etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
2.4.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Spider-Man 4/2002, Mega-Marvel 2/2002, Doom TP

Parin viikon hiljaiselon jälkeen Egmont on tyrkännyt ulos pinon uusia lehtiä, jotka nyt katsastetaan Katuojassa. Näiden lisäksi arvioitavana on yksi jenkkialbumi. Arvio sisältää SPOILEREITA kaikkiin mainittuihin.

Uutuuksien joukossa olisi myös Magic Fantasy -lehden toinen numero, jota en kuitenkaan sen tarkemmin käsittele. Mainittakoon kuitenkin, että kyseessä on Neil Gaimanin kirjoittama sarjakuva, jossa nuori Tim Hunter tutustutetaan DC-maailman mystisiin puoliin. Lehdessä nähdään hahmoja niin Hellblazerista kuin Gaimanin omasta Sandmanistakin. Toinen numero päättää sarjan ensimmäisen tarinakokonaisuuden.

Magic Fantasy on suositeltavaa luettavaa siitäkin huolimatta, että sen julkaisu tässä vaiheessa on ilmeinen temppu rahastaa Harry Potter -faneja. Tarina on melko raskas: siinä on runsaasti selittämistä ja seisoskelua, mutta teksti on hyvää Gaimania. En arvioi sitä kokonaisuudessaan, koska omistan tarinan englanninkielisenä albumina enkä halua hankkia samaa suomeksi. Tästä johtuen en voi sanoa mitään perusteltua sarjakuvan suomenkielisestä versiosta. Kannatta vilkaista, vaikka lehdelle onkin isketty yksi viimeaikoijen hirveimpiä nimiväännöksiä.

Spider-Man 4/2002

SPIDER-MAN -lehden tuorein numero on paras miesmuistiin. En tiedä olenko vain alkanut uskoa Quesadan ja Jemaksen johtaman "Uuden" Marvelin, hypeä mutta lehdestä välittyy tunne siitä, että selkeästi parempaan päin ollaan menossa laadullisesti. Tai ehkä kyse on vain Mackien poissaolosta.

Ensi alkuun pitää antaa iso käsi Rami Rautkorvelle, joka aloittaa Hämähäkkimiehen suomentajana. Rautkorpi on aktiivinen sfnetin sarjakuvaryhmän kirjoittaja ja pidempiaikainen Marvel-harrastaja. Hyvin näyttää mies suorituvan epäkiitollisesta tehtävästään. Savottaa onkin, kun kirjoittajana aloittaa puhelias J. Michael Straczynski.

JMS muistetaan onnistuneesta Babylon 5 -avaruusoopperastaan. B5 oli viisivuotinen sarja, jonka vahvuus oli koko sarjan läpi jatkuvassa juonikaaressa. Mutta ei silti kannata vakuutella, että B5 olisi ollut tv-sarjana maailman huippua. Näyttelijät olivat paria poikkeusta lukuunottamatta keskinkertaisia, mukaan mahtui paljon tyhjänpäiväisiä jaksoja sekä kliseitä ja tarina väsyi loppua kohti. Babylon 5 oli poikkeuksellinen, koska se oli tieteissarja, joka ei ollut paska. Väärinymmärrysten välttämiseksi pitää myöntää, että sarja kuuluu suosikkeihini, mutta siinä viehättivät suurilta osin monet fanipoika-elementit, pääasiassa hienot avaruustaistelut.

B5 oli Straczynskin lippu maineeseen, vaikkakin scifi- ja sarjakuvaharrastajien piiriin rajoittuneeseen maineeseen. Sarjakuvien parissa mies on ansainnut kannuksensa Rising Stars ja Midnight Nation -lehdissä sekä Babylon 5 -sarjakuva-spinnoffeissa. Kaksi edellä mainittua ilmestyvät epäsäännöllisesti jatkosarjoina Egmontin lehdissä. JMS houkuteltiin Marvelille uuden johdon vuoden takaisessa rekrytointivimmassa, jossa vakityön Marvelilta saivat mm. Grant Morrison, Peter Milligan, Mike Allred, Brian Bendis ja Mark Millar.

Hämis 4/2002 :n ensimmäinen tarina on oikestaan vain prologi. Tarinassa H-Mies kohtaa arvoituksellisen muukalaisen, joka vihjaa tietävänsä jotain uutta Hämiksen voimien alkuperästä. Arvoituksellinen hahmo, joka kyselee "Kuka sinä olet?" - missäpä tämä on nähty aikaisemmin? Tarinan rakenne on melkeinpä suoraan oppikirjasta: mystillinen mies heittelee epämääräsiä vihjeitä ja pahaenteinen vihollinen esitellään.

Juttu on yllättävän hauska. En ole osannut ajatella Straczynskiä huumorimiehenä, mutta tarinassa on pari sangen hilpeää kohtaa perinteiseen H-Mies-henkeen. Tarina toimii hyvin prologina siinä mielessä, että jäin odottamaan lisää. Aika näyttää mihin suuntaan kertomus lähtee. JMS:n aiemmat työt antavat olettaa, että mies on kirjoittanut tarinan valmiiksi ja sitä tarkkaan seuraava lukija palkitaan. Kuvituksesta vastaa virtuoosimainen John Romita JR, jonka kehumiseen en nyt hukkaa tilaa.

Lehden toisella puoliskolla alkaa tutun Paul Jenkins - Mark Buckingham -duon pidempi tarina. Kaksikko oli Mackien aikaan se selvästi mielenkiintoisempi tekijätiimi, jonka kevyempi tyyli ja hauskemmat tarinat viihdyttivät. Nyt kahlataan kuitenkin syvemmissä vesissä, kun Fuusio-nimellä kulkeva superkonna aloittaa kostosuunnitelmansa. Kyseessä on ilmeisesti uusi roisto, mutta eikös DeFalcon tai Mackien kaudella nähty jo yksi Fuusio? Muistaakseni kokomusta hiippari, joka ampui energiasäteitä?

Joka tapauksessa hyvin toteutettu kertomus, joka jatkuu ensi numeroon. Annetaan ymmärtää, että jutussa on enemmän ulottuvuuksia, kun päältä näkyy. Jokinlaista yllättävää käännettä jäin odottamaan ja tuleehan se - viimeisellä sivulla. Buckinghamin kuvitus on miellyttävän selkeää. Hiljaiset ruudut ja paksut ruutuvälit rauhoittavat kokonaisuutta.

Eli lupaavia alkuja tämän kuun Hämärissä siis. Numero on hyvä paikka aloittaa H-miehen lukeminen, jos trikoosankarit kiinnostavat, mutta Spider-Manin aiempi laatu ei ole vakuuttanut. Parempaa näyttää olevan tulossa.

Mega-Marvel 2/2002

Uusin MEGA-MARVEL on annettu Ihmenelosille, Marvelin käytännössä vanhimmalle instituutiolle. Lehti on tavalliseen tapaan 148-sivuinen. Paketti sisältää Karl Keselin kirjoittaman ja Stuart Immosen kuvittaman 50-sivuisen itsenäisen Annual-lehdessä ilmestyneen tarinan sekä jenkkiläisen Fantastic Four -lehden numerot 35-39, jotka piirtää ja kirjoittaa Carlos Pachero.

Kaikista Marvelin hahmoista Ihmenelosten juuret ovat vahvimmin science fictionissa. Sarjassa on kautta linjan harrastettu avaruusmatkailua, aikaamatkailua ja ulottuvuuksien välistä matkailua, kaikkia pseudotiede-hölynpölyllä ryydittäen. Ihmeneloset ovat vuosikymmenten saatossa pysyneet yllättävän muuttumattomina siinä missä muita sarjoja on aika ajoin uudistettu. Aika onkin ajanut Nelosten ohi monessa mielessä ja tarinoista välittyy vahva retro-henki.

