|
Pehmeäkantinen, 212 s.
Kirjailijan esipuhe
ISBN 0-345-41215-X
Vakava SF-harrastus näyttää ulkopuolisen silmin melkoiselta
salaseuratouhulta, eikä tätä mielikuvaa ainakaan hälvennä
con-tapaamisten vähintäänkin rikas valikoima erilaisia
sisäpiirihäppeningejä. Bimbos of the Death Sun sijoituu amerikkalaiseen
Rubiconiin, joka laajudeltaan (ja ainakin tunnelmaltaan) on aika
lähellä kotimaisia Finnconeja. Ja melko tavalla tutun oloisia
tyyppejäkin siitä löytyy.
|
|
Hörhöjä ja haaveilijoita
|
James Owen Mega (taiteilijanimeltään Jay Omega) on siviiliammatiltaan
professori paikallisessa teknillisessä korkeakoussa. Vapaa-aikanaan hän
on kehitteli tarinan kuolevan auringon painovoima-aaltojen
vaikutuksesta ihmisten hermostoon. Yllätyksekseen hän sai juttunsa jopa
myytyä. Tosin kustantaja stilisoi kirjan otsikkoa hieman myyvempään
muotoon. Niin syntyi Bimbos of the Death Sun. Omega on tullut coniin
puoliksi vastentahtoisesti koettaakseen myydä kirjaansa (samalla hän
välttelee epätoivoisesti paljastumista).
Omegan kannustimena ja patistajana toimii hänen tyttöystävänsä,
samaisessa oppilaitoksessa englantia opettava Marion Farley. Marionin
hurjaan nuoruuteen kuuluu scifipiireissä hengailu, ja hän tietää
vieläkin paljon fandomista.
Kirjan tapahtumien pääasiallisena liikkeellepanijana toimii Appin
Dungannon, conin kunniavieras. Appinin kynästä (tai
tekstinkäsittelylaitteelta pikemminkin) on kotoisin supersuosittu
Trantyn Runewindin seikkailuista kertova fantasiasarja. Tämän lisäksi
hän on kirjailijana uraansa pettynyt sekä muuten vain yleiskusipää.
Lisäksi taustalla hyörii tavanomainen seurakunta jos minkäkinlaista
hiipparia jonkinlaiseen puolitähteyteen nostetuista TosiFaneista
yli-innokkaisiin strategiapelaajiin saakka.
|
|
"Tämähän vaikuttaa tutulta..."
|
Ulkoisesti Bimbos on murhamysteeri, mutta paljon tärkeämpää siinä on
miljöö- ja henkilökuvaus. Vaikka omien sanojensa mukaan McCrumb ei tunne
kovin hyvin SF-piirejä, hän tavoittaa loistavasti conien tunnelman.
Jokainen vähänkään tähän alakulttuuriin tutustunut tunnistaa
vaivattomasti useita kävijöiden perustyyppejä. Tarkalla silmällä
piirretyt henkilöhahmot ovat usein melko säälimättömiä, mutta eivät
missään mielessä julmia. Kuvioita tuntemattomalle päähenkilölle muut
convieraat vaikuttavat aluksi toivottomilta nörteiltä, mutta lähempi
tutustuminen paljastaa omituisten tapojen takana olevan ihan
mukiinmenevää joukkoa.
Bimbos on julkaistu vuonna 1987, mutta silti se ei ole päässyt
vanhentumaan. Kieltämättä tietokoneilla räpläämisestä huolimatta
internetistä ei paljon puhetta ole (ja päähenkilön innoissaan selittämä
yliopiston viestijärjestelmä on aika alkeellinen), mutta ihmisluonto ei
vähän päälle vuosikymmenessä muutu miksikään. Kaiken lisäksi kirja on
vielä hykerryttävän hauska conin erikoisuuksia ja omituisuuksia
kuvatessaan.
Bimbos of the Death Sun on hyvin terveellinen kirja jokaisen SF-nörtin
lukea. Oman painokseni kanteen on kuvattu pilvilinna. Se muistuttaa,
että mielikuvitusmaailmoissa on ihan hyvä käydä vierailulla, mutta
niihin ei kannata jäädä asumaan.
|
|