edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

Blade

Arvostelu: Marko Ikäheimo


Turvallisen jokapäiväisen maailmamme takana värjyy toinen todellisuus. Ikivanha vampyyrien aristokratia on ulottanut lonkeronsa lähestulkoon kaikkialle. He ovat saavuttaneet ihmiskunnan kanssa kauhun tasapainon. Tämän status quon horjuttamiseen pyrkivät nuoremmat vampyyrit, jotka näkevät normaalit ihmiset pelkkänä karjana. Kamppailun kolmanneksi osapuoleksi saapuu Blade (Wesley Snipes), vampyyrintappaja.

Bladen raskaana olleen äidin kimpppuun hyökkäsi vampyyri, mutta lääkärit ehtivät pelastaa lapsen ennen äidin elonliekin sammumista. Joitakin muutoksia ehti vampyyrin saastuttama veri aiheuttaa, Blade sai epäkuolleen voimat ja osaksi myös himon vereen, mutta on kuitenkin immuuni auringon valolle. Perheensä yön lapsille menettänyt Abraham Whistler (Kris Kristofferson) löytää nuoren puolivampyyrin ja kouluttaa tästä oman kostoretkensä jatkajan.

Toimintaleffa mikä toimintaleffa Blade perustuu Marvelin sarjakuvissa esiintyneeseen hahmoon. Siksipä logiikkapuolesta ei kannata liikoja odotella. Kaikki toimintaelokuvien vakioainekset on pistetty säkkiin ja ravisteltu. Pöydälle kaadettu kasa on sitten muokattu käsikirjoitukseksi. Juonipuoli ei taatusti yllätä ketään vähänkään actionfilkkoihin tutustunutta.

Sitä vastoin Blade loistaa ulkoisilla avuillaan ja toimintaosuuksillaan. Taistelukohtaukset on suunniteltu ja kuvattu ensiluokkaisella tavalla. En ole taistelulajien spesialisti, mutta Snipes näyttäisi hoitavan osuutensa tappeluksissa enemmän kuin hyvin. Toimintaa myös riittää erittäin mukavasti yhden rainan tarpeisiin.

Wesley Snipes on ultracooliksi vampyyrinlistijäksi täydellisen nappi valinta. Elokuvan nähtyäni en osaa kuvitella Bladeksi ketään muuta. Kristofferson on ärjynä oppi-isänä myös varsin karismaattinen ilmestys. N'Bushe Wright pakollisena naispuolisena mukanaroikkujana saa rooliinsa ilahduttavaa särmää ja aktiivista osallistumista tapahtumiin.

Ainoa varsinainen miinus hahmostossa menee pääpahikselle, Deacon Frostille (Stephen Dorf). Hän ei kerta kaikkiaan ole Bladen arvoinen vastustaja, liian valju ja elähtänyt.

Viimeinen tuomio Omassa lajissaan Blade on vallan katsottava tuttavuus. Pitkän ja rasittavan työpäivän jälkeen tällaisen kanssa sulkee varsin mukavasti korkeammat henkiset toimintonsa ja antaa atavististen vaistojensa nauttia väkivaltaoopperasta.

Juonta skarppaamalla ja yllätyksellisyyttä lisäämällä Bladesta olisi voinut tehdä vuosikymmenen Sen Toimintaleffan. Tällaisenaankin se puhdistaa pöydän suurimmasta osasta kilpailijoitaan.

* * *

Niin pimeyden lapset kuin tavallisetkin pulliaiset voivat
jättää palautteen tämän laatikon kautta
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava