edellinen   etusivu    KK-files  seuraava

Robin of Sherwood

Esittely: Harri Ohra-aho


Robin Hood on kirvoittanut tv- ja elokuvamaailman ihmiset tekemään aiheesta jos jonkinlaisia tulkintoja. Omasta mielestäni kuitenkin Errol Flynnin Hood on Peter Panin asussa kekkuloiva keikari ja Kevin Costnerin uskottavuus englantilaisena lainsuojattomana nollan luokkaa. MTV3:lla tällä hetkellä pyörivä Robin Hoodin seikkailut taas on piinallista soopaa, joka tavoittelee kiivaasti falskeimman keskiajan kuvauksen palkintoa.

Olikin siis aika palata kultaiselle 80-luvulle ja katsoa uudestaan kaksi ensimmäistä kautta aitoenglantilaista Robin of Sherwood -sarjaa. Onko poikavuosien suosikkisarja säilyttänyt entisen vetovoimansa?

Huppupäinen mies saapuu Tarina alkaa, kun normannivalloittajat anastavat kristinuskoa edeltäviltä ajoilta periytyneen taikaesineen, hopeisen nuolen, ja murhaavat sen vartijan, kapinallisen Ailric of Loxleyn. Kuollessaan tämä kuitenkin ennustaa: "The Hooded Man will come." Vuosia myöhemmin Ailricin poika, Robin, joutuu pakenemaan normanneja Sherwoodin metsään. Siellä hän tapaa Herne the Hunterin, metsän hengen, joka valitsee vastahakoisen Robinin sorretun kansan esitaistelijaksi.

"They are all out there waiting, the poor, the dispossessed... they are all waiting..."

Iloiset veikot ja veikotar: Will, Little John, Marion, Much, Robin Tuck, Nasir

Sherwoodin nuotiopiiri

Robin Hood (The Hooded Man, Robin in the Hood) tarvitsee tietysti Sherwoodin iloiset veikot ympärilleen. Kuten Hood-jutuissa yleensä, ryhmään kuuluu väkivahva Little John, pyöreähkö munkki Tuck ja Marion-neito. Tavallisuudesta poikkeavia jäseniäkin on. Robinin kasvattiveli Much on naiivi ja älyllisesti lapsen asteelle jäänyt nuori mies, joka seuraisi Robinia vaikka tuonelaan, mutta on kiperissä tilanteissa usein pulassa. Lisäksi joukkoon liittyy saraseeni Nasir, jonka kaksimiekkainen taistelutyyli aiheutti pikkupoikana valtaisan Wow!-efektin.

Lainsuojattomista mieleenpainuvin on Will Scarlet, jonka ajatuksia vainoaa muisto hänen vaimonsa kuolemasta normannipalkkasoturien kourissa. Kostonhimoinen ja äkkipikainen Scarlet on vähän väliä johtajuuskiistassa Robinin kanssa ja yleensäkin vaikuttaa englantilaisen jalkapallohuligaanin ja suomalaisen puukkojunkkarin angstiselta välimuodolta.

Sherwoodin lainsuojattomista jää kuva melkeinpä tiiviinä perheenä, joka on valmis tekemään mitä tahansa omiensa eteen.

Hernellä on asiaa

"I am Herne the Hunter and you are a leaf driven by the wind."

Herne the Hunter on valon ja pimeyden voimia hallitseva henki, joka valtaa Sherwoodissa majailevan shamaanin ruumiin aina tämän pukeutuessa peuran päästä tehtyyn asusteeseensa. Tällä Puiden herralla on perinteinen oppi-isän tapa antaa mystisiä neuvoja, joita äänitorvena toimiva, nimettömäksi jäävä mieskään ei yleensä osaa selittää. Sherwoodin metsä itsessään on taianomainen paikka, jolla tuntuu olevan oma mieli. Normannisotilaiden kammoksuma ja lähikyläläisille pyhä metsä on täydellinen suojapaikka lainsuojattomille. Välillä tuntui vähän liiankin täydelliseltä, sillä päähenkilöt viettävät siellä viikkoja putkeen taivasalla...

