edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

RICHARD A. KNAAK: TULITRAAKKI
(Welkin books, 1998; 252 s.)

Suomentanut Paula Merjamaa

Arvostelu: Sari Peltoniemi


Myönnän olevani Tulitraakin edessä (melkein) sanaton. Ne sanat, jotka mieleen tulevat, on fantasiayhteyksissä käytetty jo miljoonaan kertaan. Miksipä tässä taas ryhtyä narisemaan? Eihän mikään tai kukaan pakota lukemaan tällaisia kirjoja (paitsi päätoimittaja Ikäheimo:).

Yleisvaikutelmaksi nousee se, että kirjailija Knaak on yli-innokas höpsy. Hän on päättänyt ladata romaaniinsa niin paljon merkillisiä ja mielikuvituksellisia yksityiskohtia kuin ikinä kykenee – ja hän tosiaan kykenee. Kaikenlaista omituista henkilöä, loitsua, nimeä ja muuta tulvii niin rankasti, että se alkaa vaikuttaa itse tarkoitukselta. Ja – turha kai mainitakaan – vähän hitaampi lukija alkaa kärsiä taisteluväsymyksestä. Jos alkuun vielä tuleekin ihasteltua Knaakin kekseliäisyyttä, niin pian huomaa olevansa siinä puurossa kainaloita myöten. Satunnaiset onnistuneet ideat ja tunnelmapätkät hukkuvat tähän hurjaan huttuun.

Kielen puolesta Knaak ei ole yhtä vuolas; itse asiassa lauserytmi on usein jopa hakkaava. Lyhyet lauseet on toisinaan kai tarkoitettu tyylikkään lakonisiksi, mutta useammin ne onnistuvat alleviivaamaan, esittämään itsestäänselviä sivuhuomautuksia ja jopa toistamaan itseään. Kääntäjästä ei ole Knaakille avuksi. Silmäilkäämme muutamia esimerkkitapauksia, joissa jompikumpi tai kumpikin pääsee loistamaan:

Shade oli tulossa kärsimättömäksi. Hän alkoi lisätä vauhtia saaden kiinni jopa johtavan kvellin. Suuri eläinmies pysäytti hänet yhdellä panssaroidulla, pitkäkyntisellä kädellä. Varjomainen velho hidasti vauhtia kunnes oli taas alkuperäisellä paikallaan ryhmässä. Kun he lopulta pääsivät luolakaupunkiin, kaikki neljä pysähtyivät.

Nyt voisi luulla, että "kaikki neljä" ovat Shade, johtava kvelli, suuri eläinmies ja varjomainen velho, mutta kyseessä onkin vain Knaakin pikantti tapa karttaa persoonapronomineja ja keksiä henkilöille muita nimityksiä ja luonnehdintoja (myös mm. "pahankurinen magiankäyttäjä").

"Jos et ole lumiukko, sinussa on jonkinverran lämpöä. Jabbervokin katse lisää tuon kuumuuden intensiivisyyden ainakin tuhatkertaiseksi, mutta älä kysy minulta millä lailla! Puff! Spontaani palaminen!"

Yksi kummallisuus on myös jatkuva jauhaminen henkilöiden "potentiaalista". Sopineeko tyylilajiin? Miltä olisikaan maistunut, jos Gandalf olisi aikoinaan lausahtanut Frodosta, että siinä pojassa sitä on potentiaalia? Tai että lähdemme Bilbon kanssa Rivendellin suuntaan "piknikille"?

Onhan Tulitraakissa tarinakin. Siitä vain on hiukan vaikea saada otetta, kun se tarjotaan niin kovin runsaitten lisukkeitten kera. Pitäisi jaksaa kaivaa helmi laskiämpärin pohjalta.

Ajattelin lopuksi yrittää lohkaista jotakin yleiskatkeraa lohikäärmekirjoista, kun mieleeni yllättäen tulvahti lämmin muisto: Lucius A. Shepardin Lohikäärmeen varjossa. Onhan niitä muitakin mukavia lohikäärmetarinoita, mutta Tulitraakki siis ei niihin (ainakaan minun laskelmissani) lukeudu.

* * *

Palautteen voi lähettää suoraan kirjoittajalle.
Ja jos haluat vastakaikua, pistä oma osoitteesi mukaan.
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava