Katuoja on Kalaksikukon suojeluksessa!

  

KATUOJA

  

Punainen Katuoja


Etusivulle
  

Arviot: 2.3.2004


Katuojassa tällä viikolla:

RED SON #1 - #3
DC Comics
Mark Millar, Kilian Plunkett
3 kertaa 52 sivua, värillinen

SUPERPROLE
SKATO ry.
Harri Dahström, Leo Jokinen
80 sivua, mustavalkoinen



Koska tänään tulee kuluneeksi tasan 85 vuotta Kominternin perustamiskokouksesta, vietetään Katuojassa erityistä vasemmistolaispäivää. Sen kunniaksi arvioidaan Superman: Red Son. Tämän lisäksi avaamme sivun suomalaista sarjakuvahistoriaa, kun tarkastelemme Superprole-sarjakuvaa.

Totta puhuen arvioin Red Sonin koska en ole hankkinut uusia sarjakuvia ja eräs lukija pyysi siitä arvion. Mutta miksipä en saman tien tekisi siitä tapahtumaa? Punaliput liehumaan! Ja varokaa JUONIPALJASTUKSIA, toverit.



Red Son

  

SUPERMAN: RED SON on mahdollisesti viimeinen Elseworlds-tarina. DC on ajamassa alas vaihtoehtoisia tarinoita kuuluisista hahmoistaan kertovaa nimikettä. Se voi olla hyväksi. Elseworlds-tarinat olivat aluksi raikkaita omaperäisyyden tuulahduksia, jotka tekivät vuosikymmeniä vanhoista hahmoista uudella tavalla kiinnostavia, vaikkakin vain hetkeksi. Onpa nyt suomeksikin nähtävä Valtakunta ja voimakin Elseworlds-tarina. Elseworlds-nimike muuttui kuitenkin lopulta parodiaksi itsestään: entä jos Batman olisi Frankensteinen hirviö? Entä jos Teräsmies olisi cowboy? Entä jos JLA:n jäsenet olisivat hedelmiä?

Okei, tuon viimeisen keksin itse. Red Sonin idea on kuitenkin kiinnostava. Se on kelpo päätös Elseworlds-nimikkeelle, vaikka ei aivan DC:n parhaiden mitä-jos-tarinoiden tasolle ylläkään. Sen on kirjoittanut Mark Millar, joka Suomessa tunnetaan Ultimate X-Men ja Ultimates -sarjakuvien kirjoittajana. Sarjan julkaisuhistoria on vaiherikas. Millar kirjoitti tarinan samoihin aikoihin, kun DC:n johtoporras sensuroi miehen Authority-sarjakuvaa. Hän riitautui DC:n kanssa eikä enää koommin ole heille työskennellyt. Millar myös aikanaan epäili, ettei Red Sonia julkaistaisi riidan takia. Se julkaistiin. Sitten Millar epäili, että Red Sonia ei julkaistaisi kokoelmana. Kokoelma julkaistiin viime viikolla. Riidoista huolimatta DC ei halunnut tappaa hyvää lypsylehmää - Red Son oli kuitenkin ilmestyessään pienoinen myyntimenestys.

Arvioin nyt sarjakuvan sen alkuperäisessä muodossa, kolmena minialbumina. Uuden kokoelman lisäsisällöstä en tiedä, mutta oletan sarjakuvan olevan sama.

Red Sonin perusidea on yksinkertainen: entäpä, jos Kal-El-vauvan rakettialus olisikin laskeutunut 30-luvulla Ukrainalaiseen kolhoosiin? Tarinassa seuraamme neuvosto-Teräsmiehen vaiheita Stalinin käsikassarasta Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi ja lopulta kommunistisen maailman hallitsijaksi. Näemme, kuinka Teräsmiehen johtama kommunistinen maailmanvallankumous etenee läpi maailman. Punalippuun, sirppiin ja vasaraan verhoutuva supertyöläinen saa vastaansa amerikkalaisen Lex Luthorin, jonka on määrä eliminoida neuvostosankari. Superälykäs Luthor kehittää tietysti vihollisestaan pakkomielteen ja lopulta koko maailma on taisteluparin pelilautana.

Millar esittelee DC-maailmasta tuttujen hahmojen statusta uudessa maailmassa rasittavuuteen asti. Olennaisten Teräsmies-hahmojen lisäksi tarinassa nähdään Ihmenainen, Vihreä Lyhty sekä viitataan tusinaan eri sivuhenkilöön. Jopa karvahattuinen neukku-Batman nähdään. Kaikessa hupaisuudessaankin hahmolla on kuitenkin paikka tarinassa: anarkistinen kostaja on yksi vastapaino totalitarismin omaksuneelle Teräsmiehelle.

Tarinan taustalla oleva ajatus on kiinnostava. Millar hyväksyy, että Teräsmies on arkkityyppinen sankari, joka haluaa vain hyvää kaikille. Tässä tarinassa hänet on kuitenkin kasvatettu totalitaarisessa ympäristössä, eikä tämä näe mitään ongelmaa ihmisten oikeuksien ja lopulta ajatusten rajoittamisessa jos se johtaa rauhaan ja vaurauteen. Totuus, oikeus ja stalinistinen tapa.

Tämä idea vesittyy kuitenkin, kun Teräsmies lopulta joutuu ymmärtämään vapaan tahdon arvon. Millar ei onnistu kuvaamaan hahmon yllättävää valaistumista uskottavasti. Teräsmies vaikuttaa tolvanalta, jonka kaataa itsestäänselvyys. Millar tavoittelee ikään kuin runollista ratkaisua, jossa yksi ajatus tuhoaa tuhoutumattoman miehen. Se kuitenkin vie pohjan sinänsä kiinnostavalta pohdinnalta siitä, mikä on milloinkin on sankarillista. Nyt sankaruus on objektiivinen asia, jota "sankari" ei vain ymmärrä.

On siis epäselvää, mitä Millar yrittää tarinallaan sanoa, jos mitään. Varsinkin Luthorin ja Teräsmiehen vastakkainasettelu on outo. Tyrannin voittaa toinen tyranni - mitä opitaan? Kenties on hyväksyttävä, että koko kertomus on vain kyyninen moraliteetti. Mikä sinällään ei olisi Millarille mitään uutta.

Millar on kuitenkin kelpo ideanikkari ja hänen tarinassaan on hulppeaa tieteisfiktion henkeä. Lähtöasetelmia hyödynnetään hienosti: Teräsmies punaisen torin paraatissa tai Sputnikia korjaamassa ovat mielikuvitusta kiihottavia näkyjä, joiden jälkeen jää odottamaan seuraavaa oivallusta. Millar osaa isojen ideoiden ja suuren mittakaavan spektaakkelin pyörittämisen, vaikka hänen hahmoissaan onkin uskottavuusongelmia. Kilian Plunkett on minulle tuntematon suuruus, mutta hän tekee oivallista työtä Millarin visioiden tulkinnassa. Hänen taloudellinen ja innovatiivinen ruutujakonsa tuo mieleen Starmanissa kunnostautuneen Tony Harrisin.

SUOSITUS: Toverit! Red Son on hyvä päätös Elsewords -linjalle. Se toteuttaa sosialistisen realismin tavoitteet opettaen proletariaatille kommunistista aatetta. Sen taide on yhtä aikaa realistista, optimistista ja sankarillista. Se ei tosin onnistu neuvostotyöläisen kuvaamisessa, mutta raivaa tietä maailmanvallankumoukselle yhtä kaikki.


Superprole
  

Seuraan nyt Kvaak.fi -sarjakuvaportaalissa kummallisia vanhoja sarjakuvia esittelevän mainion Timo Ronkaisen jalanjälkiä ja aloitan uuden, erittäin epäsäännölliset osuuden Katuojassa: aion nyt esitellä divarilöydön, joka korreloi vahvasti arvioidun sarjakuvan kanssa. Naiset, herrat, toverit: SUPERPROLE.