Nuo ilkeät normannit

Normannivaltaa edustaa aatelinen Sir Guy of Gisburne, joka kuumaverisenä toiminnan miehenä kunnostautuu lähinnä talonpoikien kyykytyksessä ja kylien polttamisessa. Gisburne ei ole tunnettu mukavuudestaan alempisäätyisiä kohtaan.


Sheriffiä kypsyttää taas.
Gisburnea melkoisesti älykkäämpi on tämän esimies, Nottinghamin ahne ja laskelmoiva sheriffi Robert de Rainault, jonka hupaisat, toistuvat kyynis-sarkastiset vuodatukset tekevät tästä erittäin mainion hahmon. Sheriffin ongelmana onkin lähinnä se, että hänen käskyläisinään ovat Gisburne ja sokeiden varsijousiammuntakoulun käyneet rivisotilaat, joita kuolee tusina per jakso.

Sheriffi: "Suppose I'd tell you, I don't care what happens to Gisburne."
Robin: "And your men?"
Sheriffi: "Soldiers have a habit of dying. It's an occupational hazard."

Kuningaskunta, kristillinen kirkko, Hernen pakanalliset hyvän voimat ja itse Lucifer sekä muut pahuuden voimat vääntävät kättä vähän väliä. Kirkkoparka vaan on usein alakynnessä, kun kansa palvoo salassa vanhoja pakanallisia jumalia, eikä kirkonkirouskaan tunnu montaakaan ihmistä hetkauttavan.

Apotti Hugo: "Don´t you talk to me like that!"
Bertrand de Nivelle: "I speak to you as I like, as I speak to any man - even one in skirts."
Apotti Hugo: "I´ll have you excommunicated!"
Bertrand de Nivelle: "Too late. It´s already been done."

Useissa Hood-tulkinnoissa kuningas Rikhard Leijonamieli on kuvattu kansan ja kuningaskunnan pelastajaksi. Tässä sarjassa Leijonamieli on sotaisa kuningas, jota ei kansan ja Sherwoodin veikkojen hyvinvointi sekä prinssi Juhanan hirmuvalta ihmeemmin kiinnosta, kunhan maan sisäiset asiat ovat sen verran kunnossa, että verorahoja riittää merentakaiseen sotaretkeen.

Romahtivatko kultaiset muistot?

Kokonaisuudessaan Robin of Sherwood kesti ajan koitoksen oikein hyvin. Jotkin juonikuviot ovat varsin simppeleitä, ja tiettyjä asioita ohitetaan melkein olankohautuksella, mutta muuten tarinat ovat varsin jämäkkää tavaraa. Clannadin hieno musiikki sopii sarjaan kuin nuoli normannisotilaan selkään, vaikkakin välillä kappaleiden sijoitukset tuntuvat hieman vaivalloisilta.

Parasta sarjassa ehkä lopulta on se, miten hienolta keskiajan kuvaukselta se tuntuu. Kaikki on tarpeeksi karua. Nottinghamin linna on pimeä, sisustukseen kuuluvat lähinnä oljet lattialla ja savuava avotuli. Kaikki henkilötkään eivät suinkaan puhu englantia, vaan esim. ranskalaiset temppeliritarit puhuvat ranskaa. Lisäksi säätyjen välinen eriarvoisuus on koko ajan läsnä. Autenttiseen ajankuvaan on kuitenkin onnistuttu hienovaraisesti liittämään fantasian maagisia elementtejä, ilman päälleliimattuja efektejä ja mahtailua.

Näinä tv-fantasian alennustilan aikoina jotain tällaista tarvittaisiin.

* * *

Tähän laatikkoon jätetty palaute menee suoraan arvostelijalle.
   
edellinen   etusivu    KK-files  seuraava