edellinen etusivu arvostelut KK-files seuraava

 

ORSON SCOTT CARD:

SYDÄNTULI

Alvinin viides kirja

Arvostelu: Sari Peltoniemi


(Otava 2001, 383 s.)
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
ISBN 951-1-17229-8
naksauta isompaan kuvaan

Taustaa: Kaikilla merkittävillä scince fiction- ja fantasiakirjallisuuspalkinnoilla moninkertaisesti palkittu amerikkalainen Orson Scott Card on tuottelias kirjailija, joka ei ole kuitenkaan juuttunut toistamaan samaa kaavaa. Hänen Alvin-sarjaansa pidetään yhtenä fantasiakirjallisuuden parhaimmista saavutuksista ja Cardin tähänastisen uran kunnianhimoisimpana ja kekseliäimpänä luomuksena. Sarja sijoittuu 1700- ja 1800-lukujen vaihteen Amerikkaan, jota yliluonnollisilla voimilla varustetut siirtolaiset asuttavat. Alvin syntyy seitsemännen pojan seitsemänneksi pojaksi ja saa synnyinlahjakseen mahtavat voimat, joita kaikki eivät katso hyvällä. (Lähde: www.meteori.com)

Sarjan suomennetut kirjat: Seitsemännen pojan seitsemäs poika, Punainen profeetta, Oppipoika Alvin ja Kisälli Alvin


Nyt on sitten päästy viidenteen Alvin-kirjaan, eikä se suinkaan ole sarjan päätösosa – tulossa on vielä ainakin kaksi kirjaa. Evästähän Cardilla riittää, kun voi sekä käsitellä koko kansakunnan historiaa että paneutua perusteellisemmin monipäiseen henkilökaartiin ja kuvata heidän osuuttaan Alvinin suuressa suunnitelmassa. Se on toinen juttu, miten pitkälle lukijakunnan kärsivällisyys riittää, kun Kristallikaupunki on sille jo ajat sitten luvattu.

Sydäntuli alkaa melkoisella saarnanpidolla ja alleviivaamisella. Lukijan annetaan perusteellisesti ymmärtää, että orjuus ei ole suotava asia. Card on tämän reippaasti ilmituonut jo aiemmin, joten tieto ei ole sikälikään aivan uusi. Muutaman kerran tulee jopa mietittyä, että tätäkö tämä nyt sitten on – väkinäistä jutunvenytystä ja epätoivoista sivujen haalimista. Mutta kun Peggyn paatoksesta päästään eroon, osoittaa Card jälleen kertojantaitonsa ja alkaa pyöritellä maailmanpuöräänsä siihen malliin, että vastaan on vaikea panna.

Alvin kerää edelleen ympärilleen "saattuetta", sellaista läheisryhmää, joka on tuttu niin monesta fantasiaromaanista (ja Uudesta testamentista tietty myös). Tämän saattueen jäsenet vain sattuvat olemaan merkittävästi värikkäämpiä kuin iänikuiset haltiat, kääpiöt ja vahvat ihmismiehet. He tuntuvat joutuvan Alvinin tielle kuin sattumalta, eivätkä heidän konstinsa (ts. henkilökohtaiset poikkeuskykynsä) aina vaikuta erityisen merkittäviltä. Heidän mukaansaamisensa on toisinaan vaikeaa, eikä kukaan ole oikein selvillä, mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. Silti heillä jokaisella on omat syynsä liittyä Alvinin seuraan. Nämä tyypit ovat kiinnostavia ja ristiriitaisia, ja Card osaa tuoda heidät lukijalle tykö poikkeuksellisen tehokkaasti (ja taas saadaan kivasti matskua tuleviin osiin).

Keskushenkilöihin kuuluu tässä osassa (samoin kuin edellisessä eli Kisälli Alvinissa) Alvinin pikkuveli Calvin. Hän edustaa pahisten ryhmää eli kiusaa ihmisiä ja vehkeilee muutenkin. Uhkaa kasvatellaan hiljalleen, mutta annetaan myös ymmärtää, että Calvinissa on mahdollisuuksia muuhunkin. Häijyydessäänkin Calvin on hahmo, jota on helppo ymmärtää, mutta jos sarjan viimeisen osan nimi on Marttyyri Alvin, niin pikkuveikalla saattaa olla sormensa pelissä.

Myös oikeussali-draamaa saadaan, tosin kevyempi annos kuin edellisessä osassa. Noitaoikeutta käydään Totisesti Cooperin tahdosta ja johdolla. Tätäkin mielenkiintoista aihepiiriä Card ehtii tutkaista sillä tavoin, että lukija taas kerran pääsee pienelle intensiiviekskursiolle myös "oikeaan" historiaan. Tämä on yksi vaihtoehtohistorioitten kiehtovista puolista; spekkiksen peruskysymys "entäpä jos?" saa uutta ulottuvuutta, kun ihmiskunnan vakavimpia erheitä otetaan syyniin – ja Card tosiaan ottaa.

Sarjan perusvire on edelleen hämmentävän epäkyyninen, vaikkei ihmistä toki esitetäkään hyvänä ja viattomana olentona. Hyvätkään eivät ole kloorivalkaistuja pyhimyksiä ja pahoissa on aina aineksia myös hyvään. Card ei karta myöskään julmia pahuuden kuvauksia. Silti hyvyys - silloin kun sitä esiintyy - on tosiaan niin sydämellistä ja suoraviivaista, että nykylukija suorastaan vaivautuu. Voiko ystävyys olla näin puhdasta, voiko rakkaus olla näin ylitsekäypää edes fantasiassa? Kuitenkin tuntuisi hyvin epäoikeudenmukaiselta viitata Hollywood-henkiseen imelyyteen tässä yhteydessä. Tässä on kysymys jostakin paljon epämuodikkaammasta. Card on oiva mainosmies kristillisille hyveille: armeliaisuus, uhrautuvaisuus ja vaatimattomuus ovatkin ihan jees!

Sydäntuli on Alvinin saagassa jälleen eräänlainen väliosa. Henkilökaarti kasvaa, orjuutta ja noitavainoa koetetaan kitkeä ja sodan mahdollisuutta väläytellään. Epäilemättä Kristallikaupunki saa lisää rakennusaineita, mutta edelleenkään ei tiedetä miten se pitäisi laatia ja millainen se tulee olemaan. Sydäntuli viihdyttää mainiosti niin kuin Kisälli Alvinkin, muttei yllä samaan tenhoon ja omaperäisyyteen kuin sarjan toinen ja kolmas osa (Punainen profeetta ja Oppipoika Alvin). Jatko-odotukset paisuvat entisestään: Cardin pitää olla aikamoinen tekijä kyetäkseen niihin vastaamaan.

* * *

Seuraava laatikko on suora linja arvostelijalle.
   

edellinen etusivu arvostelut KK-files seuraava