Superprole on omakustannesarjakuva vuodelta 1972. Sen on kirjoittanut Harri Dahlström (s. 1949) ja kuvittanut Leo Jokinen (s. 1947). Teos on omistettu "yhteisesti Turun työväestölle ja erikseen Leena Vasankarille", kuka hän lieneekään. Värikannessa tuima, Lenin-lätsään ja kovasti Red Sonista muistuttavaan sirppi ja vasara -rintakuvioiseen punaiseen trikooasuun pukeutunut Superprole osoittaa lukijaa. Taustalla näkyy Turun Linna.

Tarina alkaa, kun taivaalta syöksyvä supersankari pieksee työläistä vainonneet roistot. Hän on Superprole! Miehen kiitellessä sankaria Superprole toteaa: "Juu, ei se mitään. Porvaristo on tullu niin pirun röyhkeeksi viime aikoina. Tarttee niit vähän pitää aisoissa ennen lopullista rysäystä." (Superprole on turkulainen). Supersankari, jolla on agenda! Amerikkalainen sarjakuva keksi tämän vasta 80-luvulla.

Muhkean 80-sivuisen läpyskän aikana Superprole ehtii tehdä monta urotyötä proletariaatin puolesta. Hän auttaa vangittua pääluottamusmiestä, läksyttää isokenkäisiä kapitalisteja ja auttaa työläistuttavaa laskemaan vuokraansa. Hulvattomaksi meininki äityy, kun riistäjien salaliitto hajauttaa Superprolen maolaiseksi, revisionistiseksi, menshevikkiseksi ja marxisti-leninistiseksi "Pikkuproleksi". Miehemme saa kuitenkin itsensä kokoon ja sitten tuleekin porvareille taas tupen rapinat.

Superprole on perinpohjaisen outo teos. Selvää undergroundia se on. Tästä kielii Dahlströmin ja Jokisen piittaamattomuus perinteisestä tarinarakenteesta. Outoja välinäytöksiä ja kummallisia sivuhahmoja heitetään mukaan ilman sen kummempaa tarkoitusta. Välillä äidytään vallan absurdiksi: Superprole lyö porvaria niin, että tämä muuttuu haitariksi; puhuvat eläimet kommentoivat tapahtumia; "Aivo", kävelevä jättiaivo juonii sankarin pään menoksi. Ilahduttavan sekopäistä, kaiken kaikkiaan.

Kuvitus on pätevää undergroudia sekin. Välillä hahmojen kuvaaminen tehdään jäykästi suoraan sivulta tai edestä ja liikkeen kuvaamisessa Jokinen onnistuu harvoin. Kuvakerronta tuo mieleen Korkeajännityksen: pokkarikokoisen lehden sivuilla on enintään 2 ruutua. Toisinaan sarjakuvan kerronta täytyy nähdä, että sen voi uskoa: yhdessä kuvassa Superprolen nyrkki on laskeutumassa; vasta seuraavassa ruudussa - sama kuvakulma - se osuu! Outoa sommittelua vai dekompressoitua kerrontaa, 30 vuotta aikaansa edellä?

Superprole on hurmaava sarjakuva monella tasolla. Sen ideat ovat viehättävän mielipuolisia ja kuvitus ja kerronta jäävät mieleen heti. Ja tietysti sen naiivi politiikka, joka tuo mieleen 30-luvun anarkistisen Teräsmiehen. Voimamieshahmo ratkaisee kaikki pulmat nyrkillään ja on aina oikeassa. Ei moraalisia pulmia, ei antisankarin angstia.

Herääkin kysymys: miten tosissaan Dahströn ja Jokinen olivat aikanaan? Takakannessa kuulutetaan lisää poliittisia sarjakuvalehtiä ja kannustetaan imperialisminvastaiseen taisteluun. Seitsemänkymmenluvulla oltiin naiiveja poliittisesti, mutta näin naiiveja? Kieli tuntuu olevan poskessa, mutta jotenkin samanaikaisesti tekijät vaikuttavat vilpittömiltä. Erinomaisen kiehtova aikamatka se on joka tapauksessa.

Superprolea saattaa löytää divareista.

SUOSITUS: Tässä on kadonnut suomalaisen sarjakuvan helmi, joka kaipaa uudelleenjulkaisua. Kustantajat, kuuletteko?



Ensi viikkoon, toverit.



Lehdet luki Otto Sinisalo.

  
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.
      

  

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.