Katuoja on Kalaksikukon suojeluksessa!

  

KATUOJA

  

Kahden vuoden moninaisuus


Etusivulle
  

Arviot: 10.2.2004


Katuojassa tällä viikolla:

MEGA 1/2004
Egmont kustannus Oy
Mark Millar, Bryan Hitch
100 sivua

SPIDER-MAN 1/2004
Egmont kustannus Oy
J. M. Straczynski, John Romita Jr.
52 sivua

SPIDER-MAN SPESIAALI
Egmont kustannus Oy
Brian Bendis, Mark Bagley
116 sivua

Joskus tuntuu siltä, ettei Katuoja ole muuta kuin sarja lukijakirjeitä Egmont kustannukselle. Tällä viikolla etenkin, kun arvioitavana on joukko tuoreita Egmontin julkaisuja. Mutta mainstream tarvitsee kriitikkonsa. Koska suurin osa aktiivisista suomalaisista kriitikoista ei koske kioskikamaan paskaisella tikullakaan, jää merkittävä, suurilevikkinen osa julkaistusta sarjakuvasta täysin minkäänlaisen kriittisen tutkimisen ulkopuolelle. En väitä, että minä olen se kriitikko, jonka mainstream tarvitsee, mutta Katuojan kaltaiselle kirjoittelulle on perusteensa - valtavirran kehitystä on seurattava ja kommentoitava, myös lukijakirjepalstojen ulkopuolella. Vaikkapa sitten minun toimestani.

Josta tuleekin mieleeni, että viime viikosta alkaen Katuoja on ollut olemassa kaksi vuotta. Sen kunniaksi: arvioita!



Mega 1/2004

  

Uusimmassa MEGASSA jatkuu Mark Millarin kirjoittama ja Bryan Hitchin kuvittama Ylivertaiset, uusi näkemys Marvelin Kostajat-supersankareista. Viime numerossa jäätiin odottamaan Ylivertaisten ensimmäistä tehtävää, kun aimo annoksen supersotilasseerumia sisäistänyt Bruce Banner riehui Hulkin hahmossa New Yorkin kaduilla.

Ylivertaisten ensimmäinen numero oli mainiota tieteistarinaksi naamioitua supersankarifiktiota, jossa yli-inhimilliset sankarit näyttäytyvät lähes uskottavina, ei vähiten Hitchin erinomaisen, yhtä aikaa realistisen ja fantastisen kuvituksen ansiosta. Millar ja Hitch onnistuivat tuomaan science fictionille tyypillistä ihmeen tuntua superolentojen ensiesiintymisiin. Hahmot näyttivät oikeasti uusilta ja kiinnostavilta.

Millarin maneeri kirjoittaa hahmoistaan kusipäisiä ilkiöitä oli läsnä, mutta nyt tarpeeksi hillittynä ollakseen häiritsemättä kokonaisuutta. Kusipäiden sijaan hahmot vaikuttivat inhimillisiltä, vikoineen kaikkineen. Samoin Millarin tapa kirjoittaa naurettavia ylilyöntejä toimintakohtauksiin loisti poissaolollaan. Tähän asti.

Tässä numerossa Ylivertaiset taistelevat Hulkia vastaan ja Millar palaa maneereihinsa. Hulk on kiimassa! Ampiainen näyttää tissinsä! Hulk syö ihmisiä! Puhumattakaan sitten Hulkin naurettavasta dialogista. Hahmo ei muka osaa käyttää persoonapronomineja, mutta "Hulk repii pään irti ja käyttää sitä vessanpönttönä" rullaa ulos jättiläiskieleltä helposti. "Katsokaa, katsokaa", huutaa puolestaan Mark Millar. "Katsokaa, mitä minä uskallan tehdä mainstream-sarjakuvassa!".

Suksi suohon, Millar.

Vaikka taistelujaksossa on mainioitakin kohtauksia ja sankarien voimien esittelyt ovat huikean hienoja, Millar latistaa ylilyönneillään potentiaalisesti dramaattisen taistelun komediaksi. Ei komediassa mitään vikaa ole, jos se vain olisi hauskaa. Sen lisäksi verrattuna neljän aiemman kappaleen tunnelmaan on taisteluepisodi tyylirikko, varsinkin kun sitä seuraa Hulkin uhrien vakavamielinen muistotilaisuus. Millar vaihtaa vaihteita niin että laatikko kirkuu.

