edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava

 

Guy Gavriel Kay:
The Lions of Al-Rassan

Arvostelu: Marko Ikäheimo


Arvosteltu versio:
Pehmeäkansinen, 527 s., ovh $6,30
ISBN 0-06-105621-9
HarperPrism, USA 1996

Katsotaanpa, mitäs aineksia sitä menestyksekkään fantasiaromaanin kokkaamiseen tarvittiinkaan? Täytyypä oikein luntata alan keittokirjasta.

1: Konflikteja. Lisätään riittävä määrä.

Eräällä (kovasti tutun luonteisella) niemimaalla vallitsee kaksi kulttuuria. Pohjoisen jaddiitit ovat aurinkoa palvovia ratsumiehiä. Heidän entinen Esperañan kuningaskuntansa on hajonnut kahden veljeksen ja heidän setänsä hallisemiin osiin. Kolmas veli kuoli aikakauden mittapuilla normaalin kuoleman: hänet myrkytettiin. Jaddiittien uskonnolliset johtajat lietsovat pyhää sotaa niemimaan eteläosaa hallitsevia, tähtiä palvovia, ashariitteja vastaan. Ja kyllä heidän hallitsijoillekin kelpaisi näiden aikoinaan eteläisiltä mailta tulleiden valloittajien alueet.

klikkaamalla saat vähän isomman kuvan Ashariittien kulttuuri ja tiede ovat jaddiittien saavutuksiin verrattuna merkittävästi korkeammalla tasolla. Heidän joukostaan on noussut suuria runoilijoita ja valtiomiehiä, mutta myös uskonnollisia fanaatikkoja. Viimeisimpinä aikoina aavikkojen asukit, muwardit, ovat alkaneet lisätä vaikutusvaltaansa ashariittien joukossa. He ovat hurjia sotureita, jotka eivät pahemmin elämän hienoimmista asioista perusta. Pikemminkin kiinnostaa vain vääräuskoisten murskaaminen.

Nahistelevien osapuolten väliin jäävät kaksoiskuita palvovat kindathit, joiden osana on kautta aikojen ollut kiertolaisuus ja pakolaisuus omasta maasta. Ashariiti sietävät kindatheja jaddiitteja paremmin, koska arvostavat näiden kykyjä lääketieteessä ja käsityöläisyydessä. Tosin hekin vaativat kovat verot suojeluksestaan.

(Jos tämä kuvaus alkoi tuntua tutulta, niin eipä ihme. Kaylla on taas vanhat kujeet mielessä. Tällä kertaa tapahtumien pohjana on historiallinen maurilaisajan Espanja, jossa juutalaisten osa ei ole kiistakumppanien keskellä kovin kehuttava.)

2: Kourallinen päähenkilöitä. Lisää varovasti ja perustellusti.

Jaddiittien puolelta kirjan päähenkilöksi nousee Rodrigo Belmonte, suuri sotilas ja uskollinen sille kuninkaalliselle veljekselle, joka epäonnekseen potkaisi puolivahingossa tyhjää. Ikävä kyllä, hän epäilee tilalle nousseen veljen olleen syypää, eikä pahemmin peittele epäilyksiään. Erään kahnauksen jälkeen hän joutuu vuodeksi maanpakoon maastaan, ja päättää miehineen pestautua täksi ajaksi Al-Rassanin puolelle Ragosan kaupunkivaltioon palkkasotureiksi. Valtioiden pitkän rinnakkaisolon aikana tästä on tullut varsin normaali tapa.

Kuinka ollakaan, myös Al-Rassanin puolella joutuu mahtimies kuninkaansa epäsuosioon. Eikä tämä herra olekaan mikään tavallinen hovin hännystelijä. Ammar ibn Khairan on runoilija, strategi, suuri rakastaja ja muutenkin varsin juoni mies. Niin, ja vielä aika peto miekan kanssa. Ja minne hän päättääkään mennä viettämään pakoilaispäiviään? Aivan oikein: Ragosaan.

Jehane bet Ishak on jaddiittilääkäri, joka on omakohtaisesti saanut kokea kansansa osan. Hänen isänsä (myöskin kuulu lääkärintaidoistaan) menetti aikoinaan silmänsä ja kielensä. Tämä oli kiitos siitä, että hän pelasti ashariittikuninkaan lempijalkavaimon ja hänen poikansa vaikeassa synnytyksessä (oikeastaan hänet olisi pitänyt mestata ashariittinaisen alastomana näkemisestä, joten tätä kohtelua pidettiin varsin lempeänä). Naisena Jehane joutuu tietysti näiden mahtimiesten väliin.

3: Koristellaan ja tarjotaan kauniissa kansissa

Lisätään sekalainen joukko sivuhahmoja ja erinäisiä juonenkäänteitä. Ravistellaan koko homma muutaman kerran perin pohjin sekaisin. Ja siinäpä se alkaakin olla.

Periaatteessa aineksia riittäisi vaikka minkätasoiseen mestariteokseen. Mutta viimeistelyvaiheessa Kay kapsahtaa pahemman kerran katajaan. Ja nakuna sittenkin. Hänellä on aina ollut luonteenvikana pelleillä hiukan liikaa kirjojensa juonenkuljetuksessa yllätyksillä ja lukijan pimennossa pitämisellä. Mutta Al-Rassanissa tämä taipumus ryöstäytyy täysin hillitsemättömään laukkaan. Tuskin kymmentä sivua ehtii kulua, kun silmille pöllähtää taas uusi yllätys. Kirjan puoleen väliin mennessä tämä muodostuu lievästi sanoen rasittavaksi. Ja viimeistään epilogissa, jossa siinäkin Kay aloittaa "hupaisan" teerenpelinsä, lukija on valmis määräämään hänelle raippoja hyvien aineksien haaskaamisesta.

Al-Rassania ei voi missään nimessä suositella kenellekään ensimmäiseksi tutustumiskohteeksi Guy Gavriel Kayn tuotantoon. Kaikista lukemistani kirjalijan teoksista (Sarantium-kirjat vielä lukematta) tämä on ehdottomasti rasittavin ja raivostuttavin luettava. Ja silti siinä on mukana myös pilkahduksia siitä, mikä tekee Kayn kirjoista yleensä niin nautittavia kokemuksia.

Ja sekös vasta vihaksi pistääkin.

* * *

Seuraava laatikko on suora linja arvostelun kirjoittajalle.
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files  seuraava