Pappaenergiaa |
Vuonna 1958 perustettiin NASA ja mies, jonka piti olla ensimmäinen
mies avaruudessa korvattiin apinalla. Kuluu nelisenkymmentä vuotta ja
venäläinen kylmänsodanaikuinen tietoliikennesateliitti on pudota
radaltaan. Kun mikään muu ei auta, täytyy satelliitin
tietoliikennejärjestelmän suunnitellut insinööri kutsua apuun, sama
mies, joka oli apinalla korvattu. Ja eikös kutsu tule siltä samalta mieheltä,
joka oli tämän suuren vääryyden takana.
|
|
|
Space Cowboys on pappaenergialla toimiva scifihulluttelu, joka toimii erinomaisten näyttelijäsuoritusten varassa. Clint Eastwood näemmä halusi avaruuteen vähintään yhtä paljon kuin hänen roolihahmonsa Francis D. Corwin. Ja mikäs siinä, vaikka näiltä papoilta (Eastwoodin lisäksi Team Daidaloksessa Tommy Lee Jones, Donald Sutherland ja James Garner) olisi näkö jo hiukan huonontunut niin muisti pelittää, naiset tykkäävät ja rautakin nousee (avustaja on kyllä sen jälkeen yhtä väsynyt kuin nostaja). Elokuvan alkupuoli onkin yhtä ilotulitusta, jossa hauskuus lähtee siitä, kuinka vanhat äijät yrittävät pystyä ja pystyvätkin siihen, mihin nuoremmat kaverit. Minä näin elokuvan siinä parhaassa mahdollisessa seurassa: ensin äidin ja sitten isän kanssa. Molemmat nauroivat juuri oikeissa kohdissa. | |
Ja sitten avaruuteen |
On tarinassa vakavakin puolensa. Frank ei ole ollut mikään helppo
alainen eikä ole sitä nytkään: tavattoman lahjakas ja omapäinen hän
on. Hän ei tule esimiehensä Bob Gerson (James Cromwell) kanssa
toimeen yhtään sen paremmin vanhana kuin tuli nuorena ja Hawkin (Jones) kanssa
on aina ollut pientä kränää. Pappojen selän takana juonitellaan, mutta
onneksi sentään operaatiosta vastaava insinööri Sara Holland (Marcia
Gay Harden) fanittaa Team Daidalosta aivan täysillä. Vaan mitä tekee
Frankin vuonna 1969 suunnittelema Skylab neuvostoajan
tietoliikennesatelliitissa? Miten se sinne oli joutunut kesken kylmän
sodan.
Lopulta sitten mennään sinne avaruuteen ja siihen se hauskuus loppuu. Loppupuoli onkin tavanomaista "Hei, me pelastetaan ihmiskunta" -rymistelyä. Ja tokihan nähdään nulikka, joka ajaa sankarimme ja maapallon tuhon partaalle. Tästäkin huolimatta elokuvasta jää oikein hyvä maku: alkupuoli oli hauska, keskivaihe jännittävä ja loppu koskettava. Vaan huolehtiiko kuun vetovoima lopusta, jos puolimatkaan pääsee? |