KATUOJA

Jotain mätää Katuojassa

Arviot: 2.9.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Katuoja ilmestyy poikkeuksellisesti päivän etuajassa, koska matkustan Tanskaan. Tällä viikolla arvioissa Transformers saa uuden kirjoittajan ja Evan Dorkin hermoromahduksen.

Luojan kiitos, lopultakin. Simon Furman korvaa Chris Sarracinin TRANSFORMERS-lehden kirjoittajana. Vaikka Sarracinin Generation 1 -tarinassa olikin kiitettävän eeppisiä elementtejä, sortui se loppua kohti hahmojen lässyttävään psykologisointiin. Loppuratkaisukin oli epätyydyttävä valeloppu. Jos Sarracinin Generation 1 oli vajavainen, oli hänen Armada-jatkosarjansa suorastaan nolo yhdistelmä kökköä huumoria ja älyvapaita juonenkäänteitä, bonuksena rasittavat lapsipäähenkilöt.

Simon Furman on kirjoittaja, joka työskenteli vuosia Transformers-sarjakuvan brittiversion parissa. Lopulta Furman sai kirjoitettavakseen sekä amerikkalaisen että brittiläisen Transformersin. Verrattuna amerikkalaisiin kollegoihinsa Furman oli pistämätön. Hän lisäsi lastensarjakuvaan brutaalejakin käänteitä ja jättiroboteiksi uskottavia hahmoja. Furmanin värvääminen nostalgiamielessä lämmiteltyjen Transformers-sarjakuvien kirjoittajaksi oli hyvä veto: hän on aiemmin osoittanut pätevyytensä lisenssin kanssa ja kirjoittajan nimi saattaa vetää lisää vanhan sarjakuvan ystäviä lehden pariin. Kysymys kuuluukin, ovatko Furmanin taidot tallella?

Generation 1 -jatkosarjan korvaa The War Within -sarja. Etukansi ilmoittaa tarinan nimeksi TWW #7, vaikka kyseessä onkin selvästi ensimmäinen numero. The War Within on jälleen yksi Transformereiden alkuperätarina, joka on ristiriidassa kaikkien muiden alkuperätarinoiden kanssa, jopa niiden, joiden kehittämiseen Furman on itse osallistunut. Toisaalta, Transformers-lisenssi ei ole koskaan ollut kovinkaan yhtenäinen.

Tarinassa tapaamme Optimuksen, arkistonhoitajarobotin, joka pysyttelee sivussa planeetta Cybertronia repivästä sisällissodasta. Johtava neuvosto on kuitenkin valinnut Optimuksen seuraavaksi "Primeksi", robottien johtajaksi. Optimus ei varma, haluaako taistella pahoja Decepticoneja vastaan, mutta hyväksyy kuitenkin "matriiisin", robottijohtajien merkin.

Furman on aina yhdistellyt Transformereihin 70-lukulaisten supersankarisarjakuvien hengessä liikkuvaa kosmista mystiikkaa, jossa avaruutta asuttavat muinaiset jumalat ja salaperäiset energiat ohjaavat päähenkilöitä. The War Withinissa Optimus matkustaa jonkinlaiseen shamanistiseen robottihenkimaailmaan. Matriisikin on varsin perinteinen taikakalu. Transformersiin tietty mystisyys sopiikin, koska puhuvat, ihmismäiset, dinosauruksiksi muuttuvat jättirobotit ovat hieman liian älyttömiä selitettäväksi "tieteellisesti".

Tarinan ensimmäinen jakso ei pääse vielä puusta pitkään, mutta tärkeintä on se, mitä luvataan. Näemme, miten salamurhayritys päättyy usean robotin väkivaltaiseen kuolemaan (purkamiseen?) ja kuinka hyvien robottienkin leirissä juonitellaan uuden johtajan pään menoksi. TWW vaikuttaa olevan juuri paradoksi, jota etsin Transformers-sarjakuvista: aikuisille kirjoitettu lasten robottisatu. Kuvittaja Don Figueroan piirros tavoittaa tarinan hengen, ollen näyttävää ja helppolukuista.

Furman aloittaa myös Armada-sarjan kirjoittajana. Jonkinasteista parannusta on nähtävissä, mutta Sarracinin skatologisen huonoa pohjustusta on vaikea alittaa. Megatron on ruuvannut itseensä kiinni puoli tusinaa Poke... Miniconia, ja käy uudelleen Autobottien kimppuun. Itse asiassa tarina on lähes täsmälleen identtinen kuin numerossa 5/2003 nähty jakso, naurettavine valeloppuineen kaikkineen. Mitään ei ratkaista ja status quo palautuu. Furmanin taidot näkyvät lähinnä siinä, että typeriä vitsejä ei juuri nähdä ja hahmojen dialogi on vähemmän typerää. Triviaalia yhtä kaikki, kuitenkin.

SUOSITUS: Tämä numero kannattaa hankkia, jos haluaa seuraamaan Furmanin TWW-tarinaa, joka vaikuttaa oikein lupaavalta. Toisaalta, verrattaen kalliin lehden mukana tulee myös kökkö Armada.

Klisee kertoo, että amerikanjuutalaiset koomikot ammentavat energiansa neurooseistaan. Saanko esitellä: Evan Dorkin, neuroottinen amerikanjuutalainen sarjakuvahumoristi.

CIRCLING THE DRAIN kokoaa yksiin kansiin neljä numeroa Dorkinin Dork-lehteä sekä muuta Dorkinin materiaalia. Se on sarjassaan toinen. Dorkin on suomalaisille tuttu lähinnä Tähtivaeltajassa ilmestyneen Maito ja Juusto -sarjakuvan tekijänä. Sarjakuvassa kaksi vihaista maitotuotetta tuhosivat pidäkkeettömän väkivaltaisesti milloin minkäkin Dorkinia ärsyttäneen ilmiön. Vaikka Maito ja Juusto antavatkin hyvän kuvan Dorkinin räävittömästä huumorintajusta, Circling the Drain näyttää, että Dorkin skaala ulottuu strippeihin, ironisiin moraliteetteihin ja omaelämänkerrallisiin purkauksiin.

Jotkin Dorkinin hahmoista esiintyvät useissa lyhyissä tarinoissa. Omistajansa riivaava Devil Puppet kertoo irvokkaita opetuksia sisältäviä tarinoita halukkaille. Opimme, mitä tapahtui antigravitaation keksineelle miehelle, amerikkalaiseen baseball-liigaan värvätylle palestiinalaismellakoitsijalle ja "spagettivauvalle". "Murhaperhe" vie Addams Familyn konseptin askeleen pidemmälle: sarjamurhaajaperheelle sattuu ja tapahtuu, nauraraidan säestyksellä tietenkin. Elävä voodoo-nukke Myron aiheuttaa omistajalleen hankaluuksia mm. kävelemällä katujyrän alle. Sitten on tietysti Dorkin itse, joka opettaa lukijalle, miten saada turpiinsa ja kertoo, miten limonadiaddiktio voi kostautua.

Perinteisemmän huumorin ystävä luokittelisi Dorkinin sarjakuvat "huonoksi huumoriksi". Dorkin vitsailee väkivallalla, uskonnolla, rasismilla - etsivä Adolf Hitler löytää syyllisen: se oli juutalainen! - ja millä tahansa, oikeastaan. Ja kuten hyvät koomikot, hän vie vitsin loogiseen loppunsa asti, joskus ehkä pidemmällekin. Yhden sivun mittainen kivi-paperi-sakset yhteenotto eskaloituu, kun paperi haastaa kilpailijansa oikeuteen ja päättyy, kun sakset päästää ilmaan tynnyrillisen pernaruttoa.

Kuvittajana hänellä on riittävästi skaalaa kuvaamaan asioita tunnistettavasti, mutta tarpeen mukaan liioitellen. Hänellä on tapana runnoa ruudut suhteettoman täyteen tekstiä, mutta toisaalta Dorkinin vitsit ovat hyvin tekstilähtöisiä.

Dorkin-hahmon läsnäolo tekee sarjakuvista helpommin lähestyttäviä. Jonkin koulukunnan mukaan lukijan puhuttelu - "kameraan puhuminen", jota Dorkin suosii - olisi tyylirikko, mutta se tavallaan pehmentää julmien vitsien terää. Kun näemme, miten Dorkin ruoskii itseään, eivät vitsit vaikuta ylimielisiltä.

Sarjakuva "What does it look I’m doing?" onkin sitten jotain kummallista. Kokoelman pisimmässä yksittäisessä tarinassa Dorkin avautuu lukijalle turhautumisestaan ja peloistaan. Tilitys muuttuu lapsuuden traumojen käsittelyksi. Välillä Devil Puppet ilmestyy kertomaan Dorkinin kohtalokkaasta puhelusta erotiikkalinjalle. Paniikkihäiriöistä kärsivä Dorkin näyttää paljastavansa kaikki neuroosinsa lukijalle tarinassa, jota on osuvasti kuvailtu "hermoromahduksena paperilla". Autobio-tilityksenä "What does it look I’m doing?" on oikein hyvä, koskettavakin. Vitsikokoelmassa se rikkoo rytmin ja saa lukijan pohtimaan ajatusprosesseja muiden Dorkinin sarjakuvien taustalla. Ehkä näin on tarkoituskin.

SUOSITUS: Circling the Drain esittelee Dorkinin itkevänä klovnina, jolle nauraa ja jota säälii. Kokoelman vitsit ovat mainioita, härskejä juttuja, mutta omaelämänkerrallisten elementtien mukana tulee mukana myös Dorkinin toinen, synkempi puoli. Kokonaisuutena erikoinen, sarjakuvana erinomainen.

Ensi viikolla Katuojassa arvioidaan uusin X-Men ja Spider-Man.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.