edellinen etusivu arvostelut KK-files seuraava

 

David Bassom:
Creating Babylon 5

Arvostelu: Marko Ikäheimo


Naksauttamalla saat isomman kuvan

(Jenkkiversion kansi, kun arvosteluversiota ei mistään enää löydä.)

ISBN 0-7522-0841-1
pehmeäkantinen, 22 x 28 cm, 128 sivua
Boxtree, Iso-Britannia 1996

Babylon 5:n tiimoilta on tehty monentasoista kirjallista tekelettä kehnohkoista kioskikirjanrääppeistä ihan kohtuullisiin hakuteoksiin. Bongasin tyttöystävän kirjahyllystä Bassomin hengentuotteen, ja hetihän se piti lainata. Tiesin ennalta kirjoittajan päässeen seuraamaan sarjaan tekoa paikan päältä, joten odotukset olivat kohtuullisen korkealla.

Mielipiteitä ja harhakäsityksiä

Kirja alkaa suppeahkolla esittelyllä sarjan puitteista ja tärkeimmistä hahmoista. Tämän jälkeen siirrytään JMS:n haastattelun kautta tärkeimpien taustatiimien nokkamiesten näkemyksiin B5:stä, jotka menevät paikoitellen hupaisasti ristiin. Maskeista ja naamioinnista vastanneen Optic Nerven John Vulic oli aivan erikoisen innoissaan Infectionin kumipukumonsterista, jonka tekeminen pikaisella aikataululla ei kuulemma ollut aivan yksinkertaista. Tunnetusti JMS ei ollut ihan yhtä mielissään lopputuloksesta.

Toisaalta JMS osaa esittää omituisia mielipiteitä ihan omastakin takaa. Käsitellessään Babylon 5:n taustoja setä esittelee ideaansa yksilöstä muuttamassa historiaa. Hänen mukaansa ensimmäinen maailmansodan perimmäinen syy oli arkkiherttua Ferdinandin autonkuljettajan kääntyminen oikealle vasemman sijaan. Tuollaisesta yliyksinkertaistamisesta olisi kyllä jo yläasteen historiankokeessa saanut pitkän miinuksen. Kieltämättä sarjan omituinen idea Sheridanista universumin tärkeimpänä hemppana sai selityksen.

Taustatiimin jälkeen pääsevät ääneen näyttelijät. Kirjan julkaisun aikoihin oli sarjan kolmas kausi juuri lopuillaan, mikä oikeastaan on vain eduksi teokselle. Tavanomaisen "siellä kaikilla oli niin ihanaa"-hymistelyn ohella selviää varsin mielenkiintoisia mielipiteitä. Esimerkiksi Richard Biggs luuli vielä kolmannen tuotantokauden loppuun mentäessä olevansa mukana pelkästään asiaan kuuluvana lavastuksena ilman sen suurempia rooleja suuremmassa juonikuviossa. Bruce Boxleitner puolestaan näki Sheridanin pelkkänä Buck Rogers-tyyppisenä puhtoisena sankarihahmona (ilmankos ne hampaat alussa niin mahtavasti loistivatkin). Myöhemmät kärhämät muistaen ehkä kirjan ikävintä luettavaa on Clauda Christianin vuodatus, siitä miten kivaa B5:ttä on tehdä ja miten hyvin yhteistyö JMS:n kanssa sujuu.

Endgame

Creating Babylon 5 on fanikirja, joten kärkevää kritiikkiä sarjan puutteista on turha odottaa. Se ei ole myöskään samalla tavalla todellisen B5-fanin pakko-ostos, kuin vaikkapa Jane Killickin kätevät Season by Season -kirjat. Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat näyttelijöiden mielipiteet

Oikein tarkkoja saattavat harmittaa jotkut kirjan virheet, kuten ajoittain horjuva oikoluku. Ammattimaisesti painetussa kirjassa ei pitäisi olla kauttaviivoja heittomerkkien tilalla ja puuttuvia loppusulkuja. Lisäksi hahmojen taustatarinoissa on joitakin fiboja. Onneksi sentään mokailut eivät nouse aivan mahdottomalle tasolle.

Mikäli tekee mieli halajaa hankkia B5-oheismatskua, Creating Babylon 5 voittaa puolivillaiset pokkarit selkeästi. Ja löytyyhän sieltä myös puvustajan alkuperäinen suunnitelma Delennin vihreäksi koltuksi. Lanteille asti menevä halkio olisi kieltämättä saattanut aiheuttaa Sheridanissa ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

PS. Arvosteltua kappaletta ei tunnut löytyvän ainakaan mistään nettikirjakaupasta. Sen sijaan tarjolla näyttäisi olevan vuonna 1997 painettua jenkkiversiota. Käytössä ei ole tarkempaa tietoa mahdollisista muutoksista, paitsi että kirjan loppuun on lisätty juonihahmotelmia neljännelle kaudelle. Toivottavasti myös oikolukua on korjattu.

* * *

Tästä lootasta menee suora rööri arvostelijalle.
Siihen voi jättää vaikka palautteensa
   

edellinen etusivu arvostelut KK-files seuraava