edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

APINAN RAIVOLLA


Will Self: Suuret apinat (Otava 1999, 540 s.)


Suomentanut Sauli Santikko
ISBN 951-1-15625-X

Arvostelu: Sari Peltoniemi


Suuret apinat on romaani, joka vetää nöyräksi. Se on suorastaan kiusallinen kirja.

Romaanin päähenkilö, taiteilija Simon Dykes, herää aamulla ja havaitsee olevansa simpanssi. Koko maailma on simpanssien; ihmisiä tapaa lähinnä vain satunnaisesti eläintarhoissa. Simpanssikulttuuri on saman kaltainen kuin meidän ihmisten mitä tulee esim. tekniseen kehitykseen. Suurimmat erot näkyvät lajityypillisessä käyttäytymisessä, ja juuri näihin eroihin perustuu romaanin ensiviehätys. Simpanssien raivokas seksuaalisuus, ryhmien sisäiset hierarkiat ja muu omituinen touhuilu hihityttävät jonkin aikaa. On lystikästä kuvitella, kuinka jokunen johtava simpanssitieteilijä osoittaa arvovaltaansa mätkimällä asiakirjasalkuilla alempiaan ja pistämällä laboratoriota säpäleiksi. Tämä ilo kuitenkin väljähtyy hiljalleen, niin kuin kaiketi tarkoitus onkin, ja simpanssien käytöstavat alkavat tuntua lähinnä vain toisenlaisilta kuin omamme, eivät lopulta sen kummemmin alempiarvoisilta kuin ylevämmiltäkään. Ihmisten ja simpanssien tabut vain sattuvat olemaan keskenään jokseenkin vastakkaisia varsinkin mitä tulee paritteluun.

Aikansa hekoteltuaan ja punasteltuaan lukija voikin sitten tenhoutua varsinkin siitä vinhasta näkökulmasta, josta ihmisyyttä pakotetaan katsomaan. Ei ole kyse mistään eläinoikeusmanifestista, mutta yhtä kaikki Self käsittelee (myös) ihmisen ja eläimen suhdetta sekä eroavaisuuksia. Hän väläyttelee jatkuvalla syötöllä tiede- ja taideteoksia, jotka me olemme tottuneet liittämään apinoihin, mutta jotka nyt käsittelevätkin ihmisiä – ja päinvastoin. Esim. Apinoiden planeetta mainitaan useammankin kerran, mutta nyt se tietenkin on Ihmisten planeetta. Apinoidenkin mielestä on vitsikästä laittaa ihmiselle vaatteet päälle ja opettaa se käyttäytymään muka-simpaanisti.

Jotenkin kauhistuttavalta tuntuisi luonnehtia tätä romaania vaihtoehtohistoriaksi, vaikka se voisi olla sitäkin. Silti Self on vain hyvin vähän pateettinen tai osoitteleva. Viiltävän hauskasti hän pakottaa lukijan katsomaan simpanssin silmin ihmistä eläintarhassa: "Voi kun nuo pienet ovat söpöjä!" Toisaalta simpanssiudenkin voinee tulkita tavaksi kuvata ihmislajia, keinoksi katsella sitä ikään kuin ulkopuolelta (analogioita ainakin on tarjolla melkein joka sivulla). Voivatko eri lajit ikinä mitenkään ymmärtää toisiaan, voivatko edes yksilöt kovin häävisti toisiaan tavoittaa – näitäkin Self pistää kyselemään.

Vaikka arvostelija tässä nyt otsaansa rypistellen koettaa tulkita Suuria apinoita, ja vaikka se virittäviä (ja hämmentäviä) ajatuksia pursuaakin, niin onhan se myös ja varsinkin hyvin hauska ja omaperäinen. Hiukan venytetyltä se paikoin tuntuu ainakin eteläpohjalaisen lakonistin mielestä. Toisaalta tekstistä kuultaa niin raivokas innoitus, ettei lakonisuuden vaatimus tunnu oikein oikeutetulta tai osuvalta.

Kääntäjä selviää päällisin puolin mainiosti, mutta muutamat pienet yksityiskohdat tökkivät silmää aina välillä. Kiireköhän se tätäkin raatajaa painaa, kun eivät esim. erisnimet tahdo taipua oikein loogisesti.

* * *

Seuraava laatikko on suora linja kirjoittajalle.
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava