edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

MIKÄ ON SINUN DAIMONISI?
PHILIP PULLMAN: SALAPERÄINEN VEITSI
(Tammi 1997, 321 s.)

Arvostelu: Sari Peltoniemi


Salaperäinen veitsi on Universumien Tomu –trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa – joka tietenkin kannattaa lukea ennen toista – on nimeltään Kultainen kompassi.

Jos tietokoneessani olisi nappi, jota painamalla saisi luettelon kaikista hyvistä ja kauniista adjektiiveista, niin painaisin sitä nyt. Jo Kultainen kompassi tuntui pakenevan sanallisia määritelmiäni, ja Salaperäinen veitsi yltää melkein samaan. Voin vain tyytyä kuolaamaan surkeana, heiluttamaan häntääni ja ihmettelemään, että miten tällaisen lumon voisi verbaalisesti kuvata.

Universumien tomu –sarjaa markkinoidaan nuortenkirjoina, ja ilmeisesti romaanien perusta lepääkin seikkailussa ja jännityksessä. Kelpo peruskallio se onkin. Sille Pullmanin on hyvä rakentaa huimaa tarinaansa, joka hurmaa monesta syystä. Ja arkkitehtina Pullman on tosiaan hämmästyttävä: tarina paisuu ja hengittää silti; se kasvaa koko ajan, mutta säilyttää perustelunsa eikä ikinä mene yli aidan matalimmista kohdista. Maailma on suunniteltu huolellisesti henkilöitä ja pikku yksityiskohtia myöten. Esimerkiksi noidat Serafina Pekkalan johdolla, gyptit, panssarikarhut ja varsinkin daimonit ovat raikasta ja säpsähdyttävän omaperäisesti kuvattua väkeä, joitten toimista lukija kerjää polvillaan lisätietoa. Salaperäisessä veitsessä sitä saadaan – ja sitten on taas aika kerjätä lisää.

Vaivainen ja jokseenkin spoileriton juonitiivistelmä:

Romaanin alussa tapaamme Lyran toisesta maailmasta kuin missä häneen tutustuimme. Hän puolestaan tapaa Willin, jota hänen on autettava, koska aletiometri niin määrää. Willin on löydettävä kauan sitten kadonnut isänsä. Maailmasta toiseen siirrytään entistä ahkerammin, ja Pullman painaa muutenkin kaasua. Esimerkiksi lordi Asrielin aikeet eivät ole aivan vaatimattomat. Myös rouva Coulter häjyilee vielä kauheammin kuin ykkösosassa. Muutama suosikkihenkilöni kohtaa sydäntäsärkevästi loppunsa ja armeijat marssivat näyttämölle. Mainittakoon sekin, että muuatta televisiosarjaa seuraavat saanevat vielä ylimääräisiä väristyksiä tämäntapaisista huomautuksista:

Varjot ympäröivät kaikkea, millä oli jotakin tekemistä ihmistyön tai inhimillisen ajattelun kanssa…

Tai

- Huomasitko, ettei niillä ole lainkaan lihaa? Ne ovat puhdasta valoa. Niiden aistien täytyy olla aivan erilaiset kuin meillä…
Serafina… kääntyi juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka loistavat enkelit katosivat kaukaisuuteen. Serafina tunsi pelkkää myötätuntoa noita suuria valvojia kohtaan. He menettivät niin paljon – eivät tunteneet koskaan maata jalkojensa alla, eivät tuulta hiuksissaan eivätkä tähtien kimmellystä paljaalla iholla!

Salaperäisen veitsen vuoksi trilogian viimeiseen osaan kohdistuu poikkeuksellisen suuria, jopa pelonsekaisia, odotuksia. Toisaalta Pullman herättää niin suurta luottamusta kuin ylipäätään on mahdollista – hän on yksi niistä, jotka ovat tehneet fantasiasta korkeakirjallisuutta. Universumien tomu rakentuu paljosta muustakin kuin vain kiehtovasta tarinasta. Viitteitä voi havaita niin kirjallisuuden klassikoihin kuin historiaan ja muihin tieteenaloihin. Ja vielä on syytä siunata kääntäjää (Helene Butzow), joka ei tuhri Pullmanin valovoimaista kieltä.

Ai niin. Oma daimonini on harmaaraidallinen, roikkovatsainen kissa, jolla on kullanväriset silmät.

* * *

Seuraava laatikko on sitten palautteenantoa varten.
Eli sitä on sitten paree myös käyttää
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava