etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
2.7.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Glömp 5, Spider-man 7/2002, Spider-man elokuvaspesiaali, Spider-man - Hämähäkkimies

Katuojan uusi, fennomaanisempi linja jatkuu hämähäkkihumun keskellä. Viime viikon arviosta alkaen olen alkanut haalia käsiini tuoreita kotimaisia julkaisuja arvioitavaksi. Tällä kertaa syynissä on tuore suomalainen sarjakuva-antologia Glömp 5. Pääosa arvioista käsittelee kuitenkin Hämistä. Ja hämähäkkiähän riittää! On kaksi lehteä ja vielä elokuvakin. Arviot SPOILAAVAT lievästi ainakin elokuvaa sekä varsinaista H-mies-lehteä.

Glömp 5

Mutta asiaan. GLÖMP 5 Boing Being -kustantamon jykevä kokooma-albumi, jossa suomalaiset tekijät esittäytyvät. Yli 150-sivuisen musta-valko-harmaan kirjan on toimittanut allekirjoittaneelle entuudestaan tuntematon Tommi Musturi, joka on piirtänyt myös teoksen levollisen hienot kannet. Paketti olisi houkuttelevan näköinen sarjishyllyllä ellei sen nimi olisi Glömp.

Glömp. Ehkä se vain kalskahtaa pahalta minun korvaani, mutta vähemmän myyvää nimeä on vaikea keksiä. Glömp kuulostaa joltakin, joka on kuollut suihkun viemäriin toissavuonna ja haisee. Mutta jos kyseessä on sarjan viides julkaisu, kenties nimi ei ole karkoittanut ostajia liiaksi.

Eikä ole syytäkään, sillä ainakin tämä albumi on mainio. Glömpissä on 25 tarinaa yli 20 piirtäjä-kirjoittajalta. Mukana on useita taiteellisesti kokeilevia, usein tekstittömiä sarjoja kuten Janne Tervamäen "Nimetön" tai yhden sivun strippejä kuten Musturin itsensä "Selvännäkijä", joista lienee turha esittää kritiikkiä. Vaikka ne olisivatkin visuaalisesti mielenkiintoisia, niiden analysointi tässä yhteydessä olisi hedelmätöntä, sillä ne ovat enemmänkin grafiikkaa kuin juonellisia tarinoita. Sen sijaan Glömpin sarjakuvanovelleista minulla on jotain sanottavaakin.

"Selvännäkijän" lisäksi Tommi Musturi on piirtänyt albumin avausraidan "Vastarannalle", jossa kalanaamioinen mies kaipaa mereen. Dialogia ei ole tässäkään, mutta tarina on näppärä ja haikea tunnelma vahvana esillä. Jyrki Heikkisen "Ryöstö keskellä päivää" on outo juttu, jossa säntäillään varastettujen instrumenttien perässä ja kohdataan tuttuja. Vaikuttaa sisäpiirin vitsiltä.

"Fantasmagoria ja muutama metamorfoosi" on Merja Järvelinin unenomainen fantasia. Naivistinen kuvitus on viehättävää, vaikka tarina ei muuten kiehdokaan. Jarmo Latva-Nikkola ilahduttaa irvokkaalla farssilla "Mulkerot show osa 3". Kirjekuoreen paskova häirikkö-isä ei ehkä naurata kaikkia, mutta minua Latva-Nikkolan häiriintyneet hahmot huvittivat.

Vilja Takalon "Launtaitanssit" on kevyt dialogipala. "Outokumpu-Joensuu" on Hanneriina Moisseisen kertomus itäsuomalaisen aikamiespojan eukonhakumatkasta. Kertomus on surumielinen, mutta hillitön pohjois-karjalalainen murre jaksaa huvittaa. Paikoin lapsenomaiseksi sotkuksi hajoava kuvitus ei ole mieleeni, mutta sarjakuvan inhimillinen ote lämmittää.

Marko Latva-Nikkolan "Madon talvi" taas on fantasiakertomus käärmejumalan ja tämän lihaa janoavan korppitietäjän kilvoittelusta. Grafiikka on hienoa ja loppuratkaisu näppärä. Juttu ehkä toimisi paremmin lukijaan, joka ei ole vuosien varrella oppinut inhoamaan fantasiaa genrenä.

Eräänlaista fantsua on myös Mikko Jylhän "Isäni oli sankari", jossa metsässä asuvan pariskunnan lapsen ryöstää peikko. Jylhä onnistuu pelaamaan lukijan tunteilla ilkeästi ja osa lapsensa erämaahan kadottaneiden vanhempien tuskasta välittyy lukijoille. Julmaa. Raine Liimakan "Imitaattori" kertoo hupaisan tarinan Elvis-imitaattorista. Valitettavasti ponneton loppuratkaisu vie jutulta pohjaa.

Marko Kalliokosken "Todennäkö" on lähimmäisenrakkautta raamatullisilla metaforilla opettava sanaton sarjakuva. Turha sentimentaalisuus ei kyllä tätä kyynikkoa lämmittänyt, tosin. Kalliokosken kuvakerronta kyllä toimii. Glömpin kirkkain helmi on Mika Lietzenin "Viimeinen kivi". Se on kauniilla, paksulla viivalla kerrottu lapsuusmuisto, joka on rytmitetty loistavasti. Lietzenin kuvakerronta on virheetöntä ja hahmojen ulkoasu yksinkertaistettu, mutta sympaattinen.

Jarkko Nääs ilmeisesti palaa teinivuosiinsa tarinalla "Teiniangstia, grungea ja nötköttiä". Se on suoraviivainen ja perinteisesti kerrottu nostalgiatarina. Jutun teeskentelmättömyys on sen vahvuus: Nääs ei nääs yritäkään tehdä tarinastaa elämää suurempaa, vain sen kokoisen, nääs. Anteeksi.

Glömp 5 on oikein hyvä otos laadukasta kotimaista sarjakuvaa. Olen kirjoittanut haluavani sarjakuvalta vahvoja tarinoita. Glömpissä niitä on, samoin kuin hyvä otos erilaisia kerronta- ja kuvitustyylejä. Suosittelen, nimestä huolimatta. Lisätietoja antanee Tommi Musturi osoitteessa tomustur@ulah.fi .

Spider-man 7/2002

Oletteko huomanneet, että lehtipisteessä myydän yht'aikaa neljää Hämähäkkimies-lehteä, yhteensä yli 300 sivun edestä? Poikkeustilan syy on tietysti selvä, mutta mitenkä on tarjonnan tason laita?

Uusimmassa SPIDER-MANISSA Hämis leipoo ilkeää goottipahista naamaan viidenkymmenen sivun ajan, ilman vaikutusta. Kokonaisuudessaan tarina oli siinä - tappelu jatkuu ensi numerossa.

Mutta kun kirjoittajana on J. Michael Straczynski, on 50-sivuinen tappelukohtaus silti mielenkiintoista luettavaa. JMS saa pitkätukkapahis Morlunin vaikuttamaan tarpeeksi pelottavalta, vaikka tämän goottigarderoobi onkin yhtä lailla huvittavan näköinen kuin peruspahisten kirjavat sukkahousut. Matsissa on tarpeeksi käänteitä pysyäkseen jännittävänä. Ezekiel on edelleen karismaattinen hahmo.

Hämärin sisäistä monologia on käytetty hyvin: ottelun muuttuessa epätoivoiseksi, vaihtuu H-miehen äänensävy koko ajan väsyneemmäksi. Paikka paikoin JMS:n poleeminen kirjoitustyyli rasittaa. Jos Hämis itsensä mukaan "antaa kaikkensa" jo sivulla 6, mitä hän sitten tekee loput 46? Myös uuden kirjoittajan yritys maalata uudesta pahiksestaan maailman kaikkien pähein ja kovin kova jätkä huvittaa.

Marina sikseen. JMS on ensiluokkainen tarinankertoja maneereistaan huolimatta. Moni tusinakynäilijä ei edes voisi harkita näin pitkän taistelun kirjoittamista, mutta JMS vetää sen läpi kunnialla. Urakassa auttaa määrättömästi John Romita JR, joka ei tarvitse ääniefektejä saadakseen sarjakuvaan meteliä. JRJR:n kuvitus on tasokasta kuin aina.

Sanotaan se kaikki yhteen ääneen: "Hämähäkkimies on parempi kuin miesmuistiin".

Spider-man elokuvaspesiaali


Mikä funktio on leffaspesiaaleilla? Jos sen lukee leffan jälkeen, tietää mitä siinä tapahtuu. Jos taas sen lukee ennen elokuvaa pilaa osin itseltään elokuvan. Sarjakuva harvemmin vertautuu elokuvaan hyvin, sillä sarjakuvaversiossa tarina on kerrottava elokuvan ehdoilla.

Marvel on joka tapauksessa panostanut SPIDER-MAN ELOKUVASPESIAALIIN. Alan ykkösnimiin kuuluva Alan Davis kuvittaa ja tämän kyniä tussaa vanha yhteistyökumppani Mark Farmer. Marvelin mainio mädäntyvä mahtimuumio Stan Lee on kaivettu kryptastaan kirjoittamaan. Se näkyy.

Viisikymmensivuinen albumi, jonka tarina perustuu David Koeppin leffakässäriin, on kirjoitettu kuusikymmenluvun pikatyylillä. Hämärin voimien alkuperä vedetään läpi kahdessa sivussa. Vihreä Menninkäinen saa puoli sivua. Yksikään yksittäinen kohtaus ei kestä juuri yhtä sivua pidempää. Modernimpaan, verkkaiseen tyyliin tottuneelle Leen hätäily on hengästyttävää. Jos tätä alkuperätarinaa vertaa Brian Bendisin vastaavaan uudessa Mega-Marvelissa, kerrontatyylien ero näkyy selvemmin. Bendis käyttää juttuun kolme kertaa enemmän sivuja eikä edes lopeta kaikkia sivujuoniaan, toisin kuin Lee.

Totta puhuen pidän modernista tyylistä enemmän. Vaikka Leen kertomus on ihailtavan tiivis, ei hahmoihin ehdi muodostua minkäänlaista syvyyttä. Pahiten albumissa risoo Leen hillitön ekspositio. Toimintakohtauksissa hahmot huutavat pakonomaisesti mitä tapahtuu: "Hän roikkuu yhä seinästä. Eikä Harry yletä sinne." Me näemme kyllä - nyt tee jotakin, pölvästi. Stan, tämä on sarjakuva, ei radiokuunnelma.

Lehden vahvuus on sen hieno kuvitus. Alan Davisin kuvat ovat karkkia. Mukaan mahtuu pari kohtausta, jossa Lee tajuaa olla hiljaa ja antaa Davisin kuvien puhua. Nämä ovat albumin kohokohtia.

Spider-man elokuvaspesiaali on reliikki ajalta, jolloin tarinat piti kertoa kahdeksassa sivussa. Ja se on kaiken päälle leffan sarjakuvaversio. Kuka tätä tarvitsee, kun on se elokuvakin? Alan Davisin faneille.

Spider-man - Hämähäkkimies


Niin, se elokuva. Turha huijata itseään: jokainen tätä lukeva on joko käynyt katsomassa elokuvan, lukenut siitä arvostelun jostain niistä tuhansista lehdistä jotka ovat viime kuun aikana esitelleet Hämäriä kannessaan tai on lukenut niin paljon spoilereita uutisryhmistä ja webbisivuilta, että voi jo muodostaa oman mielipiteensä elokuvasta.

Ei voi tosiaan väittää etteikö Hämähäkkimies olisi saanut palstatilaa: varmaan kaikki lehdet Ruotuväestä Me Naisiin ovat kirjoittaneet oman Hämis-artikkelinsa. Ollakseen kiinnostava, maailman sadannentuhannen SPIDER-MAN - HÄMÄHÄKKIMIES -elokuvan arvion tulisi edustaa tuoretta näkökulmaa. Joten leffaa pyydettiin arvostelemaan ainutlaatuinen erikoisvieras. Pidemmittä puheitta, rakkaat lukijat: Katuoja ylpeänä esittää:

"Uskomaton Hulk arvioi Spider-man-elokuvan!"

"Hulkilla elokuvateatterissa korkeat-ennakko-odotukset. Hulk ajatteli: jos Ötökkämieselokuva huono, Hulk murskaa.

Ötökkämieselokuva hyvä. Ötökkämies ensin heikko, kuten Banner. Sitten ötökkämies vahva, kuten Hulk, mutta ei vahvempi.

Hulk on kaikkein vahvin.

Hulk eksyy aiheesta. Ötökkämies hauska opetellessaan voimiaan. Hulk liikuttuu, kun ötökkämiehen setä kuolee. Ötökkämiehen sedän ampuja kiireinen. Ryöstää samana päivänä lippukassan ja auton.

Ohjaajamies Raimi pitää ötökkämiehestä. Hyvä.

Punatukkainen tyttö nätti. Punatukka Hulkista helppo. Vaihtaa miestä kolme kertaa. Iskee ötökkämiehen hautajaisista.

Tyhmän vihreän miehen suu ei liiku,vaikka puhuu. Tyhmän vihreän miehen näyttelijä hyvä. Ötökkämiehen näyttelijä myös hyvä.

Hulk ei ymmärrä, miksi ötökkämies muka tiedemies. Ötökkämies ei tee yhtään tiedettä.

Hulkin mielestä staattisten sisäkuvien jukstapositionti hurjien kamera-ajojen kanssa toi elokuvaan huimaa visuaalista kontrastia. Hulkista loppuratkaisun kivulias kompromissi sopii Ötökkämiehen henkeen, vaikka elokuvassa ei juuri ollutkaan huumoria, johon Ötökkämies yleensä yhdistetään.

Hulk suosittelee.

Ötökkämieselokuvan alussa pätkä Hulkin omaa elokuvaa. Hulk ei näy, näkyy vain tyhmä Banner. Sitten Hulk murskaa."

Ja kiitokset erikoisvieraallemme. Ensi viikolla vakavoidutaan ja katsastetaan satamiimme rantautuvia ulkomaansarjoja. Myös fennomania jatkuu - arvioissa taas uusi kotimainen. Että siihen asti, moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files