Pöljän supertaistelun jälkeen Millar palaa ruotuun. Pymin pariskunnan avioriita pääsee käsistä luontevalla tavalla, vaikka kyseistä kriisiä ei ollakaan juuri pohjustettu. Hankin kylmä ilme tämän pahoinpidellessään vaimoaan on mainio. Lehden toinen toimintakohtaus, jossa Ylivertaisten "musta" ryhmä hyökkää toimistotaloon on ensimmäistä merkittävästi tyylikkäämpi, vaikka Matrix-vaikutteet ovatkin kivuliaan selvät. Hitch loistaa jälleen visuaalisesti huimassa kohtauksessa, jossa Musta Leski hyppää rakennuksesta toiseen.

Lehden loppupuolella Millar laittaa käyntiin toisen tarinakokonaisuuden, jossa Ylivertaisia vastaan näyttää käyvän uhka avaruudesta. Idean toimivuudesta on liian aikaista sanoa vielä mitään, mutta huolestuttavaa on neljän uuden hahmon lisääminen ryhmään, kun edellisiäkin on kehitetty vasta melko pinnallisesti. Kyynikkohan sanoisi tähän väliin, että Millarin tuntien niitä ei pidemmälle kehitetäkään.

SUOSITUS: Ylivertaiset on potentiaalisesti ensiluokkaista supersankarisarjakuvaa, jossa huima kuvitus ja kiehtovat sci-fi-idikset yhdistyvät. Valitettavasti tällä kertaa Millar tukeutuu vanhoihin kainalosauvoihinsa, yksioikoisiin hahmoihin ja kokonaisuuteen sopimattomiin humoristisiin ylilyönteihin.



Spider-man 2/2004

  

SPIDER-MANISSA nimihenkilö kohtaa gammasäteilyn henkiin herättämän mutaation, Diggerin. Yritän teeskennellä kiinnostunutta.

Kirjoittaja J. M. Straczynski pyörittää tarinamylly rutiinilla. Hämäri selvittää, miten Digger pitää päihittää, ja sitten päihittää hänet. Digger ei missään vaiheessa ollut mitenkään kiinnostava vastustaja, eikä tarinalla ole lähtökohdiltaan juurikaan tekemistä Hämähäkkimiehen kanssa, joten kokonaisuudessa on välinäytöksen makua. Olennaisimmat asiat tapahtuvat sivujuonessa, jossa Straczynski saattaa Hämähäkkimiehen ja tämän vaimon takaisin yhteiseen aviovuoteeseen. Kuten muuallakin on mainittu, viittaus pariskunnan suhteen fyysiseen puoleen olisi ollut rohkea vielä 80-luvulla.

Mielenkiintoisin elementti viime numerossa alkaneessa tarinassa oli Hämähäkkimiehen moraalisesti kyseenalainen tilanne, jossa tämä vastaanotti rahaa gangsterilta tämän suojelemisesta. Asetelma oli kiinnostava pyyteettömälle sankarille - hän olisi suojellut gangsteria Diggerilta muutenkin, mutta ottaisiko hän likaisen rahan vastaan? Tarina päättyy verrattain mielenkiinnottomalla tavalla: rahat maksanut roisto viedään putkaan ja rahat annetaan hyväntekeväisyyteen. Sankari pääsee pälkähästä joutumatta tekemään kompromisseja.

Myönnettäköön, että on kenties liikaa odottaa löytävänsä kiinnostavia eettisiä pulmia Spider-man-lehdestä, mutta olen nähnyt hullumpaankin.

Kuin muistutuksena siitä, että asiat voisivat olla pahemminkin, lukijakirjepalstan kirjeen käsittelevät yllättäen Howard Mackieta, yhtä kaikkien aikojen huonoimmista Hämähäkkimiehen käsikirjoittajista. Toinen lukija vertaa Mackieta Straczynskiin, Mackien eduksi. Hän on siis ilmeisesti Negatiiviselta vyöhykeeltä tai Bizarro-planeetalta. Toinen taasen muistuttaa Mackien kyvyistä kysymällä viitaten menneeseen Mackien kirjoittamaan numeroon: "Jos tiedät mistä puhun, kerro ihmeessä mitä järkeä siinä oli!?" Nimenomaan.

