edellinen etusivu  arvostelut  KK-files seuraava

 

Minority Report

Arvostelu: Marko Ikäheimo


Vuonna 2054 Washingtonin piirikunnassa ei tehdä enää murhia. Tämän ihmeteon mahdollistavat kolme telepaattia, jotka puoliuneen vaivutettuina pystyvät näkemään veriteot jo ennalta. John Andertonin (Tom Cruise) johtaman poliisiyksikön tehtävänä on ehtiä paikalle ennen kuin ruumiita syntyy. Ennalta suunnitelluista teoista saadaan varoitus reippaasti etukäteen, mutta intohimorikosten kanssa saattaa mennä joskus tiukille.

Järjestelmä on hiottu täydelliseksi ja sitä ollaan soveltamassa maanjaajuiseen käyttöön. Anderton kuitenkin pääsee omakohtaisesti todistamaan, miten virheetön järjestelmä loppujen lopuksi onkaan.

Vaikuttava tulevaisuus

Pikaisesti vilkaistuna Minority Report vaikuttaa melko tutulta ja turvalliselta takaa-ajojännäriltä, jolla ei paljoakaan ole uutta tarjottavanaan. Elokuva nostaa esiin kuitenkin muutamia melko vaikeita kysymyksiä yksilön oikeuksista suhteessa yhteiskuntaan. Onko oikein rangaista rikollista jo ennen rikoksen tapahtumista? Voidaanko ihmiset alistaa pelkiksi koneiston osiksi suuremman hyvän nimissä?

Minority Reportin suurin vahvuus on sen luomassa kuvassa tulevaisuuden maailmasta. Spielberg kohortteineen ei ole tyytynyt pelkästään antamaan nykyisyydelle kosmeettista käsittelyä, vaan elokuvan tulevaisuus todellakin näyttää aidolta tavaralta. Tietokoneita ohjataan suoraan näytöiltä sensorihansikkailla, jotka saavat käyttäjänsä näyttämään kapelimestarilta. Mootoritiet eivät tyydy käyttäämään pelkästään vaakasuoria pintoja. Nykyinen suuntaus kuluttajan yksilöimiseen on viety äärimmileen ostoskeskuksissa, joissa silmistä henkilöllisyyden tunnistavat mainokset lopottavat yksilöllisiä iskulauseitaan ohikulkijoille.

Ammattimiehet asialla


naksauta isompaan kuvaan

Tom Cruise tekee vakuuttavan roolityön menneisyyden piinaamana miehenä, jonka nykyisyykin nyrjähtää äkkiarvaamatta sijoiltaan. Herra Puhtoisen leiman saanut Cruise on roolissaan hieman samalla tavalla sisäisesti rähjääntynyt ja elämäänsä väsynyt kuin Harrison Ford Blade Runnerissa -- vaikka ulkoasu ei ihan niin räjähtänyt olekaan. Max von Sydow esittää rautaisella ammttaitaidolla kunnianhimoista organisaation johtajaa.

Jotkut tyrmäsivät elokuvan jo näkemättä ohjaajan viihdemaakarin maineen perusteella. Toisille puolestaan takertui elokuvan optimismi poikittain kurkkuun, mikä ei oikeastaan ole yhtään hämmästyttävää. Edesmenneen kyberpunkin ärsyttävin perintö on juuri tässä toivottomuuden ja melankolian palvonnassa. Totuuden nimissä on myönnettävä Spielberg ihan pikkuisen kapsahtaa paikoittain imelyyden puolelle, mutta se ei ole mikään syy koko teosta runtata.

Minority Report on parasta suurella rahalla tuotettua Science fiction-elokuvaa siten Blade Runnerin. Suosittelen kaikille niille genren ystäville, joita muodikas tekokyynisyys ja snobismi ei ole päässyt pilaamaan.

* * *

Seuraava laatikko on suora linja arvostelun kirjoittajalle.
   

edellinen etusivu  arvostelut  KK-files seuraava