|
Robin Hood on kirvoittanut tv- ja elokuvamaailman ihmiset tekemään aiheesta
jos jonkinlaisia tulkintoja. Omasta mielestäni kuitenkin Errol Flynnin
Hood on Peter Panin asussa kekkuloiva keikari ja Kevin Costnerin uskottavuus
englantilaisena lainsuojattomana nollan luokkaa. MTV3:lla tällä hetkellä
pyörivä Robin Hoodin seikkailut taas on piinallista soopaa, joka tavoittelee
kiivaasti falskeimman keskiajan kuvauksen palkintoa.
Olikin siis aika palata kultaiselle 80-luvulle ja katsoa
uudestaan kaksi ensimmäistä kautta aitoenglantilaista Robin of Sherwood
-sarjaa. Onko poikavuosien suosikkisarja säilyttänyt entisen vetovoimansa?
|
|
Huppupäinen mies saapuu
|
Tarina alkaa, kun normannivalloittajat anastavat kristinuskoa
edeltäviltä ajoilta periytyneen taikaesineen, hopeisen nuolen, ja murhaavat
sen vartijan, kapinallisen Ailric of Loxleyn. Kuollessaan tämä kuitenkin
ennustaa: "The Hooded Man will come." Vuosia myöhemmin Ailricin poika, Robin,
joutuu pakenemaan normanneja Sherwoodin metsään. Siellä hän tapaa Herne the
Hunterin, metsän hengen, joka valitsee vastahakoisen Robinin sorretun kansan
esitaistelijaksi.
"They are all out there waiting, the poor, the dispossessed... they are all
waiting..."
Iloiset veikot ja veikotar: Will, Little John, Marion, Much, Robin
Tuck, Nasir
|
|
Sherwoodin nuotiopiiri
|
Robin Hood (The Hooded Man, Robin in the Hood) tarvitsee tietysti Sherwoodin
iloiset veikot ympärilleen. Kuten Hood-jutuissa yleensä, ryhmään kuuluu
väkivahva Little John, pyöreähkö munkki Tuck ja Marion-neito.
Tavallisuudesta poikkeavia jäseniäkin on. Robinin kasvattiveli Much on naiivi
ja älyllisesti lapsen asteelle jäänyt nuori mies, joka seuraisi Robinia vaikka
tuonelaan, mutta on kiperissä tilanteissa usein pulassa. Lisäksi joukkoon
liittyy saraseeni Nasir, jonka kaksimiekkainen taistelutyyli aiheutti
pikkupoikana valtaisan Wow!-efektin.
Lainsuojattomista mieleenpainuvin on Will Scarlet, jonka ajatuksia vainoaa
muisto hänen vaimonsa kuolemasta normannipalkkasoturien kourissa.
Kostonhimoinen ja äkkipikainen Scarlet on vähän väliä johtajuuskiistassa
Robinin kanssa ja yleensäkin vaikuttaa englantilaisen jalkapallohuligaanin
ja suomalaisen puukkojunkkarin angstiselta välimuodolta.
Sherwoodin lainsuojattomista jää kuva melkeinpä tiiviinä perheenä, joka
on valmis tekemään mitä tahansa omiensa eteen.
|
|

Hernellä on asiaa
|
"I am Herne the Hunter and you are a leaf driven by the wind."
Herne the Hunter on valon ja pimeyden voimia hallitseva henki, joka valtaa
Sherwoodissa majailevan shamaanin ruumiin aina tämän pukeutuessa peuran päästä
tehtyyn asusteeseensa. Tällä Puiden herralla on perinteinen oppi-isän tapa
antaa mystisiä neuvoja, joita äänitorvena toimiva, nimettömäksi jäävä mieskään
ei yleensä osaa selittää. Sherwoodin metsä itsessään on taianomainen paikka,
jolla tuntuu olevan oma mieli. Normannisotilaiden kammoksuma ja
lähikyläläisille pyhä metsä on täydellinen suojapaikka lainsuojattomille.
