| Harry Harrison, David Bischoff
Like Scifi - sarja 208 s., 89 mk,- ISBN 951-578-456-5 Kirjapaino Oy Like Helsinki 1997 Edellisen suomennetun Bill-kirjan (arvostelu
löytyy Kalaksikukosta), perusteella
|
||
| “Juonesta”
lyhykäisesti |
Eipä tälläkään kertaa
kirjan sisällöstä ole Mensan vuosikirjan täytteeksi.
Vanha kunnon (anti)sankarimme on joutunut jonnekin Jumalan selänjatkeen
taakse armeijan jalka- ja peräsuolispesialistin hoidettavaksi. Ongelmana
on lähinnä jalkapuoli, nimittäin Billin istutejalka on ryhtynyt
reagoimaan isäntänsä alitajuisiin mielenliikkeisiin. Vaikka
naiset ovatkin jatkuvasti mielessä, ei pukinsorkka ainakaan flaksia
paranna.
Lyhyen alkusuvannon jälkeen pääsemmekin kiinni tuttuun tajuttomaan koheltamiseen. Varsin sekopäisten käänteiden jälkeen Bill viskautuu jonkinlaiseen metaulottuvuuteen etsimään tarunomaista Ylirauhasta, ihmissuvun miehenpuolten testosteronin lähdettä. Mukana hänellä on Melkomoinen Nymfi Irma, joka saa Billin herkemmät tunteet ihan oikeasti läpättämään (vähän noloa ammattitappajalle). Taustatukea antaa myös parikymmensenttinen loilaajalisko Vls (alias
Aatu Avulias). Älykkäillä ja rauhaarakastavilla loilaajilla
ei ole mitenkään erityistä hinkua päätyä
numeroksi 102 324 ihmiskunnan sukupuuttoon hävittämien älykkäiden
lajien listalla. Joten pienoinen metafyysinen hormonitasojen rukkaaminen
lienee paikallaan. Mukana pyörii myös yliluonteva sankari Rick
ristiretkellä etsimässä legendaarista Vaarin Kaljaa, joka
ainona voi sammuttaa hänen janonsa. Itse asiassa melkoinen juoppo,
tämä Rick- ystäväisemme.
|
|
| Vaan mitäpä
juonesta |
Tosiaankin, vitsithän Bill-kirjoissa tärkeimpiä
ovat. Ja kuinka ollakaan, tällä kertaa Harrison ei ole lyönyt
kirvestänsä aivan täysin kallioon. Toki mukana on sarjan
aikaisemmista jaksoista tuttua älytöntä sanakikkailua. Sitävastoin
eri elämänaloille kohdistuvat tölväisyt ovat huomattavasti
terävöityneet. Osansa iskuista vesirajan alapuolelle saavat Valitut
Palat, roolipelaajat ja scifikirjoittajien Vanhat Pierut (ja miksei vähän
nuoremmatkin). Suorastaan legendaarinen on Rickin elämänkerran
älykköversion aloitus:
Sitten ruikutti maailmankaikkeudelle pyytäen itselleen nimeä. Yliääni vastasi röyhtäyksellä. Röyhtäisi kuuluville vastauksen: Hitto senkin uikuttava
kybermulkku kakara, paskatko minä siitä välitän. Kapteeni
Kid, Kapteeni Rick, mikä tahansa uraputkiastronautti paukuttaa bongorumpuja
ja saa aikaan kansainvälisen kansallislaulun sävelen ja hitto!
Banaanien hinta on Nicaraguassa noussut pilviin ja hissinkuljettajat hankaavat
peukalolla persettään ja pörssikurssit liukuvat maan rakoon
niin että miksi minun pitäisi sanoa “Terveydeksi”?...”
|
|
| Tuomio | Eipä tätä kirjaa pahemmin tuomita tarvitse. Varsin hauskahan se on. Ehkä vähän karhea paikkapaikoin. Mutta tarvinneeko noiden kaikkien niin loppuunasti kiillotettuja ollakaan? |