edellinen   etusivu    KK-files  seuraava

Orson Scott Card:
Ender

Esittely: Sari Peltoniemi


Orson Scott Card: Ender (Tähtitieteellinen yhdistys URSA 1990, 340 s.)
Suomentanut Veikko Rekunen
ISBN 951-9269-52-5

Ender on ilmestynyt suomeksi jo 1990, ja tuttavapiirissä sitä on hanakasti kiitetty. Nyt tämä scifi-klassikko sattui divarissa käsiin (hyväkuntoinen kappale hintaan 2, 5 euroa!)

Ender sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa verkot ovat vallankäytön keskeinen näyttämö. Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta: Peteristä, Valentinesta ja Enderistä. Heidät on jo ennen syntymää varustettu poikkeuksellisella älykkyydellä. Heidän kaltaistensa tuottamisella on pyritty saamaan aikaan sellainen ihminen, joka voisi johtaa sotaa ötököitä vastaan – haetaan siis valttikorttia, lyömätöntä asetta sotaan, joka vaikuttaa jo etukäteen hävityltä. Ötököitten kanssa on otettu yhteen jo kertaalleen, ja silloin toivottoman pelin ratkaisi nimenomaan ylivertainen johtaja. Näin ainakin kerrotaan, näin maailman annetaan ymmärtää.

Johtajan löytämisessä ja kasvattamisessa ovat kaikki keinot sallittuja. Tämän saa kokea kovimmin Ender, pieni poika, joka viedään kotoaan taistelukouluun. Koulussa hänet totutetaan yksinäisyyteen ja turvattomuuteen ja heitetään koeteltavaksi yhä rankempiin peleihin. Ender katsottiin sisaruksista sopivimmaksi johtajaksi, mutta maassa Peter ja Valentine toteuttavat omia suunnitelmiaan.

Scifiä syytetään aina toisinaan paperinohuista henkilöhamoista, mutta Cardilla henkilöt ovat ennemminkin vahvuus. Sisarukset ovat neroja, mutta silti vain lapsia. He kykenevät manipuloimaan muita äärettömän taitavasti, mutta ovat silti haavoittuvia ja inhimillisiä.

Ender tovereineen on lapsisotilas, mutta Card ei lähde kuvaamaan mitään reipasta ja uhrautuvaa partiolaisryhmää. Hetkeksikään ei pääse unohtumaan, että nämä lapset ovat pelinappuloita isommissa käsissä. Ender henkilönä on kuitenkin sellainen, että hän pystyy sekoittamaan kuvioita. Hän tuottaa yllätyksiä sekä omaehtoisesti että tahattomasti sen vuoksi, että on juuri sellainen kuin on ja kasvaa omalla tavallaan.

Kirjan viimeinen luku vaikuttaa aluksi turhan juhlavalta, mutta täräyttää sitten ilmoille mainion loppuhuipennuksen. Huipennus paitsi päättää Enderin hienosti, myös kattaa pöydän valmiiksi jatko-osalle.

Veikko Rekusen käännös on pätevää työtä, mikä on suuri ilo varsinkin pehmeäkantisten scifi-kirjojen joukossa.

Lähdenkin tästä taas antikvariaattiin metsästämään Kuolleiden puolustajaa (URSA, 1991) ja trilogian päättävää Kansanmurhaa (Book Studio, 1996).

* * *

Tästä laatikosta voi jättää viestin suoraan esittelyn kirjoittajalle.
   
edellinen   etusivu    KK-files  seuraava