|
Ruotsinkielisen alkuteoksen julkaisuvuosi: 1954 Arvosteltu painos: Kovakantinen, 142 sivua Tekijän oma kuvitus ISBN puuttuu Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapainossa Porvoossa 1957
Muita muumikirjojen arvosteluja Kalaksikukossa:
"Teatteri on tärkein asia maailmassa sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla ja millaisia he ovat." - teatterirotta Emma |
||
Vivicalle |
Tove Janssonin viimeinen hilpeä muumikirja, Vaarallinen juhannus, on osoitettu Vivicalle. Muumipeikosta ja pyrstötähdestä oli tehty Lilla Teateriin näytelmä. Näytelmä ei oikein ollut onnistunut ja Tove Jansson tunsi olevansa aivan hukassa. Vivica on Vivica Bandler, Lilla Teaterin silloinen johtaja, ja Tove peilaa Vaarallisessa juhannuksessa niitä tuntemuksia, joita romaanin sovittaminen näytelmäksi synnytti: "Jokainen esine oli olevinaan jokin muu kuin se todellisuudessa oli, nuo esineet pettivät häntä kauniilla väreillään, ja kun hän ojensi kätensä, ne olivatkin vain paperia puuta tai kipsiä." | |
 Erittäin tarkkaan luettu arvostelukappale |
Vaarallisessa juhannuksessa näytelmää kirjoittaa Muumipappa. Eihän se voi olla kovin paljon vaikeampaa kuin muistelmien kirjoittaminen. Ensimmäistä versiota kaikki arvostelevat, mutta Muumimamma löytää juuri oikeat sanat: "Kaikki pitävät siitä, kunhan vain korjaat hiukan sisältöä ja kirjoitustyyliä." Liekö Tove Jansson joskus kuullut nuo sanat itsekin? Myös Vaarallisesta juhannuksesta tehtiin näytelmä Lilla Teateriin. Muumipeikon roolissa oli Lasse Pöysti. Tämä kertoo muistelmissaan, mikä oli roolin suurin ongelma: muumipeikon nenä. Se peitti kasvot kokonaan eikä sen takaa kunnolla nähnyt. Se teki näyttelijän työn täysin mahdottomaksi. Ongelma ratkaistiin ainoalla mahdollisella tavalla. Näytelmän alussa lavalle käveli Ralf Långbacka palomieheksi pukeutuneena ja ilmoitti, että paloturvallisuuden vuoksi liian pitkät nenät poistetaan. Ongelma poistui ja Peikot kulisseissa oli menestys niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. |
|
Lapsuuden viimeinen kesä |
Esimmäinen muumikirja on kirjoitettu pelkästään
lapsille; viimeinen on suunnattu aikuisille. Muumikirjat eivät
muodosta suoraa jatkumoa. Jokaisessa kirjassa on mukana ne ötökät,
jotka tarinassa tarvitaan, ja Muumilaakso on jokaisessa kirjassa
hiukan erilainen. Kirjat kuitenkin muodostavat kokonaisuuden, jossa
jokaisella kirjalla on oma paikkansa. Vaarallinen juhannus on
viimeinen muumikirja, joka kertoo kesästä. Se sijoittuu siihen
taitekohtaan, jossa ötökät alkavat aikuistua.
Sinä keväänä Nuuskamuikkunen ei tulekaan Muumilaaksoon, vaikka Muumipeikko odottaa silmät mustina kaipauksesta. Nuuskamuikkunen tietää paljon, on nähnyt paljon ja Nuuskamuikkusen itsenäisyyttä ihaillaan. Tove Jansson kertoo kerran tajunneensa, että Nuuskamuikkunen on kaikessa itsenäisyydessään hyvin itsekäs. Luvussa Erään onnettoman isän huolista tämä joutuukin itsekkyydestään maksamaan. Muutkin ötökät hakevat paikkaansa. Vilijaana odottaa sukulaisia, pettyy, mutta löytää ystäviä. Miska kärsii alemmuuden tunteesta ja uskoo kaikkien nauravan itselleen. Vaan kuka on tuo punaiseen samettiin kääriytynyt synkkä nainen... tuo suuri primadonna... Hän on kyllä kärsinyt paljon. |
|
Tyylittelevää kerrontaa |
Tove Jansson on parhaimmillaan kuvatessaan
tunnelmia ja tuntemuksia. Muutamalla hyvin valitulla sanalla hän
kuvaa mitä milloinkin mielessä liikkuu: "Lopuksi Miska kohotti
vapisevin käpälin ne kiharat, jotka hän oli säästänyt viimeiseksi ja
joista hän piti eniten. Ne olivat upean hiilenmustat, koristeina pieniä
kultaräiskeitä, jotka kimmelsivät kuin kyynelet. Henkeään pidättäen
hän asetti tukan päähänsä. Miska tarkasteli itseään peilistä. Sitten
hän otti kiharat hitaasti pois päästään ja istuutui tuijottamaan
lattiaan."
Ötökät on kuvattu tyylitellen. Jokaisessa on jokin hallitseva piirre. Moni on rakentanut itselleen vankilan, josta ei osaa pyrkiä irti. Mymmelin tyttäressä Tove Jansson kuvaa perinteistä velvollisuudentuntoista lastenkasvatusta, pikku Myyssä tuon kasvatuksen tuloksia, Vilijaanassa velvollisuudentuntoista ja yksipuolista sukulaisrakkautta, teatterirotta Emmassa itsekeskeistä ammattiylpeyttä ja Miskassa itsesääliä. Ötökät on kuitenkin kuvattu sympaattisesti ja itse kukin yllättää. Esimerkiksi Emma päättää olla kiltti ja selittää Muumimammalle, mikä teatteri on. Tyylitellen Tove Jansson kuvaa myös maisemia. Yksityiskohdat jäävät lukijan täytettäväksi. Siksi suomalaisen, hollantilaisen ja japanilaisen mielestä Muumilaakso, rannikko tai meri on varsin tutun näköinen. Siksi myös japanilaisen piirrossarjan maisema näyttää minun suomalaisiin silmiini aivan väärältä. Ensimmäisten Muumikirjojen maisema on eksoottinen, mutta Vaarallisen juhannuksen maisema on jo varsin suomalainen. Silti tulta syöksevä vuori on harmillinen. |
|
Seikkailu pitää otteessaan |
Vaarallisessa juhannuksessa on Muumikirjoista
jännittävin tarina. Tämä tarina alkaa kuin varkain. Muumitalo jää tulvassa
veden alle. Aamupala haetaan sukeltamalla. Perhe pelastautuu uivaan
teatteriin, missä mikään ei ole niinkuin sen pitäisi olla. Yhtäällä
seurataan teatteriin tutustumista, toisaalla Nuuskamuikkusen kostoa
puistonvartijalle ja koston seurauksia. Kolmas tarina kertoo Vilijaanan
juhannuksesta. Kaikki kohtaavat ensi-illassa.
Minulle on suurin osa muumikirjoista luettu ääneen ennen kouluikää. Vaarallisen juhannuksen äiti luki yhdellä istumalla, koska tarinaa ei alkulukujen jälkeen yksinkertaisesti voinut jättää kesken. Viime syksynä yhtenä iltana junassa minun piti sitä vain vähän selata, mutta yhtäkkiä huomasin lukeneeni koko kirjan läpi. |