Katuoja on Kalaksikukon suojeluksessa!

  

KATUOJA

  

Se on sarjakuva-arvio. Joskus se hävittää kaiken.


Etusivulle   

Arviot: 1.7.2003


Katuojassa tällä viikolla:

PIKKO PIKO SEIKKAILEE 11: AIKUISTUMATTA PARAS
Egmont kustannus Oy
Janry, Tome
48 sivua, värillinen

TRANSFORMERS 5/2003
Egmont kustannus Oy
Chris Sarracini, Pat Lee, James Raiz
52 sivua, värillinen

SPIDER-MAN 7/2003
Egmont kustannus Oy
Paul Jenkins, Mark Buckingham
52 sivua, värillinen


Tervetuloa Katuojaan. Tällä viikolla arvioidaan joukko Egmontin tuoreimpia julkaisuja.

Arvioitujen lehtien lisäksi lehtipisteistä löytyy myös Ultimate Spider-Man-spesiaali, joka kokoaa tarinoita Ultimate Marvel Team Up -lehdestä. En arvioi lehteä, koska minulla ei ole suomennettua versiota käsillä. Ainakin alkuperäiskielellä Hämärin kohtaamiset Wolverinen ja Hulkin kanssa ovat kevyttä kesälukemistoa, jotka eivät syvennä mitenkään merkittävästi Ultimate-hahmoja. Matt Wagnerin ja Phil Hesterin kuvitus miellyttää, mutta käsikirjoittaja Brian Bendisin parhaat ideat ovat jääneet Ultimate Spider-Manin puolelle.



Pikku Piko seikkailee 11: Aikuistumatta paras
  

PIKKO PIKO SEIKKAILEE -albumi AIKUISTUMATTA PARAS on järjestysnumeroltaan jo yhdestoista. Minulle se on kuitenkin ensimmäinen.

Pikku Piko on Piko ja Fantasio -sarjakuvista tuttu pikkolopukuinen seikkailija ala-asteikäisenä. Piko, kuten monet sarjakuvalliset ikätoverinsa, kartoittaa aikuisten maailmaa. Sivun mittaisissa huumoristripeissä Piko viettää aikaa isoisänsä kanssa, yrittää lähestyä vanhempia tyttöjä ja on jatkuvasti joutumassa hankaluuksiin. Piko tekee siis kaikkea sitä, jonka pitäisi saada aikuislukijat voihkimaan "kuinka suloista!".

Vertailukohtia taannoin arvioituun taiteilijanimi Zepin Titieuf-sarjakuvaan löytyy. Molemmat ovat Euroopassa suosittuja sarjakuvia, joiden pääosassa nähdään rasavilli poju. Molemmissa käytetään sama yhden sivun formaattia ja molemmissa söpöstellään samoilla teemoilla. Pikku Piko tapahtuu kuitenkin selvemmin fantasiamaailmassa, jossa miehet ovat pottunenäisiä äijiä ja naiset trimmattua silmänruokaa. Sivuhahmogallerian ainut musta hahmo osaa taikoa - tiedättehän nämä mystiset "mustat" ihmiset ja heidän "ju-junsa"? Niin, ja jostain syystä Pikon koko perhe pukeutuu pikkoloiksi.

Fantasian käyttö on tietysti enemmänkin vivahde-ero. Tärkein ero lieneekin se, että Titieufin selkärangan muodostanutta kaunistelematonta ja aidon oloista lasten näkökulmaa ei Pikku Pikossa ole. Sen sijaan Piko on jälleen yksi pikkuvanha lapsihahmo, joka käyttää sellaisia fraaseja, kuin "koskapa neitokaiset suutahtavat helposti" ja "näin liekkien ahmivan naapuritalojen kattoja". Käsikirjoittaja Janry ei onnistu esittämään Pikon kautta erityisen oivaltavia tulkintoja ihmisistä tai ilmiöistä, joten hahmon näennäinen kypsyys jää perusteettomaksi. Janryn kommentointi on toisinaan vaivaannuttavankin yksinkertaistavaa. Tietokoneistuvaa maailmaa kritisoivia strippejä lukiessaan vakuuttuu siitä, ettei Janry ole juuri tietokoneiden parissa aikaa viettänyt. "Se on virus. Joskus se hävittää kaiken."

Kuvituksen puolesta Aikuistumatta paras on virheetöntä. Nimimerkki Tomen isonenäiset hahmot tuovat mieleen Asterixin Albert Uderzon. Kuvitus on juuri oikealla tavalla selkeää ja vauhdikasta.

SUOSITUS: Sarjakuvaa lukevan yleisön keskuudessa lienee joukko, joka pitää pikkuvanhoja lapsihahmoja erityisen ihastuttavina. Tämä albumi on heille.



