etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
9.4.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Wolverine 2/2002, The League Of Extraordinary Gentlemen HC

Egmontin ainoa arvioitava uutuus tällä viikolla on uusi Wolverine. Missähän mahtaa Egmontin sivuilla jo lupailtu Dark Knight 2 viipyillä? Suomenkielisten julkaisujen puuttuessa hehkutetaan Katuojassa myös Alan Mooren taannoin ilmestynyttä The League Of Extraordinary Gentlemen -sarjaa. Arvio sisältää SPOILEREITA molempiin, joista Wolverine spoilataan loppuun asti.

Wolverine 2/2002

WOLVERINEssa päätetään viime numerossa alkanut Steve Scrocen piirtämä ja kirjoittama kokonaisuus. Rikollislordit jatkavat välienselvittelyään ja hengiltähän päätyvät niin isät, pojat kuin tyttäretkin. Mongoliassakin asti pitää juosta lahtaamassa geneerisiä ninjaukkoja. Ilmeisesti Wolverine on edellisissä Japani-tarinoissa ehtinyt lahdata kaikki Japanilaiset rikolliset kun niitä pitää oikein Mongoliasta asti tuoda teuraalle.

Scroce esittää Wolvien täysin pysäyttämättömänä tappoautomaattina. Tarinan idea, Wolverinen käyttäminen pelinappulana veljessodassa, on sinänsä hauska, että kun lukijat tietävät tämän voittavan loppujen lopuksi voi ainakin jännittää, miten rikollisten välisessä sodassa käy. Ratkaisu on kuitenkin kaikista mahdollisuuksista mielenkiinnottomin: kappas, kaikki rosmot tapetaan.

Tarinan toteutus on onnistunut. Kuvakerronta on tehokasta ja Scroce käyttää kuvakulmia näppärästi. Sarjakuvassa on toimintaleffan tunnelmaa ja tarina on muutenkin sisäisesti yhtenäinen ja ehjä. Scrocen taide miellyttää edelleen silmää. Sääli vain, että tarina on täysin yhdentekevä.

Vielä surullisemmaksi tämän tekee se, että Scrocen tarinoiden jälkeen lehden taso laskee tasaisesti hamaan tulevaisuuteen saakka, ainakin jos nettifaneja ja ulkomaisia arvostelijoita on uskominen. Jos taso ei tästä parane, olisikohan Egmontin aika harkita niskalaukauksen antamista lehdelle? Ei julkaisukelpoinen sarjakuva maailmasta lopu ja fanit näkevät Wolverinea kyllä Ryhmä-X:n riveissä.

Ongelma on myös osin hahmon kanssa. Kun päähenkilön mystinen menneisyys on pääosin ratkaistu, näyttää Wolvien funktio enää olevan triviaalista tappelusta toiseen juokseminen. Mielenkiintoisia vihollisiakaan ei kanukilla enää juuri ole, kun Sapelihammas ja Kuolemaniskukin ovat kärsineet pahan inflaation.

No jaa. Meneehän tämä. Kahden kuun päästä uusi yhdentekevä tappelu. Maltan tuskin odottaa.

The League Of Extraordinary Gentlemen HC


The League of Extraordinary Gentlemenin kansi
Lukemisen arvoista sarjakuvaa on sen sijaan THE LEAGUE OF EXTRAORDINARY GENTLEMEN. Tämä ei oikeastaan ole sarjakuva-arvio, tämä on julma pila. Nimittäen League ilmestyi alunperin vuosina 1999 ja 2000 ja se myytiin melkein välittömästi loppuun Alan Mooren paluusta viihteelliseen sarjakuvaan innostuneiden fanien toimesta. Julkaistiin myös "Bumper Conpendium" -painoksia, jotka kokosivat ensimmäiset lehdet tuplakokoisiksi lehdyköiksi. Vuonna 2000 näki päivänvalon kaikki sarjan 6 numeroa kokoava HC- eli Hard Cover -painos, joka siis on nyt tarkasteltavana.

Julma pila tämä on siksi, että erillisiä lehtiä tuskin saatte mistään ja HC-alpparista saatte pulittaa vaatimattomat 35 euroa. Tämä ei ole sarjakuva-albumi, tämä on ylellisyystarvike. Itseni lisäksi en keksi montakaan pösilöä, joka iskisi tiskiin kakistelematta 35 rahaa sarjakuvasta. Eikä tässä vielä kaikki. Albumin saatavuus Suomesta on huono, eikä Wildstorm nähtävästi ainakaan välittömästi ole ottamassa uusintapainoksia. Joten vaikka kuinka innostuisitte arviosta, on albumin hankkiminen omanlaistaan akrobatiaa.

Ennen kuin kerron sarjakuvasta lähemmin, puhutaan hetki Alan Mooren parrasta. Alan Mooren parta on hienoin sarjakuva-alalla, ellei jopa yleismaailmallisesti. Se on Mooren kasvot lähes täydellisesti peittävä, pelottava risupensas, johon voisi piilottaa pienen tai keskikokoisen koiran. Muiden sarjakuvantekijöiden parrat eivät kestä vertailua Mooren hämmästyttävään partaan. Kilpailua toki on: Warren Ellis, JMS, Kevin Smith, Juho Juntunen. Mooren sarjakuvat ovat kuin Mooren parta: jännittäviä ja ylivertaisia.

Massiivisen Helvetistä-eepoksen jälkeen Moore siirtyi pyörittämään ABC-kustantamoa, jonka lipun alla on parhaimmillaan ilmestynyt viisi säännöllisesti ilmestyvää, Mooren kirjoittamaa sarjakuvaa. Kyllä, viisi. Ja kaikki vähintään hyviä, elleivät erinomaisia. The League Of Extraordinary Gentlemen on näitä erinomaisia.

Ironista kyllä, LOEG kuuluu oikeastaan halveksumiini team-up-sarjakuviin. Sarjan muodostamassa yhtenäisessä kokonaisuudessa 1890-luvun lopulla Englannin tiedustelupalvelu kokoaa viktoriaanisen supertiimin. Liigan jäsenet ovat viktoriaanisen ajan viihdelukemistojen kirjoittajien, Jules Vernen, H. Rider Haggardin, Robert Louis Stevensonin ja Bram Stokerin, kuuluisia hahmoja. Koska copyright näihin hahmoihin on jo erääntynyt, voi niitä käyttää vapaasti kuka tahansa, Moore mukaanlukien.

Tarinassa kapteeni Nemon, Mina Murrayn, Näkymättömän Miehen, Alan Quatermainin ja tohtori Jekyllin muodostama ryhmä käy itämaista rikosherraa vastaan. Mukana on luonnollisesti myös herra Hyde. Rikollislordi ja tämän englantilainen kilpailija käyvät kisaa "cavoriitista", mineraalista, joka mahdollistaa painovoiman kumoamisen. Seuraa monivaiheinen seikkailu Afrikassa, Pariisissa ja Lontoossa.

Tässä on meillä oikeaoppinen Hyvä Idea. Sinänsä erikoista, ettei se ole ilmennyt tässä muodossa kenellekään muulle. Mutta onneksi Moore ehti ensin. Tapa jolla Moore punoo yhteen useimmille tuttujen, jo ikonisten hahmojen taustat on erinomainen. LOEG:issa rakennetaan yhteinäistä Viktoriaanista fantasiamaailmaa, jossa tuon ajan fiktio nivoutuu näppärästi yhteen ajan hengen ja yhteiskunnan kanssa. Tulos on fantastinen ja samalla uskottava.

Sarja on hyvin taustoitettu. Muitakin ajana kirjailijoiden hahmoja esiintyy ja niiden bongaaminen on oma hupinsa. Muun muassa Edgar Allan Poen, H.P. Lovecraftin, Edgar Rice Burroughsin ja tietysti Arthur Conan Doylen hahmoja nähdään. Ei silti tarvitse pelätä sarjan olevan vaikeasti avautuva. Vaikkei hahmoja tuntisikaan, voi seikkailusta nauttia ihan mainiosti. Moore osaa sarjakuvakerronnan keinot. Varsinkin Liigan suuriegoisten hahmojen vuorovaikutus on herkullista.

Meillä Nemesiksen ja Marsalkka Lain kuvittajana tunnettu Kevin O'Neill on yllättävä valinta kuvittajaksi. O'Neillin rujo ja liioitteleva tyyli on minun makuuni, mutta ymmärrän ettei kaikkien. Monet O'Neillin kokosivun kuvat vaikuttavat. Tarina on yllättävän raaka ja parhaimmillaan hilpeästi ylilyövä teurastus tuo mieleen juuri tuon Marsalkan. Mutta on muistettava, että viktoriaanisen ajan viihdelukemistot, joihin tarina pohjaa, olivat melko raakoja, ainakin poliittisesti korrektiin takavuosien meininkiin verrattuna.

Vähään aikaan en ole ollut näin innostunut mistään sarjakuvasta. Välillä Mooren hämärät viitaukset unohtuneisiin kirjallisuuslähteisiin häiritsevät, mutta tarina etenee silti kuin höyryveturi. Albumin liitteenä on Alan Quatermainin vaiheita valottava novelli, joka on kirjoitettu ajan henkeä mukaillen. Erityisen viihdyttävä se ei ole, mutta pastissina mielenkiintoinen.

Tätä uskaltaa suositella vaikka kaikille sarjakuvan ystäville. Saatavuus todellakin on kyseenalainen, mutta ehkäpä ABC ottaa uusintapainoksen tulevaisuudessa. On myös selvää, että Moore on suunnitellut jatkoa sarjalle, mutta jatko-osan ajankohtaa ei ole julkistettu.

Kyseessä on taas yksi todiste siitä, että Alan Moore on parhaita, ellei paras englanninkielisen sarjakuvan kirjoittaja. Tässä yhteydessä haluaisin ehdottaa Alan Mooren Parta -säätiön perustamista. Säätiö pitäisi huolen että Mooren parta balsamoidaan tämän kuoleman jälkeen, jotta Moore voitaisiin tulevaisuudessa kasvattaa uudelleen parran soluista. Näin vältettäisiin ikävä katkos hyvän sarjakuvan tarjontaan. Tarjoudun säätiön puheenjohtajaksi.

Katuojassa kytätään jos vaikka DK2 tai se luvattu Spider-Man/Gen13 ilmestyisivät tällä viikolla niin että arviot ehtisivät ensi viikolle. Ulkomaan ihmeitä ilmestyy myös tällä viikolla. Siihen asti moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files