KATUOJA

Aprillia, Tetsuo

Arviot: 1.4.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Terve taas. Tällä viikolla Hämähäkkimies ottaa taas yhteen Vihreän Menninkäisen kanssa, mikä on tietysti aivan järkyttävän kiinnostavaa. Jonkilainen herätys on taas tapahtunut Like-kustannuksessa, sillä naurettavan neljän vuoden odotuksen jälkeen Akiran tuorein osa on viimein ilmestynyt. Ja ei, se ei ole aprillipila.

Voin myöntää sen avoimesti: minä en tiedä mangasta juuri mitään. Sen minä kuitenkin tiedän, että manga myy. Manga, eli yleistäen japanilainen sarjakuva, dominoi sarjakuva-albumibisnestä yhdysvalloissa ja valloittaa elintilaa manner-euroopassa. Shonen Jump- ja Raijin Comics –antologianimikkeiden raportoidaan menestyneen Jenkkilän kioskimyynnissä paremmin kuin perinteisten supersankareiden niin sanotuilla suorilla markkinoilla ja muistanpa ranskalaistenkin valittaneen japsisarjakuvan syövän leipää maan omien tekijöiden suusta.

Parempi siis opetella avaamaan sarjakuvat takasivulta, sillä kaikesta päätellen manga on sarjakuvan tulevaisuus.

Suomi ei ole juurikaan lämmennyt mangalle, ainakaan jos olematon käännösten määrä on mikään indikaattori. Täytyy kuitenkin muistaa, että suomalainen käännössarjakuvabisnes kelluu kuolleena vedessä kuin viimekesäinen lehmänraato. Onkin siis erikoista, että parin viikon sisällä ilmestyvät käännöksinä sekä ensimmäinen Akira Toriyaman Dragon Ball –pokkari että jo kuolleeksi luultu AKIRA 7.

Minkäänlainen manga-hyökyaalto (tsunami?) ei kahden sarjakuvan ilmestyminen ole, mutta saattaa olla että suomalaiset kustantajat alkavat viimeinkin tajuta, että maailman suosituimpia sarjakuvia ei käännetä suomeksi. Akira ei tosin ole maailman suosituin sarjakuva, mutta se on japanilaisen sarjakuvan merkkiteoksia jo senkin takia, että se oli ensimmäisten joukossa tasoittamassa tietä käännösmangalle amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla markkinoilla.

Katsuhiro Otomon piirtämä ja kirjoittama Akira kertoo tulevaisuuden Neo-Tokiosta, jossa lukuisat ryhmittymät kamppailevat Akiran, rajattomilla psyykkisillä voimilla varustetun ja nähtävästi autistisen lapsen hallinnasta. Tämä tulevaisuuden sademies pääsi viime albumissa kuitenkin vapaaksi ja räjäytti voimillaan Neo-Tokion raunioksi.

Seitsemännessä albumissa seurataan, miten tuhosta selvinneet kamppailevat post-apolyptisissä maisemissa. Valtasuhteet ovat heittäneet häränpyllyä ja Neo-Tokion entiset voimahahmot joutuvat avuttomina katselemaan ruumisrovioita raunioituneessa kaupungissa. Akira ja tätä manipuloiva entinen jengiläinen Tetsuo hallitsevat tuhottuun kaupunkiin perustamaansa keisarikuntaa.

Aikaisemmista albumeista tutuista hahmoista Chiyoko, parimetrinen naisenköriläs, nousee nopeasti suosikiksi. Raketinheitintä libeeraalisti käyttävä, kokonaisia jengejä kokoon rusikoiva ja ihastuttavan käytännönläheinen Chiyoko-täti on positiivinen roolimalli nuorille naislukijoille, jos mikään.

Akira muistuttaa jälleen Otomon taidoista. Hänen piirroksensa ovat järkyttävän yksityiskohtaista. Jokainen raunioitunut rakennus ja romujen täyttämä katu on piirretty armottomalla pieteetillä. Toimintakohtauksissa on taas vauhtiviivoineen kaikkineen harvoin nähtyä rajuutta: vaikka jotkin hahmoista taipuvat suorastaan supersankarimaisiin suorituksiin, on Otomon kuvaamassa väkivallassa raa’an realismin tuntua. Otomo hallitsee tunnelmaa myös hiljaisemmissa kohtauksissa. Vaitelias Akira istumassa autioissa saleissa on kaikessa uhkaavuudessaan vaikuttava näky.

