|
Taru Sormusten Herrasta on loistava kirjaklassikko, jolla on takanaan
muutamiakin heikosti onnistuneita toteutuksia.
Piirroselokuvanpuolikas (1978) on toteutuksena särmätön ja
Ryhmäteatterin (sinänsä hyvän 80-luvun lopun esityksen)
pohjalta tehty TV -sarja on suorastaan kiusallista katsottavaa.
Vihdoinkin Tolkien-faneille on tarjolla lupaavia projekteja Peter
Jacksonin Sormusten Herra -elokuvatrilogian ja Svenska Teaternin
näytelmä/musikaalitulkinnan muodossa. Näistä ainakin näytelmässä
saatiin onnistuneesti tiivistettyä satojen sivujen kirja vajaaseen
kolmeen tuntiin. Kokonaisuudessaan esitys oli tasapainoinen yhdistelmä
dialogia, musiikkia ja tanssia, jotka oikein annoksin yhdistettynä
saivat ihon nousemaan kananlihalle.
Ruotsia heikommin taitaville oli esityksessä tarjolla kielitukea tekstityksen muodossa, mutta perus-kouluruotsin opiskelleena ja kirjan n+1 kertaa lukeneena en tuntenut sitä kovin tarpeelliseksi. Ainoastaan ensimmäisen laulun sanoista oli hieman hankala saada selvää. Toni Edelmanin säveltämät laulut lienevät joillekin jo ennestään tuttuja Ryhmäteatterin esityksestä, mutta niiden uusi ja pirteä sovitus sai kappaleet tuntumaan muullekin kuin vanhan esityksen kertaukselle ruotsinkielisessä muodossa. Yleisesti näytelmän äänimaailma tuki poikkeuksellisen hyvin kohtauksia tuoden niihin monin kerroin lisää jännitystä ja tapahtumaympäristön tuntua. Käytössä olevien resurssien vähäisyys näkyi lavasteiden yksinkertaisuudessa, sillä suurin osa eri paikkojen tunnelmasta perustui valon leikkiin kankailla. Esimerkiksi Morian Balrog oli toteutettu valtavana (siivettömänä) varjona. Mielestäni tämän kaltaiset ratkaisut olivat vain hyväksi esitykselle yleisön mielikuvituksen täyttäessä toteuttamatta jääneet aukot. Toisaalta Lukitar tepasteli näyttämölle koko kauheudessaan jättämättä mitään mielikuvituksen varaan.
|
|
|
Hahmojen toteutuksesta omaperäisimpiä olivat ehdottomasti Tom Bombadil
ja Kultamarja, joiden puvustuksessa ei mielikuvitusta ainakaan oltu
säästelty. Hobitit olivat tavanomaisen leppoisia otuksia ja haltiat
kauniita ja ylväitä. Gandalfissa puolestaan oli ilman partaa ja
piippuakin riittävästi karismaa pelottamaan pois lauman parketilla
liiteleviä susia. Kokonaisuuden kruunasi tanssi ja sulavat koreografiat,
jotka olivat tärkeässä osassa kuvattaessa taisteluja ja joukkoja.
Näytelmän työmyyriä (ellei peräti hitsaajia) olivat selkeästi sormuksen
takoneet sepät, jotka jaksoivat jatkuvasti vasaroiden asustaa Tuomiovuorella Sauronin
kukistumiseen saakka.
Koko pitkää tarinaa ei esityksessä sentään kerrota, vaan juoni keskittyy Frodon ja Samin kapuamiseen Tuomiovuorta kohti. Rajallisen ajan ja resurssien vuoksi joudutaan muutamissa juonenkäänteissä käyttämään oikopolkuja ja yksinkertaistuksia, mutta ainakaan minua ne eivät suhteellisen onnistuneina ratkaisuina haitanneet. Mm. suurtaistelut kuitataan muutamalla lipun liehautuksella. Tarinan alkulämmittelyyn uhrataan suhteessa paljon aikaa ja niinpä loppu tuntuu tulevan hieman äkkiä ikäänkuin haltioilla olisi kiire häipyä meren taakse. Mutta kun paha on voitettu ja kaikki on hyvin, niin mitäpä sitä muuta kuin nauttimaan luonnon antimista. Lisätietoa: http://www.svenskateatern.fi/tolkien/index.html
Muita Tolkien-aiheisia kirjoituksia Kalaksikukossa:
Hobitti-baletti |