Salamurhaajan oppipoika kovakantinen - 447 sivua, 1997 Otava; ISBN: 9511144480
Kuninkaan salamurhaaja
Salamurhaajan taival
|
||
Jenkkipainoksen kannet, mutta kuvat ovat samat suomalaisissakin.
|
Kuuden herttuakunnan kuningaskunnan Fitzillä virtaa suonissaan kuninkaallista verta. Pahaksi onneksi hän on aikakautensa kursailemattoman kielenkäytön mukaisesti äpärä, eli prinssi-isänsä syrjähyppy. Fitz aiheuttaa tahtomattaan jo kuuden vanhana ensimmäisen mullistuksen kotivaltakunnassaan joutuessaan sukunsa perintölinnaan kasvatiksi. Syntynyt häväistys pakottaa hänen isänsä luopumaan oikeudesta kruunuun. Kuningas Ovelalle jää kaksi poikaa jäljelle, rehti Totuus ja viekas Valta. Fitzin kasvatuksesta alkaa huolehtimaan linnan tallipäällikkö Burrich, ankara mutta oikeudenmukainen mies.
|
|
![]() |
Fitz on saanut sukuperintönään taipumuksen Taitoon, eräänlaiseen mielen magiaan. Taidossa harjaantunut saa yhteyden toiseen herkistyneeseen pitkienkin matkojen takaa, sekä osaa johtaa harhaan heikompia mieliä. Itse asiassa Taidon käyttö on Kuudessa herttuakunnassa päässyt hiipumaan, eikä sen kaikkia käyttötapoja enää edes tunneta. Lisäksi Fitz saa luonnostaan syvän yhteyden eläimiin. Tämä on pelättyä ja inhottua Vaistoa, muinaista petotaikuutta jonka harjoittajilla on vaara joutua omiensa karkoittamaksi.
Myös äpärälle löytyy tarkoituksensa kuninkaan suunnitelmissa. Salamyhkäinen rokonarpinen mies ottaa Fitzin oppipojakseen. Eikä kyseessä ole mikään suutarimestari, vaan Chad on kuninkaan oma salamurhaaja, joka koulii sankarimme jo nuorella iällä myrkkyjen tuntijaksi ja vakoojaksi. |
|
Aina Fitziä murjotaan |
Näkijän tarun hahmot eivät ole mitään Eddingsin nyhveröitä viininlipittäjiä, joille kohtalo tuo kaiken valmiina eteen. Ei todellakaan, nämä hahmot vetävät sille päälle sattuessaan ihan kunnon perskännit (ja mokailevat tuiterissa sen mukaisesti). Ja kohtalo potkii heitä päähän joka käänteessä, erityisesti Fitziä, jonka suhteen onnetar äityy paikoitelleen suoranaiseen sadismiin. Sankarimme ajoittaisen vajoamisen itsesääliin ymmärtää hyvin. Eikä kukaan kirjan henkilöhahmoista ole erehtymätön. Sankaritkin tekevät hyvää tarkoittaessaan hirvittäviä virheitä, josta he saavat maksaa. Raskaimman mukaan. |
|
Eipä kurjempaa |
Hobb rakentaa hauskasti Näkijän taruun jännitettä pitkin matkaa putkahtavien mysteerien avulla. Eri juonielementtien loksahtaessa paikalleen nämä ongelmat ratkeavat selventäen samalla jotakin oleellista osaa suuresta juonesta. Tekniikka ei ehkä paranna kirjojen uudelleenluettavuutta, mutta mutta ensimmäisellä lukukerralla ne ovat kovasti piristävä lisä.
|
|
![]() |
Peltoniemen Sari on jo ehtinyt arvostella sarjan ensimmäisen kirjan klassikko-osastollamme. Kuitenkaan hyvää fantasiaa ei koskaan voi liikaa kehua, se kun on niin kovin harvinaista herkkua nykyään. Vaikka Hobb repsahtaakin vähän liikaa kuvailemaan kolmannessa kirjassaan, kuten sarjan sivumääriä vertaillessakin voi huomata. Silti Näkijän taru pysyy loppuun asti viihdyttävänä lukukokemuksena. Vaikka en ole normaalisti mikään pikalukija, ahmaisin nämä kirjat alle kuukaudessa. Näkijän taru on lukemani uuden fantasian joukossa ehdottomasti siitä paremmasta päästä. Toivottavasti Otava jatkaa vastaisuudessakin fantasiasarjaansa yhtä laadukkailla käännöksillä. Netin Hobbille pyhitetyillä sivuilla huhutaan uudesta trilogiasta, jonka päähenkilöt olisivat samoja Näkijän tarun kanssa. Toivottavasti kirjoittaja malttaa olla leväyttämättä tarinaa aivan mahdottomiin mittoihin. Olisi todella sääli, jos Hobb tekisi Simmonssit ja pilaisi laadukkaan teoksensa tyhjänpäiväisillä jatko-osilla. |