edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

J.K. ROWLING: HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI 
(Tammi 1998, 335 s.)

Arvostelu: Sari Peltoniemi


Ensiksi täytyy kai taas suoriutua visaisesta lajinmäärittelystä, jottei kukaan tulisi erehdyksessä tarttuneeksi vääränlajiseen teokseen. Siis: Harry Potter on lasten- tai nuortenkirja. Se sisältää fantasia-ainesta; tarkemmin sanottuna runsaasti magiaa, mutta miekkaa ei juuri ollenkaan. Meillä Suomessa ei tämäntyyppistä kirjallisuutta juuri tuoteta, mutta ulkomailta esimerkiksi jotkut Diana Wynne Jonesin teokset voitaisiin tunkea samaan lokeroon Harryn kanssa. 

Harry Potter ja hänen ystävänsä ovat lapsia (tai miten sen nyt sanoisi – varhaisnuoria?). He ovat kiinnostuneita sellaisista asioista kuin sen ikäiset tapaavat. He myös puhuvat ja käyttäytyvät niin kuin sen ikäiset tapaavat, tosin sillä erotuksella, että he ovat noitakoululaisia. Kaikkiaan kumminkin lukijaankin vedotaan rehdisti sellaisin asein, jotka varhaisteineihin yleensä tepsivät. Tiedättehän: huumoria, jännitystä, yllätyksiä, paljon syötävää, karmeita vihollisia, kasapäin omaperäisiä ja mielikuvituksellisia ideoita. 

Tarinan alkukuviota tosin ei voi luonnehtia valtavan omaperäiseksi: Harry Potter uskoo olevansa ihan tavallinen poika. Sitten hänelle yllättäen paljastetaan, että hän onkin kuulun noitaperheen vesa, jota odottaa suuri tulevaisuus. Mutta tapa, jolla juttu kerrotaan onkin sitten huisin mainio. Mehevää liioittelua, vastoinkäymisillä mässäilyä ja väkevästi tyyliteltyjä henkilöhahmoja on vaikea vastustaa.

"Saattoihan sekin vaikuttaa, että Harry asui pimeässä komerossa, mutta joka tapauksessa hän oli aina ollut ikäisekseen pieni ja hintelä. Ja hän näytti todellistakin pienemmältä ja hintelämmältä, koska hänen vaatteensa olivat Dudleyn vanhoja ja Dudley oli nelisen kertaa isompi kuin hän…Hänellä oli pyöreät silmälasit, jotka oli liimattu teipillä kasaan kaikkien niiden kertojen jälkeen jolloin Dudley oli iskenyt häntä kuonoon.

Mikä sitten saa myös aikuisen (tai siis ainakin tietyllä tavalla hurahtaneen aikuisen) nauttimaan tästä kirjasta? Tärkein ominaisuus on varmasti tuo jo mainittu omaperäisyys, joka ilmenee esimerkiksi värikkäinä yksityiskohtina. Mainittakoon nyt vaikka Bertie Bottin joka maun rakeet – nuo mainiot makeiset, jotka saattavat maistua ihan miltä tahansa. 

" - Enköhän minä voisi turvallisesti syödä yhden makoisan toffeen, vai mitä luulet? Dumbledore hymyili ja nakkasi kullanruskean rakeen suuhunsa. Sitten hän yökkäsi ja sanoi: - Harmi! Korvavaikkua!

Toiseksi voisi mainita kerronnan yleisen jouhevuuden. Kirjailija joutuu tietenkin ankarasti keskittymään siihen, että nuori lukija nauraisi ja jännittäisi: saisi sen verran elämystä, että kirja pysyisi kädessä kunnes se on kokonaan luettu. Silti ote tuntuu rennolta ja luontevalta. Enimmäkseen Rowling onnistuu jopa välttämään vaikutelman kosiskelusta. 

Ongelmia kirjan lapsilla on, osin jopa samanlaisia kuin lapsilla yleensäkin, mutta niitä käsitellään huumorin keinoin. Voisi jopa sanoa, että J.K. Rowling tarjoaa pakopaikan ahdistuneelle kersalle. Pakopaikka ei ehkä ole mikään ratkaisu, mutta ainakin se tuo hetken helpotuksen ja väläyttää mahdollisuuksia: ellei nyt sattuisikaan pääsemään Tylypahkan noitakouluun, niin ainakin voi hyötyä mielikuvituksestaan. Kuitenkin tarina on tärkeintä; ihmissuhdeongelmat sun muut ovat sille alisteisia eivätkä hypi silmille. (Vaikka onhan se silti ihmissuhdeongelma, että lapsi joutuu asumaan portaitten alla komerossa eikä saa ikinä syntymäpäivälahjoja.) 

Myös eräänlainen perienglantilaisuus viehättää. Sisäoppilaitos koulupukuineen, teehetket, nimistö ja tunnelma ylipäätään luovat eksoottisen vireen, jonka viehätys ja tuttuus lienevät peräisin jo jostain Narnia-sarjasta. Muutenkin on hämärästi sellainen tunne, että Harryssa lukee jatkoa johonkin aiemminluettuun. 

Ja vielä lisää pitää hakea hengenheimolaisia. Tietysti on epäreilua verrata ketään tavallista ihmistä Terry Pratchettiin, mutta väitän kumminkin, että J.K. Rowling saavuttaa hiukan samanlaista virettä ja lennokkuutta. Omassa sarjassaan – johon siis lasketaan kaikki muut paitsi Pratchett – Rowling onnistuu mainiosti. Ilmankos hän onkin saanut tästä esikoisteoksestaan lukuisia arvostettuja lastenkirjallisuuspalkintoja ja maailmanlaajuista mainetta. 

* * *

Ja siten koitti taas aika lukijan kansalaisvelvoitteen
täyttämisen. Eli näppäimistön kauniiseen käteen ja
(perusteltua) palautetta arvostelun kirjoittajalle, kiitos.
 
   

edellinen  etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava