edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

Weis&Hickman (Despain): Dragonlance: Seuraava sukupolvi

Marko Ikäheimo ikaheimo_palaute@hotmail.com


 
Margaret Weis & Tracy Hickman (Tarinassa "Raistlinin Tytär" Margaret Weis ja Dezra Despain) 
Dragonlance: Seuraava sukupolvi 
Jalava 
Juva 1996 
ISBN 951-887-083-7 

Milloin viimeksi olette törmänneet oikein todella hyvin kirjoitettuun fantasiakirjaan? Siis sellaiseen, jonka tarinat toimivat täysin omilla ehdoillaan (eivätkä jatkuvasti nojaa selkämystään Tolkienia vasten)? Kirjaan, jossa on seikkailuja, sense of wonderia ja uskottavia henkilöhahmoja? Ainakaan tästä Weisin ja Hickmanin teoksesta ette näitä kaikki löydä (samalla kertaa). Mutta ei kirja aivan tyystin ilman meriittejä ole. 

Vähän perusteita Ei tarvitse kovinkaan paljon keskivertoa vikkelämpiä hoksottimia, että tajuaa kirjan liittyvän samaan maailmaan jo aikaisemmin suomennettujen Dragonlance-kirjojen kanssa. Tässä vaiheessa saattaisi olla hyvä antaa vähän valistusta niille, joilta sarja on päässyt luiskahtamaan ohitse. Tarinat sijoittuvat Krynnin maailmaan, joka sinällään ei eroa kovin paljon standardista fantasiamaailmasta. On kolmea lajia jumalia: hyvä, paha ja yksi välissä pitämässä yllä tasapainoa. Samalla tavalla on myös kolmensorttisia velhoja. Jumalia palvelevia pappejakin löytyy kotitarpeiksi asti. 

Rotuja Krynnissä on ihan riittävästi: ihmisiä, haltijoita, kääpiöitä, maahisia, kenttejä (pitkäkyntisiä hobittivariantteja), minotaureja, jättejä ja niin edelleen aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Niin, ja lohikäärmeitäkin on useampaa eri väriä (erilaisin erikoiskyvyin). Hyvät ja pahat henkilöhahmot ovat toisistaan hieman sitä mieltä, että vastustajan listimisellä saisi aikaan huomattavasti paremman maailman. Pariin otteeseen on jo oltu toisten kurkuissa kiinni oikein maailmanlaajuisessa mittakaavassa. 

Alkuperäisessä suomennetussa trilogiassa esiteltiin paikat ja vähän sodittiinkin siinä sivussa. Kärhämä oli nimeltään Peitsen Sota. Tämä "peitsi" on muuten juuri se Dragonlance. On kuulema kätevä työkalu vaikkapa lohhareita vastaan. Toisessa sarjassa kaksi alkuperäisen sarjan sankaria: velho Raistlin veljensä soturi Caramonin kanssa selvittelivät matkailemalla pitkin aikaa ja avaruutta paria pientä ongelmaa. Kuten esimerkiksi: "Onko sittenkään niin hyvä ajatus päästää Musta Kuningatar takaisin maailmaan, vaikka siitä saisikin vähän enemmän valtaa itselleen?" 

 

Mutta niin aika rientää. "Uusi sukupolvi" sijoittuu edellisistä kirjoista hienoiseen tulevaisuuteen. Itse asiassa siihen on kerätty viisi erillistä tarinaa, jotka tavalla tai toisella valoittavat Peitsen Sodan sankareiden lapsien alkuvaiheita. Kovasti on vain kersoilla samantapaiset kohtalonpolut kuin vanhemmillaankin. 

 

Sana, pari tarinoista Ensimmäisessä tarinassa: "Kitairan poika" tapaamme (yllättävää kyllä) Kitairan pojan. Kitaira taas oli eräs Peitsen Sodan suurimmista pahiksista, palkkasoturi joka rahasta ja vallasta myi itsenä pahan palvelukseen. Pojan isäkin on vanhoja tuttuja. Sitä kuitenkin vatvotaan puoleenväliä juttua, joten ei kannata paljastaa salaisuutta tässä. Joka tapauksessa poika aikoo käydä "Teit´ äitein astumaan", eli Mustan Ruhtinattaren palvelukseen mieli tekisi. Tämähän ei mitenkään sovi tarinamme pirtaan. Kaverin kasvattiäiti pyytää apua Caramonilta ja toiselta alkuperäisten sarjojen sankarilta, puolhaltija Tanisilta. Seuraa tuhti tukko jos toinenkin kohellusta pitkin maita ja mantuja. Loppuratkaisu jää avoimeksi, niinkuin varmaan on tarkoituskin. 

"Perinnössä" keskitytään Caramonin nuorimman pojan, Palinin koettelemuksiin. Kovasti tekisi heppulilla mieli velhoksi, mutta isä suhtautuu hieman nihkeästi suunnitelmiin. Mutta ei Caramonia voi siitä oikein syyttääkään siitä. Melkoinen soppa syntyi veljenkin samansuuntaisten harrastusten kanssa. Tarinan loppuun päästessä moni ongelma on ratkennut (ja muutama uusikin on saatu aikaan). 

 

"Lyödäänkö vetoa?" on koko kirjan hauskin tarina. Sankareina siinä ovat Caramonin kolme poikaa: Sturm, Tanin ja jo edellä mainittu Palin. Sturm ja Tanin ovat miekkamiehiä, Tosin keskimmäinen Sturm on hilpeämpi mielenlaadultaan kuin vanhin Tanin. Joka tapauksessa pojat ovat vähän seikkailemassa, kun he sotkeentuvat todella kummallisen kääpiön mukaan. Vedonlyönnistä (ja viinanjuonnista) pitävä kääpiömme järjestää sankarimme mukaansa seikkailuun. Itse asiassa hän ryyppää heidän pöydän alle ja sanghaijaa laivallensa. Laivakaan ei ole kovin normaalia mallia. Se on maahisten suunnittelema ja miehittämä. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee ongelmia (ja roppakaupalla sittenkin). Maahiset onnistuvat poikkeuksetta suunnittelemaan laitteita, jotka eivät toimi kunnolla ja joiden käyttö johtaa paikallisen katastrofialueen syntymiseen. Sankareittemme tarkoituksena olisi pelastaa eräs Maaginen Esine (tm), mutta miten se tuollaisen sakin kanssa onnistuu. Mutta vielä pahempaa on tulossa... 

 

"Raistlinin tytär" sijoittuu aikaan juuri Raistlinin suorittaman velhonkokeen jälkeen. Terveys meni ja silmät näkevät kaiken elävän kuihtuvat ja kuolevan. Kuitenkin Raitslin ja Caramoon törmäävät majatalossa erittäin erikoiseen naiseen. Jopa Raistlinin kirotut silmät näkevät hänet kauniina. Jostakin syystä hänen ja naisen välille syntyy omituinen linkki, joka tuntuu imevän elinvoimaa pois heistä molemmista. Mistä on kysymys? Jos tarinan nimi on "Raistlinin tytär", ei liene kovin vaikeaa arvata. Kuitenkin tarina on olevinaan Caramonin ylöskirjaama huhu. Mutta pahaa pelkään, että perästä kuuluu jossakin vaiheessa sarjaa. 

 

"Uhrissa" pyöritään haltijoiden parissa. Niinpä luvassa onkin kirjan tylsin tarina. Pitkäikäiset (vai olivatko ne penteleet ole tässäkin ihan tyystin kuolemattomia) haltijat ovat vain kertakaikkiaan niin yksipuista sakkia. Onneksi ne sentään eivät ole niin ällöttäviä hyviksiä kuin Tolkienilla, Krynin haltijoista löytyy pahantekijöitäkin (ja jopa niitä jotka tekevät pahaa uskoessaan olevansa hyvällä asialla). Tarina käsittelee kuitenkin kahden haltijakansan välisiä poliittisia kiistoja. Mukaan sekaantuu myös Tanisin poika Gilthas. Tylsähkön vatvomisen jälkeen saadaan puitteet uudelle selkkaukselle jotenkuten pystyyn. Siitäpä onkin sitten hyvä aloittaa uusi sarja. 

 

Välityö mikä välityö Koko touhusta jää hienoista vahvemman välityön maku. Vanhoista sankareista alkoi jo veto menemään ja uutta piti keksiä. Joten marssitettiimpa kersat näyttämölle. Tällä kertaa päätettiin esittelyt kerätä omaan teokseensa. Varsinainen vauhti alkaa sitten vasta seuraavissa sarjoissa. Mutta ei tämäkään aivan toivoton tapaus ole. Yhden sateisen päivän saa tämänkin parissa kulumaan ihan mukavasti. Jos ei ole sattumalta mitään parempaakaan tekemistä... 

 

Sarjaan ennestään tutustumattomille tästä kirjasta ei ole kovinkaan paljon hyötyä. Liian paljon on ehtinyt jo tapahtua. Menneisiin viittaillaan koko ajan, joten perusteita tuntematon on auttamattomasti pihalla kuin lintulauta. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa karskisti hankkia käsiinsä alkuperäiset kaksi sarjaa ja aloittaa niistä.

 
* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

   

edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava