinnun poikia.. Jostakin syystä kaverit eivät vain saa kunnollista otetta aiheeseensa.

Lienenkö vaihteeksi taas hukannut huumorintajuni, mutta tämän kirjan humööri ei oikein napannut. Pari kertaa taisin kyllä nauraa tirskahtaa lyhykäisesti, mutta silloin olin muistaakseni minä napannut vähän ylimääräistä, joten sitä ei taideta laskea. Eikä kyse ole edes siitä että aihe olisi jollakin tavoin epäkiitollinen parodian kohde. Kosmoksen kautta, harvoista ilmiöistä universumissa löytyy enemmän irvuiltavaa. Ehkä juttu hukkaa jotakin todella olennaista käännöksessä, taikka sittten taatat ovat olleet hiukkasen pihalla aiheestansa. Äkkipäätä veikkaisin kylläkin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kokemusta ja taitoakin pitäisi kyllä löytyä, inspiraatiopuoli taitaa kuitenkin jäädä vähän vajaaksi.

Siinäpä se. Koko kirjasta paistaa leipätyö tuntu niin pahasti läpi, että lukijakin leipääntyy urakassaan. Ei niin että Bill- jne. olisi varsinaisesti huono kirja. Sopivasti surkea painotuote voi olla hyvinkin mielenkiintoinen (vanha Jerry Cottonien fani kyllä tietää). Tämä kirja vain on jollakin tavalla haalea lukukokemus. Kieltämättä tämä nokittaa sarjan toisen osan: "Bill- Linnunradan Sankari Robottiorjien Planeetalla" melkomoisen kirkaasti. Sattumalta tämä ei vielä ole kirjalliselle tuotokselle kovinkaan kova meriitti.

---