edellinen   etusivu    KK-files  seuraava

Tove Jansson
Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar)
Suomennos: Laila Järvinen

Arvostelu: Riitta Niemistö


Ruotsinkielisen alkuteoksen julkaisuvuosi: 1954
Arvosteltu painos: Kovakantinen, 142 sivua
Tekijän oma kuvitus
ISBN puuttuu
Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapainossa Porvoossa 1957

Muita muumikirjojen arvosteluja Kalaksikukossa:
Muumit ja suuri tuhotulva
Muumipeikko ja pyrstötähti
Taikurin hattu
Taikatalvi
Muumilaakson marraskuu

***

"Teatteri on tärkein asia maailmassa sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla ja millaisia he ovat." - teatterirotta Emma

Vivicalle

Tove Janssonin viimeinen hilpeä muumikirja, Vaarallinen juhannus, on osoitettu Vivicalle. Muumipeikosta ja pyrstötähdestä oli tehty Lilla Teateriin näytelmä. Näytelmä ei oikein ollut onnistunut ja Tove Jansson tunsi olevansa aivan hukassa. Vivica on Vivica Bandler, Lilla Teaterin silloinen johtaja, ja Tove peilaa Vaarallisessa juhannuksessa niitä tuntemuksia, joita romaanin sovittaminen näytelmäksi synnytti: "Jokainen esine oli olevinaan jokin muu kuin se todellisuudessa oli, nuo esineet pettivät häntä kauniilla väreillään, ja kun hän ojensi kätensä, ne olivatkin vain paperia puuta tai kipsiä."
klikkaamalla isompi viersio

Erittäin tarkkaan luettu arvostelukappale

Vaarallisessa juhannuksessa näytelmää kirjoittaa Muumipappa. Eihän se voi olla kovin paljon vaikeampaa kuin muistelmien kirjoittaminen. Ensimmäistä versiota kaikki arvostelevat, mutta Muumimamma löytää juuri oikeat sanat: "Kaikki pitävät siitä, kunhan vain korjaat hiukan sisältöä ja kirjoitustyyliä." Liekö Tove Jansson joskus kuullut nuo sanat itsekin?

Myös Vaarallisesta juhannuksesta tehtiin näytelmä Lilla Teateriin. Muumipeikon roolissa oli Lasse Pöysti. Tämä kertoo muistelmissaan, mikä oli roolin suurin ongelma: muumipeikon nenä. Se peitti kasvot kokonaan eikä sen takaa kunnolla nähnyt. Se teki näyttelijän työn täysin mahdottomaksi. Ongelma ratkaistiin ainoalla mahdollisella tavalla. Näytelmän alussa lavalle käveli Ralf Långbacka palomieheksi pukeutuneena ja ilmoitti, että paloturvallisuuden vuoksi liian pitkät nenät poistetaan. Ongelma poistui ja Peikot kulisseissa oli menestys niin Suomessa kuin Pohjoismaissa.

Lapsuuden viimeinen kesä

Esimmäinen muumikirja on kirjoitettu pelkästään lapsille; viimeinen on suunnattu aikuisille. Muumikirjat eivät muodosta suoraa jatkumoa. Jokaisessa kirjassa on mukana ne ötökät, jotka tarinassa tarvitaan, ja Muumilaakso on jokaisessa kirjassa hiukan erilainen. Kirjat kuitenkin muodostavat kokonaisuuden, jossa jokaisella kirjalla on oma paikkansa. Vaarallinen juhannus on viimeinen muumikirja, joka kertoo kesästä. Se sijoittuu siihen taitekohtaan, jossa ötökät alkavat aikuistua.

Sinä keväänä Nuuskamuikkunen ei tulekaan Muumilaaksoon, vaikka Muumipeikko odottaa silmät mustina kaipauksesta. Nuuskamuikkunen tietää paljon, on nähnyt paljon ja Nuuskamuikkusen itsenäisyyttä ihaillaan. Tove Jansson kertoo kerran tajunneensa, että Nuuskamuikkunen on kaikessa itsenäisyydessään hyvin itsekäs. Luvussa Erään onnettoman isän huolista tämä joutuukin itsekkyydestään maksamaan.

