edellinen  etusivu   etusivu  arvostelut  KK-files seuraava

 

Neil Gaiman: Unohdetut jumalat

Arvostelu: Sari Peltoniemi


592 s., Otava 2002
Suomentanut Mika Kivimäki
ISBN 951-1-18055-X

Unohdetut jumalat on viihtyisä kirja. En viitsi sanoa, että viihdyttävä tai viihteellinen, koska nämä sanat suotta leimaisivat kirjan kevyeksi ja kertakäyttöiseksi. Viihteellisyyshän on turmelevaa…Joka tapauksessa Unohdettujen jumalien parissa viihtyy ihan rattoisasti.

Gaiman on lukenut läksynsä niin jumaltarustojen kuin Yhdysvaltojen maantieteen osalta (USAssa mies taitaa osittain asuakin nykyään). Kirjassa vilisee lukemattomia pieniä ja suuria jumalia, joitten tunnistamiseen ei ihan perustason uskontotietämys anna eväitä, eikä Gaiman moista vaadikaan. Hän antaa sopivasti lisävalaistusta, niin ettei synny ikävää valistuksen makua, mutta lukijan tietämys kuitenkin karttuu. Gaiman luo myös uutta jumaltarustoa, joka liittyy lystikkäästi – ja samalla teräväkatseisesti – nykyajan tekniikkaan.

Päähenkilö Shadow vaeltaa yksin ja jumalten kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Amerikkalaisseudut ja -henkilöt, alun vankilakuvaus sekä teokseen sisältyvä dekkarikuvio synnyttivät minulla hassun harhan, että olen lukemassa Stephen Kingiä. Tämä harha leijui lukemisen ohessa pitkään ja pakotti tekemään vertailuja Kingin ja Gaimanin välillä. Valitettavasti en vertailussani päätynyt mihinkään kristallisoituneeseen tai edes objektiiviseen loppupäätelmään, mutta varovasti voisin väittää, että Gaiman on sekä tyylillisesti että sisällöllisesti Kingiä terävämpi. Silti olisin toivonut, että pesäero Kingiin olisi ollut selvempi. Ei niin, ettenkö pitäisi Kingiä arvossa, soisin vain, että Gaimanin ääni olisi kirkkaasti omempi.

Olisin myös toivonut, ettei Gaimanin olisi tarvinnut ottaa haukatakseen aivan näin isoa palaa. Hetkittäin tuntuu, että materiaalia on kerta kaikkiaan liikaa. Henkilöitä tursuaa näyttämölle legioonittain, ja heidät kohdataan sekä käsitellään niin sukkelasti, että he tahtovat unohtua saman tien. Lukiessa joutuu välillä ankarasti muistelemaan, missä mennään ja varsinkin mihin olllaan menossa.

Hyvää on esimerkiksi se, että Gaimanin jumalat ovat perin inhimillisiä olentoja. Heillä on toki erityiset jumalalliset kykynsä, mutta uudessa maailmassa heitä enää harva muistaa. He siis joutuvat elämään arkista ja niukkaa elämää. Useimmat tyytyvätkin siihen, mutta muutamia riivaa vallanhalu: muinaisia kunnian päiviä ei voi hevin unohtaa. Tälle pohjalle rakentuu teoksen juoni. Romaanihenkilöinä jumalat toimivat mukavasti – ovathan he niin ristiriitaisia, särmikkäitä ja yllättäviä kuin kuvitella saattaa. Heidän inhimillinen puolensa tekee heistä haavoittuvia ja samastuttavia. Shadow’ssa on samaa henkeä. Hän ei vaikuta aivan tavalliselta tallaajalta, mutta on kuitenkin riittävän ihmismäinen herättääkseen sympatiaa ja mielenkiintoa.

Unohdetut jumalat on omaperäistä ja modernia fantasiaa. Se raivaa lajityypille uutta tilaa kytkemällä myyttisen menneisyyden tiukasti nykyhetkeen. Lievä suuruudenhulluus tätäkin kirjaa tosin riivaa.

* * *

Seuraava laatikko on suora linja arvostelu kirjoittajalle.
   

edellinen  etusivu   etusivu  arvostelut  KK-files seuraava