| Starship Troopers - elokuvan näkemisen jälkeen nousi mielenkiinto
alkuperäistä kirjaa kohtaan. Ilokseni huomasin, että elokuvan
virallisena romaaniversiona oli julkaistu Robert A. Heinleinin alkuperäinen
kirja, eikä mitään hirveää elokuvakäsikirjoituksen
muokkausta. Siispä olikin mielenkiintoista verrata alkuperäistä
tarinaa ja Verhoevenin elokuvaa toisiinsa.
|
||
| Maailmankuva | Elokuvaa on arvostelut melko yleisesti fasistisesta
maailmankäsityksestä. Eikä aivan syyttä suotta.
Natsien vastaavista innoituksensa hakeneet univormut ja armeijan muutenkin
kovanpuoleinen kuri ei ole kovin vapaamielistä. Tosin tämä
oli Verhoevenin tarkoituskin, sillä elokuvan liittovaltio oli karikatyyri
nykypäivän Amerikasta.
Mutta Heinlein ei piirtele pilakuvia. En paljastane kovin suurta salaisuutta, kun mainitsen Robert-sedän olleen melko vähän liberaalin heppulin. Kirjan yhteiskunnassa (samoin kuin elokuvassa) poliittinen valta on sotapalveluksen läpikäyneillä. Tosin muut oikeudet on tarjolla myös "siviileille". Järjestelmän rangaistuksiin kuuluvat muunmuassa julkiset ruoskimiset ja hirttäjäiset. Kirja saattaa muutenkin aiheuttaa ihmisoikeuksista kiinnostuneille hengenahdistusta. Heinlein pitää pitkän luennon (kirjaimellisesti, mutta siitä lisää tuonnenpana) ruumiillisen rangaistuksen kasvattavista ominaisuuksista. Kunnolla remmistä, niin jopahan alkavat jengiläisetkin oppimaan ihmisten tavoille... Muutenkin kirja on kovasti "koti, uskonto ja omenapiirakka" - linjalla.
Tosin päähenkilö Johnny Rico sattuu olemaan latino, mutta
se pikku yksityiskohta unohtuu tapahtumien melskeessä melko nopeasti.
Pikanttina yksityiskohtana lukujen alkuun on laitettu sitaatteja Vanhan
Testamentin sotaisimmista osista.
|
|
| Sodankäynti | Elokuvassa minua eniten kummastuttivat melko omituiset
sodankäyntitavat. Jalkaväki ryntäsi taistelupaikalle nähtävästi
ilman minkäänlaista taktiikkaa taikka suunnitelmaa. Niinpä
he yleensä saivatkin turpiinsa pahemman kerran. Lisäksi he olivat
konfliktin luonteen huomioonottaen aika kevyesti aseistettuja, ilman raskaampaa
maa- tai ilmatukea.
Kirjassa käydään sentään ihan oikeaa sotaa. Jalkaväki on varustettu ultramodernein taisteluhaarniskoin. Näissä haarniskoissa yksi sotilas vastaa tulivoimaltaan normaalia panssarirykmenttiä. Eritoten jos hänellä sattuu olemaan taktisia ydinaseita mukana. Niidenkään käytössä ei hipsutella (kunhan omia ei satu tulilinjalle). Haarniskat antavat myös suuren liikkuvuuden pitkien loikkien muodossa. Tätä mahdollisuutta käytetäänkin ahkerasti hyödyksi. Heinleinin armeijassa on myös muita joukkoja, kuten pioneerit ja tiedustelijoiksi erikoistuneet K-9 ("canine") - joukot, joissa toimii geenimuunneltuja koiria. Myös tiede- ja kehitysjoukoilla on tärkeä osuutensa, mutta telepaatteja ja muita psi-kyvyillä varustettuja ihmisiä ei käytetä niin runsaasti kuin elokuvassa. Kirjan sotiminen on paljon kurinalaisempaa kuin elokuvan päätön
edestakaisin ryntäily. Upseerit määräävät
kaikkien yksiköiden liikkeet tarkasti suunnitellun strategian perusteella.
Ja määräysten
Toisin kuin elokuvassa, Heinleinin jalkaväessä ei palvele naisia. Hassu homma sinällään, sillä luulisi voimavahvistimilla varustettujen haarniskoiden poistaneen kaikki rajoitukset tässä suhteessa. Sitävastoin kaikki avaruuslaivojen kapteenit ovat naisia, nopeampien refleksien ja muiden suotuisten avujen vuoksi. Kirjassakin käydään sotaa "ötököitä"
vastaan, jotka nytkin ovat suuria hämähäkkimäisiä
olentoja. Elokuvan tavoin ne toimivat termiittimäisissä yhdyskunnissa
sotilaineen ja työläisineen joita ohjaavat melkein puhtaiksi
aivoiksi erikoistuneet yhteiskunnan jäsenet. Ötökät
eivät kirjassa turvadu niin paljon "elävään voimaan"
kuin elokuvassa, vaan niillä on omaakin teknologiaa. Ainakin aseita
ja avaruusaluksia.
|
|
| Tarinankerronta | Heinlein ei ole niin toimintapainotteinen kuin
Verhoeven. Itse asiassa Starship Trooperissa on sotakirjaksi melkoisen
vähän toimintaa. Kerronta keskittyy pikemminki Johnni Ricon tuntemuksiin
sotatantereilla ja hänen kehitykseensä sotilaana.
Heinlein sortuu useasti helmasyntiinsä. Lukijaa "hemmotellaan"
pitkillä luennoilla kulloinkin kirjailijan sydäntä lähellä
olevista aiheista. Ja nämä oppitunnit saattavat olla nykypäivän
lukijalle melkoisen turskia kamaa. Remminkäytön hyveet kasvatuksessa
tuli jo käsiteltyä. Lisäksi tarjotaa saarnat nykydemokratioiden
toimimattomuudesta ja kuolemanrangaistuksen toimivuudesta rangaistuskeinona.
|
|
| Kumpi parempi? | Verhoevenin elokuva on visuaalisesti erittäin komeaa työtä.
Erityisesti taistelukohtaukset tietokoneella luotuine ötököineen
hakevat vauhdikkuudessa vertaistaan toimintaelokuvan historiassa. Mukaan
on laitettu myös salakavalaa leikittelyä nyky-yhteiskunnan militarisoitumisen
ja tiedotusvälineiden vallan kustannuksella.
Kirja ei kuulu Heinleinin parhaimpiin. Kirjailijalle tyypillinen sujuva
kerronta ja luontevat dialogit törmäävät pahemman kerran
liikaan luennointiin. Kirja on myös militaristinen ja ökyisänmaallinen,
mutta ei kirjoittaja huomioonottaen mitenkään hirvittävässä
määrin (lukekaapas Seitsemän miehen sota, jos vatsa kestää).
Kirjaversio on Heinleiniin tutustuneille ihan siedettävä tuttavuus.
Uusille lukijoille suosittelen mieluummin liikuttavaa Double Staria (Panoksena
tulevaisuus suomeksi) tai huikean hauskaa Job: Comedy of Errorsia (Tuomiopäivän
komedia).
|