Ihmeneloset käyttäytyvät muista supersankariryhmistä poiketen. Siinä missä vaikkapa Kostajat ja JLA ovat työyhteisöjä ja Ryhmä-X koululuokka tai kaveriporukka, Neloset ovat perhe. Päähenkilöiden lämpimät suhteet ovat mukava poikkeus riiteleville ja pullisteleville poplarisankareille.

Keselin kirjoittama tarina hyödyntää tätä dynamiikkaa. Möykky matkaa vaihtoehtoiseen nykyisyyteen, jossa Neloset aloittivat seikkalijanuransa jo 60-luvulla. Vanhentuneet versiot monista tutuista esitellään, samoin kuin uusi sukupolvi Ihmenelosia. Tarina on oikeastaan sisäpiirin vitsi, ajatusleikki siitä, millainen Marvel-maailma olisi, jos 60-luvulla keksityt sankarit olisivat vanhenetuneet reaaliajassa, yhtä aikaa fanien kanssa. Muuten kertomus on tavanomainen vaihtoehtotulevaisuus-juttu, joita nyt on nähty vaikka Claremontin Ryhmä-X:ssä tai Peter Davidin Hulkissa.

Varsinaisen FF-lehden puolella ilmestyneistä jutuista ensimmäisessä Diablo-niminen alkemisti palaa kostamaan Nelosille. Kuvittaja/kirjoittaja Pachero ei ole valitettavasti vaivautunut uudistamaan Diablon ulkoasua, joka muistuttaa klassista Jack Kirby -designia. Diablo on saksalaishenkisiä pornoviiksiään myöten melko hilpeä ilmestys muuten modernin näköisen kuvituksen keskellä.

Muutoin tarina on klisepaketti, jossa paha taikuri aikoo uhrata sankarit laukaistakseen jonkinlaisen epämääräisen maailmanlopun. Loppuratkaisu on mystisine ukkosenjohdattimineen kaikkineen aikamoista höpöä, niin kuin jostain syystä tälläisissa mystiikkaosaston seikkailuissa tapaa olla.

Onneksi lehden loppupäässä taso paranee. Liekki tutustuu elokuvabusinekseen ja sekaantuu Skrullien sisäpolitiikkaan. Möykky potee ahdistusta ja tappelee Harmaan Kalman kanssa. Pachero osoittaa tuntevansa Ihmenelosten historiaa, muttei rasita lukijaa liaalla vanhan muistelulla. Tarinan taustalla kulkeva juoni Gideonin neuvosto -nimisen organisaation juonesta ryöstöviljellä Ihmenelosten teknologiaa on mielenkiintoinen, mutta tällä julkaisuvauhdilla tarinan ratkaisu nähdään Suomessa ehkä loppuvuodesta 2003.

Lehti on keskinkertainen kokonaisuus, jonka vahvuutena on kauttaaltaan pätevä kuvitus. Varsinkin alkupään Stuart Immosen kevyt tyyli miellyttää. Ja toisin kuin seuraavan kahden Mega-Marvelin sisältöä, tätä ei saa ilmaiseksi Marvelin kotisivuilta.

Doom TP


naksauta vähän suurmpaan Doomin kuvaan
Vaikkei Ihmenelosten arkkivihollinen Tohtori Doom esiintynytkään Megassa, on Marvel julkaissut panssaroidun monarkin omia tarinoita DOOM TP -kokoelmassa. Viime aikoina on muuten ilmestynyt hirmuinen läjä Marvelin kokoelma-albumeita, ainakin jos vertaa menneeseen käytäntöön, jossa kokoelmia ei juuri harrastettu. Vielä kun uudet New X-Men ja Alias-kokoelmat ilmestyisivät niin allekirjoittanut voisi hykerrellä tyytyväisyyttään.

Niille, jotka eivät ole Tohtori Doomiin tutustuneet, voidaan kertoa, että kyseessä on yksi Marvelin vanhimpia superroistoja, melkeinpä instituutio itsessään. Doom on Latverian mikrovaltion hallitsija, joka havittelee maailmaherruutta. Suunnitelmia ovat tämän harmiksi yleensä estämässä erinäiset trikoosankarit. Doom puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. Itsestään kolmannessa persoonassa puhuvissa hahmoissa on kyllä jotain selittämätöntä karismaa.

Sinisalo havaitsi Doom-albumin ja päätti tutustua siihen, koska hahmo lukeutui Sinisalon lapsuudensuosikkeihin. Nuori Sinisalo pettyi usein, kun sarjakuvissa sankarit pilasivat Doomin hienot suunnitelmat. Sinisalo ajatteli, että omassa lehdessään Doomin hahmoa voitaisiin tutkia eri näkökulmista, muistakin kuin tämän vastustajien. Ja olisi mielenkiintoista, jos soolosarjassa Doomin juonet voisivat vaikka vaihteeksi onnistua.

Sinisalo yllättyi, kun havaitsi, että tarinan alkupuolisko olikin selviytymistarina. Kertomus sijoittuu Heroes Reborn -maailmaan, jonka sankarit hylkäsivät taannoin Suomessakin nähdyissä lehdissä. Heroes Reborn oli yritys pumpata Marvelin väsyneempiin lehtiin eloa ja rahaa faneilta aloittamalla sankareiden tarinat uudestaan rinnakkaismaailmassa. Yritys tuotti kauniisti piirrettyjä, mutta mielenkiinnottomia toisintoja sankareiden alkuperistä. Sinisalon mielestä tämä oli lähinnä epäonnistunut markkinointitemppu.

Ilmeisesti amerikkalaisen Ihmenelos-lehden tapahtumien seurauksena Doom on tarinan alussa karkoitettu takaisin Heroes Reborn -maailmaan, tai niin kuin hän sen nopeasti nimeää uudestaan, Planeetta Doomille. Sinisalo seurasi mielenkiinnolla Doomin pyrkimyksiä tämän taistellessa vastoinkäymisiä vastaan tutulla itsevarmuudella ja määrätietoisuudella. Häikäilemättömän Doomin edesottamuksien seuraaminen viihdytti Sinisaloa. Kirjoittaja Chuck Dixon osaa kijoittaa Doomia ja Leonardo Mancon synkkä piirostyyli sopi tarinaan.

Lehden alkupuolisko koostuu jenkkiläisestä Doom-minisarjasta. Jälkipuolisko kokoaa samojen tekijöiden Doom: The Emperor Returns-minisarja, jossa Doom palaa tauon jälkeen Planeetta Doomille. Sinisalon pettymykseksi Dixon hukkaa jatkosarjassa punaisen langan melkeinpä heti kättelyssä. Albumin jälkiosa on epäuskottavaa ajatusleikkiä, joka ei onnistu kertomaan päähenkilöstä tai mistään muustakaan mitään olennaista. Ennalta-arvattava ja tylsä juoni ei ollut Sinisalon ajan arvoinen.

Tarinan viimeisessä osassa Doom kohtaa Shakespeare-englantia puhuvien avaruuspuritaani-uudisraivaajien siirtokunnan. Koko konsepti ja tarinan loppuvaiheet typeryydessään ylittävät melkein itsensä Sinisalon käsityskyvyn. Myös Mancon kuvituksen taso on tarinan loppuosassa rumempaa, kun tussaaja vaihtuu.

Sinisalo kehottaa välttämään tätä kokoelmaa. Doom on hahmo, jonka ympärille olisi voinut kehittää jotain huomattavasti mielekkäämpää.

Ensi viikolla saattaa ilmestyä Spider-Man/Gen13 -crossover-spessu, jossa Hämähäkkimies kohtaa supersankariryhmän, joka ei todennäköisesti kiinnosta suomalaista yleisöä lainkaan. Wolverinen numeron 2/2002 olisi myös aika ilmaantua. Näiden lisäksi mahdollisesti kirjoitan Alan Moore League Of Extraordinary Gentlemenistä. Siihen asti moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files