Välillä tuntui vähän liiankin täydelliseltä, sillä päähenkilöt viettävät
siellä viikkoja putkeen taivasalla...
|
|
Nuo ilkeät normannit
|
Normannivaltaa edustaa aatelinen Sir Guy of Gisburne, joka kuumaverisenä
toiminnan miehenä kunnostautuu lähinnä talonpoikien kyykytyksessä ja kylien
polttamisessa. Gisburne ei ole tunnettu mukavuudestaan alempisäätyisiä kohtaan.
|
|
Sheriffiä kypsyttää taas. |
Gisburnea melkoisesti älykkäämpi on tämän esimies, Nottinghamin ahne ja
laskelmoiva sheriffi Robert de Rainault, jonka hupaisat, toistuvat
kyynis-sarkastiset vuodatukset tekevät tästä erittäin mainion hahmon.
Sheriffin ongelmana onkin lähinnä se, että hänen käskyläisinään ovat Gisburne
ja sokeiden varsijousiammuntakoulun käyneet rivisotilaat, joita kuolee tusina
per jakso.
Sheriffi: "Suppose I'd tell you, I don't care what happens to Gisburne."
Robin: "And your men?"
Sheriffi: "Soldiers have a habit of dying. It's an occupational hazard."
Kuningaskunta, kristillinen kirkko, Hernen pakanalliset hyvän voimat ja itse
Lucifer sekä muut pahuuden voimat vääntävät kättä vähän väliä. Kirkkoparka
vaan on usein alakynnessä, kun kansa palvoo salassa vanhoja pakanallisia
jumalia, eikä kirkonkirouskaan tunnu montaakaan ihmistä hetkauttavan.
Apotti Hugo: "Don´t you talk to me like that!"
Bertrand de Nivelle: "I speak to you as I like, as I speak to any man -
even one in skirts."
Apotti Hugo: "I´ll have you excommunicated!"
Bertrand de Nivelle: "Too late. It´s already been done."
Useissa Hood-tulkinnoissa kuningas Rikhard Leijonamieli on kuvattu kansan ja
kuningaskunnan pelastajaksi. Tässä sarjassa Leijonamieli on sotaisa kuningas,
jota ei kansan ja Sherwoodin veikkojen hyvinvointi sekä prinssi Juhanan
hirmuvalta ihmeemmin kiinnosta, kunhan maan sisäiset asiat ovat sen verran
kunnossa, että verorahoja riittää merentakaiseen sotaretkeen.
|
|
Romahtivatko kultaiset muistot?
|
Kokonaisuudessaan Robin of Sherwood kesti ajan koitoksen oikein hyvin. Jotkin
juonikuviot ovat varsin simppeleitä, ja tiettyjä asioita ohitetaan melkein
olankohautuksella, mutta muuten tarinat ovat varsin jämäkkää tavaraa.
Clannadin hieno musiikki sopii sarjaan kuin nuoli normannisotilaan selkään,
vaikkakin välillä kappaleiden sijoitukset tuntuvat hieman vaivalloisilta.
Parasta sarjassa ehkä lopulta on se, miten hienolta keskiajan kuvaukselta se
tuntuu. Kaikki on tarpeeksi karua. Nottinghamin linna on pimeä, sisustukseen
kuuluvat lähinnä oljet lattialla ja savuava avotuli. Kaikki henkilötkään
eivät suinkaan puhu englantia, vaan esim. ranskalaiset temppeliritarit puhuvat
ranskaa. Lisäksi säätyjen välinen eriarvoisuus on koko ajan läsnä.
Autenttiseen ajankuvaan on kuitenkin onnistuttu hienovaraisesti liittämään
fantasian maagisia elementtejä, ilman päälleliimattuja efektejä ja mahtailua.
Näinä tv-fantasian alennustilan aikoina jotain tällaista tarvittaisiin.
|
|