SUOSITUS: Sinänsä täysin kelvollinen supersankarilehti, jonka tarina tosin on mielenkiinnoton välinäytös. John Romita Jr. kuvittaa kuitenkin totutulla taidollaan.



Spider-man spesiaali

  

Hämähäkkimiehistä kiinnostavampi on mielestäni tällä Ultimate Spider-man, joka esiintyy kiehtovasti nimetyssä SPIDER-MAN SPESIAALISSA.

Valitettavaa julkaisussa on ilmeinen alkuperäismateriaalin leikkaaminen: 116 sivuun on mahdutettu 6 jenkkinumeroa, joten jotain on jäänyt julkaisematta. Sääli sinänsä: olisin ollut valmis maksamaan rovon jos toisenkin täydellisestä laitoksesta.

Kirjoittaja Brian Bendis pistää nuoren Hämähäkkimiehen vieläkin tiukemman paikan eteen kuin edellisissä numeroissa. Kuolleeksi luultu Norman Osborn on palannut ja tietää Peter Parkerin salaisen henkilöllisyyden eikä pelkää kiristää poikaa tämän salaisuudella. Tarina lainaa vahvasti klassista Hämistarinaa, jossa Gwen Stacy ja Norman Osborn menettävät henkensä, mutta Bendis on lisännyt juttuun riittävästi mutkia tehdäkseen siitä kiinnostavan tulkinnan. Hyvä esimerkki tästä on kohtaus, jossa Vihreä Menninkäinen heittää Maryn alas sillalta. Kohtaus viittaa ovelasti alkuperäisen tarinan kohtaukseen, jossa Gwen syöksyy sillalta kuolemaansa. Vaihtamalla uhria Bendis juksaa onnistuneesti myös vanhempia lukijoita. Nuoret lukijat eivät tunnista viittausta, mutta sillä ei ole väliä kohtauksen toimivuuden kannata. Sekä vanha että uusi lukija näkevät saman: dramaattisen, arvaamattoman käänteen. Erinomainen esimerkki siitä, miten Ultimate-nimikkeet voivat toimia eri tasoilla eri lukijoille.

Bendisin Vihreä Menninkäinen ei ole vihollisena kovinkaan kiinnostava. Hahmo on katkera sekopää, jolla on yksioikoinen pakkomielle sankarista. Uusi versio on silti parannus alkuperäiseen. Seerumilla itsensä hirviöksi muuttava pakkomielteinen liikemies on vähemmän koominen kuin pakkomielteinen liikemies, joka pukeutuu mörkönaamariin.

Roisto ei ole kiinnostava, mutta hänen aiheuttamansa reaktiot sankarissa ovat. Ultimate-version Hämähäkkimies on teinipoika, ja käyttäytyy niin kuin teinit käyttäytyvät: ei kovin vastuullisesti. Vaikka Peter onkin saanut jo muutaman tylyn läksyn, on hänellä vielä opittavaa ja se näkyy. Kun hän saa vastaansa itseään fiksummalta vaikuttavan Osbornin, hän menee paniikkiin eikä tiedä mitä tehdä. Kuvittaja Mark Bagley kuvaa Peterin kauhua hienosti. Hahmon hätä välittyy myös Bendisin dialogin kautta. He saavat lukijankin tuntemaan, että nyt on tosi kyseessä. Lukijan sympatioita manipuloidaan edelleen, kun tyly Nick Fury ilmestyy mukaan kuvioihin ja pistää Peterin selkä seinää vasten. Loppukohtaus, jossa Fury selvittää tilanteen Peterille on korvaamaton: supersankarileikki on loppu, tervetuloa todelliseen maailmaan.

SUOSITUS: Bendis kertoo yllättävää supersankaritarinaa, pyörittäen taitavasti teiniromansseja ja perheriitoja superkriisien ohella. Bagley on kelpo työjuhta, jonka kuvitus ei hivele silmiä mutta täyttää tehtävänsä. Ultimate Spider-man on yksi tämän hetken kiinnostavimpia suomennettuja supersankarinimikkeitä.



Ensi viikkoon, ihmiset.



Lehdet luki Otto Sinisalo.

  
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.
      

  

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.