James Alan Gardner:
Expendable

Tulevaisuuden ihmiskunta on älyllisten lajien Kansojen liittoon (League of Peoples) liityttyään saanut kokea ennennäkemättömän rauhan ja edistyksen aikakauden. Väkivallasta luopuneelle ihmiskunnan osalle on rakennettu uusi kotimaailma, ja barbaarinen osuus on jätetty asuttamaan vanhaa Maata.
 

Kansojen liitto katsoo älyllisen olennon tahallisen tai huolimattomuudesta johtuvan kuoleman äärimmäiseksi rikokseksi – ei-älylliseksi teoksi (non-sentient act). Liitto ei aktiivisesti rankaise pahantekijöitä, mutta tällaisella teolla itsensä ei-älylliseksi olennoksi tuominneella ei ole lupaa poistua planeetalta. Tätä yrittävän elimistö pysähtyy avaruuteen saavuttaessa. Liittoa ei voi huijata ja se tietää kaiken. Myös kokonaiset hallintojärjestelmät voidaan leimata ei-älyllisiksi, jolloin ne on muutettava Liiton vaatimuksia vastaaviksi, tai vastaavasti koko planeetan päälle julistetaan rikkumaton karanteeni.

Ihmiskunnalle on siis koettanut kollektiiviset kissanpäivät. Arvata saattaa, mitä tästä seuraa: suurimmasta osasta ihmisiä on tullut sietämättömiä omaan erinomaisuuteensa käpertyneitä kusipäitä. Kuitenkin myös uudessa uljaassa maailmassa on töitä, jotka eivät oikein sovellu uuden uljaan ihmisrodun hipiälle. Esimerkiksi uusien maailmojen tutkiminen on koko tavalla vaarallista hommaa: koskaan ei oikein tiedä, minkä puskan takaa kuolema yllättää – vai onko itse puska kuolettavan vaarallinen.

Fyysisesti viehättävän työtoverin menetyksen on todettu aiheuttavan avaruusalusten miehistöissä masennusta ja työtehon laskua, mutta onneksi tähän on keksitty ratkaisu. Uusille planeetoille ensimmäiseksi laskeutuvat värvätään syntymästään saakka kosmeettisista vammoista kärsivien joukosta. Tällä tavalla laivatoverin menetys ei tunnu muista ihan niin kamalalta. Todella humaania, eritoten kun näiden explorer-joukkojen jäsenten vammat olisivat täysin aikakauden edistyneen lääketieteen hoidettavissa.

Tutkimusmatkailijan elämä ei ole koskaan ollut kaikkein turvallisimpia ammatteja, eikä se sitä ole nytkään. Yleisin tapa poistua aktiivipalveluksesta on radiokanavalle hätäisesti tokaistu ”voi paska”. Kautta avaruuden tutkimuksen historian eniten näitä viestejä on kantautunut planeetalta nimeltä Melaquin, eikä kenelläkään vieläkään ole hajua sinne laskeutuneiden kohtalosta. Kirjan päähenkilö Festina Ramos saa päivänä muutamana komennuksen juuri kyseiseen paratiisiin.

Mukavalla tavalla vanhanaikainen kirja

Gardner kirjoittaa sujuvaa ja vaivatonta tekstiä. Jälkicyberpunkahtavaa rappiota ja ahdistusta ihaileville kirjan kertomistapa saattaa tuntua jopa liiankin vanhahtavalta. Expendablen päähenkilö ei jumiudu sormi nenässä nurkkaan maailman pahuutta vaikertamaan, vaan nappaa reippaasti ohjakset omiin käsiinsä.

Expendablen perusasetelmassa on klassikkoainesta. Monin verron ihmiskuntaa etevämmistä muukalaislajeista on ennekin kirjoja ja tv-sarjoja väännetty, mutta silti Gardner onnistuu käsittelemään aihetta tuoreesti. Kansojen liiton asettamat rajat ihmiskunnan toiminnalle luo herkullisen viitekehyksen, jonka porsaanreikien tutkiminen tarjoaa paljon juonimahdollisuuksia.

Kirjan yleishenki on välillä rankoistakin tapahtumista huolimatta positiivinen. Valittu kerrontatyyli etäännyttää jonkun verran lukijaan tapahtumien ytimestä. Paikoitellen tämä jättää hieman köykäisen jälkimaun suuhun, mutta toisaalta Expendable ei myöskään kuluta turhaan sivuja ylenmääräiseen angstissa rypemiseen. Nälkävuosien pituisten tiiliskivisarjojen saastuttaessa genreä Gardnerille täytyy antaa vielä erityistunnustus tarinan sovittamisesta kohtuullisen kompaktiin tilaan.

Hieman valittamisen aihetta löytyy kirjoittajan tavasta ripotella tekstiin muutaman kappaleen välein lukukokemusta ikävästi pätkiviä väliotsikoita. Onneksi Gardner on seuraavissa kirjoissaan luopunut tästä rasittavasta maneerista.

Expendable on siis kaiken kaikkiaan sujuvasti kirjoitettu scifiromaani, joka sutjakasti soljuvan tarinankuljetuksensa lomassa onnistuu sivuamaan myös vakaviakin teemoja. Erinomaisen lupaava esikoisteos.