edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

Vehreämmillä lukemismailla

ORSON SCOTT CARD: OPPIPOIKA ALVIN (Otava 1999, 382 s.)

Suomentanut Jaakko Kankaanpää


Arvostelu: Sari Peltoniemi


Istun Fantasiamaan aavikolla nääntymäisilläni nälkään ja ikävään. Korppikotkatraakit liitelevät kiinnostuneina yläpuolellani. Sitten siihen tulee Orson Scott Card ja sanoo: "Ota tästä mehua ja voileipää, ihmisparka. Minä vien sinut vehreämmille lukemismaille."

- Millaista siellä on? minä kysyn. – En oikein muista enää, vaikka olen toki siellä joskus käynyt.

- Siellä on viileää ja raikasta. Selkeät lauseet vaeltavat suurina laumoina ja antautuvat lauhkeasti käsiisi. Minä ratsastan siellä kääntäjä Jaakko Kankaanpään kanssa ja paimennan katrastani. Voit asettua puun varjoon lepäämään kaikesta siitä merkillisestä mussutuksesta, johon olet viime aikoina törmännyt ja virkistäytyä katsomalla minun untani.

- Sinun untasi?

- Niin. Laajakankaalta.

Alvin-saaga on (Suomessa) päässyt kolmanteen osaansa. Jottei tulisi kenenkään lukukokemusta tärveltyä, niin kerrottakoon tässä vainoharhaisesti vain, että nyt Alvin kasvaa aikamieheksi.

Miljöö on edelleen vähän niin kuin Amerikan Yhdysvallat, joille Card siis laatii vaihtoehtohistoriaa. Cardin maailma on paljossa oman maailmamme kaltainen ja ehkä juuri siksi niin merkillisen lumoava. Eräänlainen perusmagia kuitenkin kuuluu useimpien henkilöiden arkipäivään, mikä sitten taas antaa kertojalle vapauden laajentaa tarinaa aivan uusille tasoille. Syntyy hassu tunne, että koko lukemis- ja ymmärtämistapansa täytyy jotenkin sommitella uudelleen, jotta voisi pysyä tällä oudolla raiteella, joka kulkee ihan realismi-raiteen vieressä.

Nykyään jokainen iskelmäsanoittajakin luonnehtii itseään tarinankertojaksi, joten Cardia täytyy kai sitten kutsua Tarinankertojaksi. Myös tässä Alvin-kirjassa kaikki perusasiat ovat kohdallaan: henkilöillä on lihaa luittensa päällä, juoni rakentuu monimuotoiseksi mutta selkeäksi, kerronnan tempo on levollinen, kieli on luettavaa tai jopa nautittavaa ja niin poispäin. Eikä kerronnan selkeys tarkoita syvyyden puutetta tai ikävystyttävää yksioikoisuutta – se tarkoittaa vain sitä, että kirjoittaja hallitsee välineensä. Hän kykenee ilmaisemaan yhtä sun toista ihan ilman mitään merkillistä kikkailua.

Hienointa on kuitenkin Cardin kyky kirjoittaa satu, joka ei olekaan satu. On hämmästyttävää, että fantastiset ja realistiset elementit voivat loksahtaa toisiinsa näin sopusointuisesti. Card hyödyntää kotimaansa historiaa sen verran paljon ja taiten, ettei häntä voida edes syyttää eskapismi-hakuisuudesta ainakaan niin hätäisesti kuin fantasiakirjailijoita yleensä. Ja kuitenkin juuri tämäntapainen empaattinen fantasia tuo tavalliselle lukijapölliäiselle suurinta lohtua arkeen. Maailma on mitä on eikä siitä pääse mihinkään, mutta yhtenä jokena siinä virtaavat tarinat, ja parhaissa niistä on oikeasti taikaa.

Sitä en kyllä vieläkään käsitä, miksi näitä sarjoja täytyy venyttää täyttämään koko kirjahylly. Toistaiseksi Alvinin tarina ei osoita mitään lässähtämisen merkkejä, mutta kuinka pitkään tällaista erinomaisuutta voi piisata?

* * *

Palaute kirjoittajalle luonnistuu vaivatta ja ilman eri maksu tästä laatikosta.
Vastakaikua jos halajat, pistä mukaan myös oma osoitteesi.
   
edellinen
etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava