Mission: Impossible (1996)
| Pistetäänpä heti alkuun tilit selväksi
parin asian tiimoilta.
Ensinnäkin, lehtemme linja ei ole muuttunut miksikään sitten viimenäkemän (tosin se on aikaisemminkin ollut hieman muuttuvaista sorttia). Mission: Impossible (tästä lähtien tuttavallisemmin MIB kirjoittajan ranteiden säästämiseksi) kelpaa hyvin mukavasti mukaan muuhun hörhöilyymme. Nykyaikana tuppaa melkein jokaisessa viihdeleffassa olemaan mukana enemmän/vähemmän scifimäisiä piirteitä. Usein ne kolkuttelevat hälyttävästi myös fantasian portteja. Käykää katsomassa vaikka Arnoldin Eraser ja koettakaa olla nauramatta ääneen kiväärille, jonka tähtäin näkee lävitse betoniseinien (aika raakaa säteilyä, sano...). MIB tarjoaa sen verran vaikuttavan arsenaalin teknologisia leikkikaluja, että heikomman päässä alkaa huippaamaan. Tosin niiden käyttötarkoitus on välillä hiukkasen omaperäinen. Esimerkiksi Netscapea käytetään tarkoituksiin, joihin ainakaan minä en olisi koskaan epäillyt sen kykenevän (mutta minähän en taas koskaan ole ollut mikään asiantuntija tällä alalla). Toiseksi. Minusta elokuva on lukutaidottomille tarkoitettu taiteenlaji (Onhan siellä tietysti ne tekstitykset, mutta onneksi julkinen koululaitos on kohdallani toiminut sentään sen verran hyvin, että niistä ei tarvitse välittää). Kerran olen eksynyt oikein tositaiteellisen leffan esitykseen (Kieslowskin Sininen vielä kaikista mahdollisista) ja meinasin kohdata Kammottavan Kuoleman Ikävystymällä. Jos minä haluan saada jostakin uusia ajatuksia, luen kirjan. Elokuva kun nyt vaan kertakaikkiaan on ja pysyy viihteenteon välineenä. Nyt kun olen taas hankkinut roppakaupalla uusia ystäviä voidaankin siirtyä itse elokuvan pariin. Pitkästä aikaa on mukava nähdä raina, jossa ei ole yritettykään muuta kuin viihdyttää ja vieläpä onnistuttukin siinä aikamoisen mukavasti. Epäonnistujia voisi luetella täältä ikuisuuteen The Rocista alkaen. MIB on aivan rehellinen seikkailu, aikuisten satu. Hyvä vastaan paha. Yksi mies vastaan ylitsepääsemättömät vaikeudet. Ja millainen mies: vanha hongankolistajaystävämme Tom Cruise! Välikommentti:Minkähän takia useilla arvostelijoilla on pakonomainen tarve tehdä vitsikkäitä huomautuksia Cruisen pituudesta? Johtuukohan se siitä, että hänellä on jotakin mitä heillä ei ole (rutosti rahaa)? Joka tapauksessa Tomppa-poika on IMF:n agentti Ethan Hunttina varsin mukiinmenevä ilmestys. Totta kai hän on eleissään ja otteistaan poikamaisen oloinen. Toisaalta Cruise on varmasti jotensakin kakaran tyylinen vielä eläkeiässäkin, joten se siitä. Jostakin syystä Cruiselta on alkanut viime aikoina löytyä valkokangassäteilyä kantamaan rooleja aivan toiseen tyyliin kuin Top Gunissa. Ja sen ennenvanhaan surullisen kuuluisa kimityskin on kadonnut. Nähtävästi Tomppa on käynyt puheterapeutilla (kannattaisikohan yrittää, olisi meikiksellä yksi kappale nasaalisia pihinöitä hukkaamistarpeen alla). Cruiselta irtoavat myös toiminnalliset roolit melko mukavasti. Teknisesti hauskin on lopun luotijunan ulkopuolella roikkuminen. Realistinen tuntuma löytyi kuulema laskuvarjohyppääjien koulutuksessa käytettävästä puhaltimesta. Ovat siinä ainakin nenäontelot saaneet oikein tehopuhdistuskuurin... Jos Cruiselta löytyy presensiä yllättävänkin hyvin, ei valitettavasti samaa voi sanoa leffan typykästä. ”Typykkä” on tässä yhteydessä valitettavasti sattuvin ilmaisu, sillä Emmanuelle Beartin näyttelijänlahjat ovat suunnilleen samaa luokkaa Kim Basingerin kanssa. Tämä tahtoo sanoa, että karismaa löytyy yhtä paljon kuin juuri kalkitussa laastiseinässä. Käsittääkseni Beartin äidinkieli on ranska, joten englanniksi näytteleminen saattaa tuottaa ongelmia (toivoakseni syy on tässä). Ehkä joku hormonien liikaerityksestä kärsivä innostuu tästäkin töröhuulesta, minua hän lähinnä ärsyttää. Elokuvan alkupuolella esiintyvässä Kristin Scott Thomasissa olisi ollut paljon enemmän ainesta, mutta kun ei niin ei. Välikommentti 2: Oletteko koskaan huomanneet, miten julkisuuden naisten äänenkorkeus riippuu hänen roolistaan? Vahvoilla naisilla on varsin matalat äänet (esimerkiksi vaikkapa Anjelica Huston). Toisaalta taas tyhmillä bimboilla on korkeat, kimittävät äänet. Siksipä Playboyn mallitkin ovat melkoisia Minni Hiiriä koko sakki (ei sillä että minä olisin niitä kovin paljon nähnyt, krhm). Muista näyttelijöistä ei ole kovin kummoista sanottavaa. Lähinnä heidän suurin saavutuksensa on, että Cruisen ei tarvitse näyttää aivan totaaliselta skitsolta puhuessaan suurimman osan leffaa itsekseen. Mutta eipä tämän tyylisissä kuvissa hienot näyttelijäsuoritukset olekaan pääasia. Siispä jännitystä ja niukkoja pelastautumisia haluaa kansa! Ja niitä MIB onkin kukuroillaan. Leffan ohjannut Brian DePalma on onnistunut kasaamaan kokoon varsin mukavan paukahduksen toimintaa. Hiukkasen enemmän maailmaa nähneenä DePalma on onnistunut välttämään MTV-sukupolven helmasynnit. Eli koko ajan pidetään hirvittävä vauhti päällä ihan juonenkuljetuksesta, karakterisaatiosta ja muusta tarpeettomasta välittämättä. Se, mikä jää jäljelle turmellaan lopullisesti älyttömän nopealla leikkauksella, josta ei normaalin reaktiokyvyn omaava ota yhtään mitään selvää. DePalmaa on muistaakseni joskus syytetty Hitchcockin jäljittelystä ja kieltämättä hän pariin kertaan onnistuu luomaan ihka oikeaa suspenseakin elokuvaan. MIB:n ehdoton huippukohtaus tapahtuu täydellisen hiljaisuuden vallitessa (äänisensoreita, nääs). Oli hauska havaita myös teatteriyleisön olevan samalla aikaa hiirenhiljaa (onneksi ei sentään sattunut tulemaan hikkaa juuri kriittisellä hetkellä). Koko ruletin aloittavaa varjostuskohtaustakin maltettiin kehitellä riittävän pitkään. Lopun juna- ja helikopterikaahailut nyt olivat hieman perinteisempää actionleffaa, mutta kyllä nekin jaksoi katsoa ilman haukotuksia. Kaiken kaikkiaan, Mission: Impossible on oikein mukava syksyisen sadepäivän mielialannostattaja. Mitään korkeakulttuurista siitä ei saa irti niin kirveelläkään, mutta kukaan ei varmaan ole niin torvelo, että sellaista tulisi etsimäänkään tästä nimenomaisesta elokuvasta. Erikseen täytyy vielä antaa kiitokset Kuopion Maxim 1:n koneenkäyttäjälle. Lienekö unohtunut kääntää volyyminappula kaakkoon, mutta tällä kertaa rainan pystyi katsomaan ilman sormia korvissa. Tosin soudtrack oli kieltämättä hieman tavanomaista rauhallisempi (iki-ihanaa tunnaria lukuunottamatta). Muuten, jos odotitte minun paljastava enemmän juonesta, olette vielä pöljempiä kuin minä. Olen hankkinut itselleni ihan tarpeeksi hankaluuksia jo alun revittelyillä... This terminal will self-destruct in five seconds.... |