arvostelut

Starship Troopers

Kirja vastaan elokuva

Marko Ikäheimon näkemys


Starship Troopers - elokuvan näkemisen jälkeen nousi mielenkiinto alkuperäistä kirjaa kohtaan. Ilokseni huomasin, että elokuvan virallisena romaaniversiona oli julkaistu Robert A. Heinleinin alkuperäinen kirja, eikä mitään hirveää elokuvakäsikirjoituksen muokkausta. Siispä olikin mielenkiintoista verrata alkuperäistä tarinaa ja Verhoevenin elokuvaa toisiinsa.  
 
Maailmankuva  Elokuvaa on arvostelut melko yleisesti fasistisesta maailmankäsityksestä. Eikä  aivan syyttä suotta. Natsien vastaavista innoituksensa hakeneet univormut ja armeijan muutenkin kovanpuoleinen kuri ei ole kovin vapaamielistä. Tosin tämä oli Verhoevenin tarkoituskin, sillä elokuvan liittovaltio oli karikatyyri nykypäivän Amerikasta. 

Mutta Heinlein ei piirtele pilakuvia. En paljastane kovin suurta salaisuutta, kun mainitsen Robert-sedän olleen melko vähän liberaalin heppulin. Kirjan yhteiskunnassa (samoin kuin elokuvassa) poliittinen valta on sotapalveluksen läpikäyneillä. Tosin muut oikeudet on tarjolla myös "siviileille". Järjestelmän rangaistuksiin kuuluvat muunmuassa julkiset ruoskimiset ja hirttäjäiset. 

Kirja saattaa muutenkin aiheuttaa ihmisoikeuksista kiinnostuneille hengenahdistusta.  Heinlein pitää pitkän luennon (kirjaimellisesti, mutta siitä lisää tuonnenpana) ruumiillisen rangaistuksen kasvattavista ominaisuuksista. Kunnolla remmistä, niin jopahan alkavat jengiläisetkin oppimaan ihmisten tavoille... 

Muutenkin kirja on kovasti "koti, uskonto ja omenapiirakka" - linjalla. Tosin päähenkilö Johnny Rico sattuu olemaan latino, mutta se pikku yksityiskohta unohtuu tapahtumien melskeessä melko nopeasti. Pikanttina yksityiskohtana lukujen alkuun on laitettu sitaatteja Vanhan Testamentin sotaisimmista osista. 
 

 
Sodankäynti Elokuvassa minua eniten kummastuttivat melko omituiset sodankäyntitavat. Jalkaväki ryntäsi taistelupaikalle nähtävästi ilman minkäänlaista taktiikkaa taikka suunnitelmaa. Niinpä he yleensä saivatkin turpiinsa pahemman kerran. Lisäksi he olivat konfliktin luonteen huomioonottaen aika kevyesti aseistettuja, ilman raskaampaa maa- tai ilmatukea. 

Kirjassa käydään sentään ihan oikeaa sotaa. Jalkaväki on varustettu ultramodernein taisteluhaarniskoin. Näissä haarniskoissa yksi sotilas vastaa tulivoimaltaan normaalia panssarirykmenttiä. Eritoten jos hänellä sattuu olemaan taktisia ydinaseita mukana. Niidenkään käytössä ei hipsutella (kunhan omia ei satu tulilinjalle). Haarniskat antavat myös suuren liikkuvuuden pitkien loikkien muodossa. Tätä mahdollisuutta käytetäänkin ahkerasti hyödyksi. 

Heinleinin armeijassa on myös muita joukkoja, kuten pioneerit ja tiedustelijoiksi erikoistuneet K-9 ("canine") - joukot, joissa toimii geenimuunneltuja koiria. Myös tiede- ja kehitysjoukoilla on tärkeä osuutensa, mutta telepaatteja ja muita psi-kyvyillä varustettuja ihmisiä ei käytetä niin runsaasti kuin elokuvassa. 

Kirjan sotiminen on paljon kurinalaisempaa kuin elokuvan päätön edestakaisin ryntäily. Upseerit määräävät kaikkien yksiköiden liikkeet tarkasti suunnitellun strategian perusteella. Ja määräysten 
noudattamatta jättämisestä saattaa joutua sotaoikeuteen (ja hyvällä tuurilla hirteen). 

Toisin kuin elokuvassa, Heinleinin jalkaväessä ei palvele naisia. Hassu homma sinällään, sillä luulisi voimavahvistimilla varustettujen haarniskoiden poistaneen kaikki rajoitukset tässä suhteessa. Sitävastoin kaikki avaruuslaivojen kapteenit ovat naisia, nopeampien refleksien ja muiden suotuisten avujen vuoksi. 

Kirjassakin käydään sotaa "ötököitä" vastaan, jotka nytkin ovat suuria hämähäkkimäisiä olentoja. Elokuvan tavoin ne toimivat termiittimäisissä yhdyskunnissa sotilaineen ja työläisineen joita ohjaavat melkein puhtaiksi aivoiksi erikoistuneet yhteiskunnan jäsenet. Ötökät eivät kirjassa turvadu niin paljon "elävään voimaan" kuin elokuvassa, vaan niillä on omaakin teknologiaa. Ainakin aseita ja  avaruusaluksia. 
 

Tarinankerronta Heinlein ei ole niin toimintapainotteinen kuin Verhoeven. Itse asiassa Starship Trooperissa on sotakirjaksi melkoisen vähän toimintaa. Kerronta keskittyy pikemminki Johnni Ricon tuntemuksiin sotatantereilla ja hänen kehitykseensä sotilaana. 

Heinlein sortuu useasti helmasyntiinsä. Lukijaa "hemmotellaan" pitkillä luennoilla kulloinkin kirjailijan sydäntä lähellä olevista aiheista. Ja nämä oppitunnit saattavat olla nykypäivän lukijalle melkoisen turskia kamaa. Remminkäytön hyveet kasvatuksessa tuli jo käsiteltyä. Lisäksi tarjotaa saarnat nykydemokratioiden toimimattomuudesta ja kuolemanrangaistuksen toimivuudesta rangaistuskeinona. 
 

Kumpi parempi?    Verhoevenin elokuva on visuaalisesti erittäin komeaa työtä. Erityisesti taistelukohtaukset tietokoneella luotuine ötököineen hakevat vauhdikkuudessa vertaistaan toimintaelokuvan historiassa. Mukaan on laitettu myös salakavalaa leikittelyä nyky-yhteiskunnan militarisoitumisen ja tiedotusvälineiden vallan kustannuksella. 

Kirja ei kuulu Heinleinin parhaimpiin. Kirjailijalle tyypillinen sujuva kerronta ja luontevat dialogit törmäävät pahemman kerran liikaan luennointiin. Kirja on myös militaristinen ja ökyisänmaallinen, mutta ei kirjoittaja huomioonottaen mitenkään hirvittävässä määrin (lukekaapas Seitsemän miehen sota, jos vatsa kestää). Kirjaversio on Heinleiniin tutustuneille ihan siedettävä tuttavuus. Uusille lukijoille suosittelen mieluummin liikuttavaa Double Staria (Panoksena tulevaisuus suomeksi) tai huikean hauskaa Job: Comedy of Errorsia (Tuomiopäivän komedia). 
 

 
* * *

arvostelut