Spider-Man 7/2003
  

Hämähäkkimiehellä ei mene lujaa. Uusimmassa SPIDER-MANISSA mies murehtii loukkaantunutta ystäväänsä ja velloo itsesäälissä, kuten tapana on. Surkuttelun keskeyttää salaperäinen nainen idästä, joka houkuttelee Hämärin kamppailemaan tuhoja tehnyttä suuryhtiötä vastaan.

Paul Jenkinsin tarinassa on liikaa mutkia, jotka olisi yhtä hyvin voinut suoristaa. Sama ongelmahan nähtiin tannoisessa Mustekala-tarinassa, jossa näytti olevan ainoastaan juonen pitkittämiseksi lisättyjä, kokonaisuutta tarpeettomasti sekoittavia juonenkäänteitä. Tässä numerossa Tara, tarinan mystinen naissankari, jättää Hämähäkkimiehelle johtolankoja, juoksuttaa tätä ympäri kaupunkia ja puhuu tälle kryptisiä saadakseen sankarin puolelleen. Eikö hän olisi voinut vain kysyä? Vaikuttaa siltä, että Jenkins on lisännyt tarinaan mystiikka vain mystiikan takia. Eteerisiä teemoja ei myöskään tutkita mitenkään mielenkiintoisesti. Kaiken lisäksi tarina päättyy valeloppuun, jossa paljoakaan ei ratkea.

Aivan vailla hyviä puolia tarina ei ole. Jenkins osaa kirjoittaa (ja Rami Rautkorpi suomentaa) Hämähäkkimiehen sisäistä monologia sujuvasti ja hauskasti. Kuvituksesta vastaa Mark Buckingham, joka taitaa olla näitä amerikkalaisen sarjakuvan duunareita, jotka harvemmin saavat heille kuuluvia kiitoksia. Buckinghamin rauhallista ruutujakoa ja tyylikkään eleetöntä toimintaa on ilo katsella. Tarinan siirtyessä henkimaailman puolelle Bucky pääsee irrottelemaan hienoilla kollaaseilla.

SUOSITUS: Tämä epämääräisen mystiikan ja turhien käänteiden rampauttama tarina ei ole Jenkinsin parhaita. Buckinhamin taidokas kuvitus ei pelasta kokonaisuutta.



Transformers 5/2003
  

TRANSFORMERSIN ensimmäiset tarinakokonaisuudet lähestyvät loppuaan ennalta-arvattavasti.

Generation 1 -tarinassa hienovaraisuus on heitetty nurkkaan, kun jättirobotit ottelevat suurkaupungissa. Kuvittaja Pat Lee osaa tulkita robottien massiivisia mittasuhteita ja niiden yhteenoton aiheuttamaa tuhoa hienosti. Erityisesti Optimus Primen ja kollegojaankin jättimäisemmän Devastatorin taistelu on komeaa katsottavaa. Kirjoittaja Chris Sarracini alkaa vetää sivujuoniaan yhteen ensi numeron finaalia varten. Ainoastaan Sarracinin päätös keskeyttää tarinan toiminta laittamalla pahojen robottien johtaja selittämään motivaationsa on kyseenalainen.

Lehden Armada-tarinassa nähdään siunatun vähän aiemmin tuskaa tuottaneita lapsipäähenkilöitä. Tässäkin episodissa enimmäkseen taistellaan. Tarinan päätös on ollut arvattavissa jo kakkosnumerosta, joten mitenkään erityisen palkitseva se ei ole. James Raizilla on edelleen vaikeuksia välittää lukijalle hahmojen mittasuhteita. Hänen ruuhkaiset sivusommitelmansa ovat epämiellyttäviä lukea. Yhtä kuvaa lukuun ottamatta robottimätölle olennenainen liikkeen ja painon tuntu jää uupumaan.

Molempia tarinoita vaivaa niin sanottu "widescreen" -tarinankerrontatyyli, jossa toimintakohtausten annetaan levitä tavallista useammalle sivulle. Lopputulos on toki hienon näköistä, mutta viiden numeron jälkeen tuntuu, että loppuratkaisuun olisi voinut päässä puolta pienemmässä sivumäärässä. Lars Eriksonin palstalla annetaan kuitenkin ymmärtää, että lähitulevaisuudessa Transnörttien keskuudessa jo legendaksi muodostunut Simon Furman astuu lehden molempien sarjojen kirjoittajaksi. Tämä on erinomaista - Furman on kirjoittanut käytännössä kaikki lukemisen arvoiset Transformers-tarinat.

SUOSITUS: Transformers on - luonnollisesti - sarjakuva robofiileille. Muiden ei kannata vaivautua, ainakaan ennen kuin Furmanin tarinat alkavat.

Ensi viikolla arvioidaan muutama kotimainen uutuus. Siihen asti.



Lehdet luki Otto Sinisalo.

  
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.
      

  

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.