"Koko maailma on vihollisesi, Tuhannen vihollisen ruhtinas ja milloin ne saavat sinut kiinni, ne tappavat sinut. Mutta ensin niiden on saatava sinut kiinni, sinä kaivaja kuuntelija, juoksija, äkkitarkka ruhtinas. Ole ovela ja täynnä juonia, niin kansasi ei koskaan tuhoudu." - Herra Frith |
||
Seikkailu kaniperspektiivissä |
Richard Adams Ruohometsän kansassa eli
Kanikirjassa kuvaa kaniperspektiivistä elämää Englannissa Watershipin
ylängöllä ja ylängön tuntumassa. Lukijalle käy hyvin selväksi, mitä
hajuja ilmassa kulloinkin liikkuu ja mitä syötäviä kasveja on
lähistöllä. Yhtä selvää ei sitten olekaan esimerkiksi se, mitä ne
valkoiset tikut oikein ovat, joita ihminen tuntuu kylvävän joka
paikkaan. Ainoastaan luvussa Dea ex Machina tapahtumia
katsellaan ihmisten silmin ja kaniineille täysin käsittämättömät
tapahtumat saavat luontevan selityksen.
Kanikirjan tarina lähtee liikkeelle varsin tavanomaisesti: kylää uhkaa suuri ja todellinen vaara. Osa nuorista lähtee pakoon, mutta monet jäävät, koska eivät usko reuna-asujien varoituksia. Tarina ei kuitenkaan huipennu uuden kotikylän löytymiseen. Huippukohdan lähestyessä Sinikello joutuu toteamaan, ettei ole koskaan hakenut naarasta näin kummallisissa olosuhteissa. Silloinkin tarinasta on vielä paljon kertomatta. |
|
Johtajuutta ja ryhmätoimintaa |
Yksi Kanikirjan kantavista teemoista on Isopään
ja Pähkinän suhtautuminen johtajuuteen ja tarinan alussa kilpailu
vallasta. Isopää on voimakas, suoraviivainen tyyppi, joka tahtoo, että
häntä uskotaan kyselemättä. Jos ei uskota, Isopää saattaa
purra. Pähkinän tapa johtaa on monimutkaisempi: hän luottaa
viekkaaseen kohteliaisuuteen, jota kaiketikin nykymaailmassa sanotaan
motivoinniksi. Joka kanissa on jotakin ainutlaatuista, Pähkinä tuntee
omansa ja saa näiden kyvyt esiin juuri oikealla hetkellä. Molemmilla
kaniineilla on esikuvansa. Adams on käyttänyt hahmojensa esikuvina
sotilastovereitaan II maailmansodasta samaan tapaan kuin Väinö Linna,
jonka Tuntemattomassa sotilaassa johtajuus on kantava teema.
Johtajuuden teema tulee esille Kanikirjassa myös toisella tavalla. Yhtäällä on johtajaton Esikon yhdyskunta, jossa ruoasta ja turvallisuudesta maksetaan tietyllä määrällä ansaan, lihoiksi ja turkiksiksi, joutuvia kaniineja. Toisaalla taas on kenraali Ratamon johtama Efrafa, jossa suojautumiseen perustuvat neuvoston ja owslan tiukassa valvonnassa oleva järjestelmä on murtumassa. |
|
Tarinoita tarinan sisässä |
Adams on löytänyt Kanikirjan joka luvulle motoksi
sitaatin, joka peilaa luvun tapahtumia, ja koko teos tuntuu
kyllästetyn sitaatein, viittauksin ja rinnastuksin. Erityisen usein
Adams siteeraa R.M.Lockleya, joka tietää kaiken villikaniineista.
Isopään esittäytyminen kenraali Ratamolle Kuningas Learin valepukuista
Kentiä mukaillen tai muut selvätkään viittaukset klassiseen
kirjallisuuteen eivät kuitenkaan ole tarkoituksellisen oloisia.
Kaniineilla on myös oma suullinen perinteensä: tarinat El-ahrairahista, tuosta Tuhannen vihollisen ruhtinaasta. Mytologia lienee perustaltaan ikivanha: yhdessä tarinassa mainitaan kertojallekin outo kameli, vaikka kaniinien tulosta Englantiin lienee jo jonkin aikaa. Näihin myytteihin kanikirjan kaniinien kokemukset peilautuvat ja lopulta kutoutuvat osaksi mytologiaa. |
|
Suomennos ei häviä alkutekstille |
Kanikirjan on suomentanut myös esimerkiksi
Tolkienia sekä Knallia ja sateenvarjoa kääntänyt Kersti Juva. Se
merkitsee elävää kieltä ja nokkelia ratkaisuja. Kertoja viittaa
kaniineihin käännöksessä pronominilla se, mutta kaniinit
sanovat hän, ja Rautatammi on synnynnäinen kakkoskani
(born second-in-command) . Tämäkään käännös ei ole täysin
virheetön, mutta virheet ovat lähinnä lapsuksia kuten Purtojuuren
muuttuminen painajaisissa Mustakoisoksi. Jostakin syystä joissakin
alkuperäisissä painoksissa luvun 11 loppua on mielivaltaisesti
lyhennetty. Suomennos on tehty epätäydellisestä painoksesta ja
suomennoksesta puuttuvat Isopään monimerkityksiset sanat: "Se
onkin melkoinen päivä, kun minä sinua Pähkinä ylikaniiniksi sanon!
Sinä päivänä minä lakkaan tappelemasta!" ("The day I call you Chief
Rabbit, Hazel, that'll be the day, that will! I'll stop fighting that
day!").
On harmillista, ettei Adams ole kirjoittanut mitään muuta Kanikirjan veroista. Adamsin muu tuotanto on minulle liian synkkää ja raskasta luettavaa. Pari vuotta sitten Adams julkaisi Kanikirjalle jatkoksi novellikokoelman Ruohometsän tarinoita. Tarinat muistuttavat Adamsin muuta fiktiivistä tuotantoa ja tarinat El-ahrarahista tuntuvat tarinan El-ahrairah ja Inlén musta kaniini toistolta. Juvan käännöskin on erilainen: juonet ovat muuttuneet tempuiksi ja naurulokki Kehaarin puhetyyli on muuttunut. Olen lukenut tarinat vain kerran kummallakin kielellä, enkä tiedä, onko vika alkutekstissä vai käännöksessä. Kanikirja tuntuu kestävän uudelleen lukemista. Viikan uneen kanikirjan alussa on kiteytetty tarinan oleelliset kohdat, eikä sitä, miten joki ylitetään, pidä unohtaa. Minä luin kanikirjan ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Äiti oli viikkoja puhunut löytäneensä tosi hyvän kirjan ja pakkohan se oli lopulta lukea. Kanikirja taitaa olla ensimmäinen kirja, jonka olen saanut lukea illalla sängyssä loppuun tavallisen nukkumaanmenoajan mentyä aikaa sitten. Nyt 15 vuotta myöhemmin se on edelleen yksi niistä kirjoista, joista jonkin annan vastaukseksi, jos parasta lukemaani kirjaa kysytään. |