Akirassa on runsaasti sitä anteeksipyytelemätöntä toimintaa, jonka uskon olevan osa japanilaisten kertojien suosiota. Toisin kuin turhan monet amerikkalaiset toimintasarjakuvat, Akira ei teeskentele opettavansa lukijalle mitään olennaista vastuusta, ihmissuhteista tai suvaitsevaisuudesta. Hahmot eivät paini sivusta toiseen ongelmallisen äitisuhteensa kanssa tai pysäytä kerrontaa sisäisellä monologillaan. Suuri voima ei tuo mukanaan suurta vastuuta: se tuo vain suurta rappiota. Tosiaankin, ehkä Akirassa on sittenkin opetus. Sitä ei vain survota väkisin lukijan kurkusta alas.

SUOSITUS: Akirassa on varsinainen karkkikauppa sarjakuvaksi. Se sisältää runsaasti päähenkilöitä, turhia selittemätöntä toimintaa, taitavasti kuvattua uhan tuntua sekä tietysti määrätietoisesti, vaikkakin verrattaen hitaasti etenevän mielenkiintoisen tieteistarinan. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että Otomo on pahuksen taitava kuvittaja ja tarinankertoja. Toivon mukaan seuraavaa osaa ei tarvitse odottaa neljää vuotta.

Jos taas haluaa esimerkin sarjakuvasta, joka psykologisoi hahmojensa toimintaa väsymyksiin asti, ei tarvitse kuin kävellä lehtipisteelle ja poimia käsiinsä uusin SPIDER-MAN.

A Death in the Family –tarinakokonaisuus jatkuu, kun sankariamme vaihteeksi vainoava Vihreä Menninkäinen pistää isompaa vaihdetta silmään. Tulilinjalle joutuu Hämärin lisäksi Flash Thompson. Menninkäisen hahmo on päätynyt sellaiseen pisteeseen, etteivät kirjoittajat oikein enää tunnu tietävän, mitä hahmon kanssa pitäisi tehdä. Hahmoa motivoi lähes ainoastaan viha Hämähäkkimiestä kohtaan ja koska hän ei koskaan voi tappaa Hämäriä, muuttuu kuminaamarisällin kohkaaminen ennen pitkää naurettavaksi. Pisteet Paul Jenkinsille yrittämisestä, joka tapauksessa: hänen ajatuksensa vaihtaa Menninkäisen motivaatioksi Hämähäkkimiehen käännyttäminen ”pojakseen” osti hahmolle hieman lisäaikaa, mutta nyt mennään jo varatankilla. Rosmon paluu on ilmeisesti elokuvasovituksen motivoima pakollinen kuvio, johon Jenkins yrittää kovasti lisätä painoa. Onpa kuvittaja Humberto Ramoskin muuttanut pahiksen ulkonäköä hieman vastaamaan elokuvan Menninkäistä.

Jonkinlaista lopullista yhteenottoa ollaan pohjustamassa, mutta kuka enää jaksaa uskoa Menninkäisen katoavan mihinkään? Jenkins joutuu taistelemaan näitä ennakko-odotuksia vastaan ja näemmekin tappelupukarit dramaattisena katselemassa ikkunasta ulos sateeseen useampaankin otteeseen. Ramos onnistuu piirtämään sateiset maisemat mallikkaasti ja onnistuu luomaan kaivattua synkkyyttä.

SUOSITUS: Jenkins yrittää kovasti lisätä panoksia ensi numerossa nähtävään finaaliin, mutta kuvio tuntuu jo moneen kertaan nähdyltä, niin kuin tarinan hahmotkin muistuttavat. Jenkinsin täytyy vetää useampikin kani hatustaan saadakseen tarinan päätöksen toimimaan.

Ensi viikolla arvioidaan ainakin tämä Toriyaman Dragon Ball –pokkari. Ja eikös X-Meninkin pitäisi ilmestyä näihin aikoihin?

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.