Muutkin ötökät hakevat paikkaansa. Vilijaana odottaa sukulaisia, pettyy, mutta löytää ystäviä. Miska kärsii alemmuuden tunteesta ja uskoo kaikkien nauravan itselleen. Vaan kuka on tuo punaiseen samettiin kääriytynyt synkkä nainen... tuo suuri primadonna... Hän on kyllä kärsinyt paljon.

Tyylittelevää kerrontaa

Tove Jansson on parhaimmillaan kuvatessaan tunnelmia ja tuntemuksia. Muutamalla hyvin valitulla sanalla hän kuvaa mitä milloinkin mielessä liikkuu: "Lopuksi Miska kohotti vapisevin käpälin ne kiharat, jotka hän oli säästänyt viimeiseksi ja joista hän piti eniten. Ne olivat upean hiilenmustat, koristeina pieniä kultaräiskeitä, jotka kimmelsivät kuin kyynelet. Henkeään pidättäen hän asetti tukan päähänsä. Miska tarkasteli itseään peilistä. Sitten hän otti kiharat hitaasti pois päästään ja istuutui tuijottamaan lattiaan."

Ötökät on kuvattu tyylitellen. Jokaisessa on jokin hallitseva piirre. Moni on rakentanut itselleen vankilan, josta ei osaa pyrkiä irti. Mymmelin tyttäressä Tove Jansson kuvaa perinteistä velvollisuudentuntoista lastenkasvatusta, pikku Myyssä tuon kasvatuksen tuloksia, Vilijaanassa velvollisuudentuntoista ja yksipuolista sukulaisrakkautta, teatterirotta Emmassa itsekeskeistä ammattiylpeyttä ja Miskassa itsesääliä. Ötökät on kuitenkin kuvattu sympaattisesti ja itse kukin yllättää. Esimerkiksi Emma päättää olla kiltti ja selittää Muumimammalle, mikä teatteri on.

Tyylitellen Tove Jansson kuvaa myös maisemia. Yksityiskohdat jäävät lukijan täytettäväksi. Siksi suomalaisen, hollantilaisen ja japanilaisen mielestä Muumilaakso, rannikko tai meri on varsin tutun näköinen. Siksi myös japanilaisen piirrossarjan maisema näyttää minun suomalaisiin silmiini aivan väärältä. Ensimmäisten Muumikirjojen maisema on eksoottinen, mutta Vaarallisen juhannuksen maisema on jo varsin suomalainen. Silti tulta syöksevä vuori on harmillinen.

Seikkailu pitää otteessaan

Vaarallisessa juhannuksessa on Muumikirjoista jännittävin tarina. Tämä tarina alkaa kuin varkain. Muumitalo jää tulvassa veden alle. Aamupala haetaan sukeltamalla. Perhe pelastautuu uivaan teatteriin, missä mikään ei ole niinkuin sen pitäisi olla. Yhtäällä seurataan teatteriin tutustumista, toisaalla Nuuskamuikkusen kostoa puistonvartijalle ja koston seurauksia. Kolmas tarina kertoo Vilijaanan juhannuksesta. Kaikki kohtaavat ensi-illassa.

Minulle on suurin osa muumikirjoista luettu ääneen ennen kouluikää. Vaarallisen juhannuksen äiti luki yhdellä istumalla, koska tarinaa ei alkulukujen jälkeen yksinkertaisesti voinut jättää kesken. Viime syksynä yhtenä iltana junassa minun piti sitä vain vähän selata, mutta yhtäkkiä huomasin lukeneeni koko kirjan läpi.

* * *

Onko sinulle luettu muuumikirjoja lapsena vai tunnetko vain piirrossarjan?

   
edellinen   etusivu    KK-files  seuraava