KATUOJA

Kohti parempia sarjakuvia

Arviot: 10.09.2002

Katuojassa tällä viikolla:

Ensi alkuun muistuttaisin, että Vesa Kataiston mainio sarjisfestariraportti on edelleen luettavissa. Raportti kirjaa julkkiksia, juoruja ja uutisia - iskee kuin miljoona Seitsemän päivää -lehteä!

Tällä viikolla luvassa tiukkoja trikoita, pullistelevia muskeleita ja vaaroja vieraista ulottuvuuksista. Tavanomainen viikko Katuojassa siis, tosin nyt arvioitavana on joukko kotimaisia sarjakuvia, joita yhdistää supersankariteema. Siispä pidemmittä puheitta: Sarjisfestari-Helvetti - toinen viikko!

Aktiivisista suomalaisista supersankareista pitkäikäisin saattaa olla Pekka Mannisen Kapteeni Kuolio, jonka seikkailuja nähdään nyt lopulta albumimuodossa pokkarissa KAPTEENI KUOLIO JA TAMPERKELE. Teos on ilmestynyt uudessa Kerubi-sarjassa, johon kuuluu myös aiemmin arvioitu Kivisyli.

Pokkarikokoinen alppari sisältää yhden pitkän tarinan, jossa Tamperetta puolustava, kalsareihin sonnustautuva maagikkosankarimme kohtaa pelottavan Tamperkeleen. Kyseessä on muinainen pahuus, jolta Tamperelaiset ovat aikojen alusta asti pyrkineet maailmaa suojelemaan. Päihittääkseen pahalaisen on Kapteenin matkattava Tampereen menneisyyteen keräämään tietoa ja aseita, joilla iljetys kukistuisi. Joutuupa päähenkilömme jopa laittamaan housut jalkaan, "valepuvuksi"!

Jos en aivan väärässä ole, kyseessä on pisin koskaan julkaistu Kuolio-tarina, ja sellaisena yllättävän perinteisesti rakennettu ja monisyinen supersankarieepos. Manninen on taustatyönsä tehnyt ja liittää tarinaan Pyynikin tehtaan historiaa, kansalaissodan ratkaisun hetkiä ja episodin rautakautiselta Tampereelta. Kaikki elementit nivoutuvat lopussa yhteen, kun ratkaiseva taistelu Kapteenin ja Tamperkeleen välillä käydään. Verrattuna lyhyempien Kuolio-tarinoiden pimahtaneisiin juonenkäänteisiin, on tämän albumin tarina jopa harvinaisen selväjärkinen. Tämä ei välttämättä ole muutos huonompaan tai parempaan, onpahan vain yllättävää.

Mannisen piirrostyyli on rosoista ja toteavaa. Tiedä häntä, onko kyseessä allekirjoittaneen vääristyneet muistot, mutta miehen piirrosjälki tuntuu pysyneen muuttumattomana vuosien saatossa. Toisaalta mikäpä siinä, niin kauan kuin se hoitaa tehtävänsä.

Kapteeni Kuolio ja Tamperkele on hauska sekoitus vauhdikasta seikkailua ja hurjia ideoita. Suosittelen kaikille Tampereen ystäville.

Jussi Salakka on piirtänyt minisarjakuvia Lasipalatsin baarin sarjis-automaattiin. Samaa sarjaa jatkaa ison tulitikkuaskin kokoinen OTTO NO.3: KOTONA -vihkonen. Sarjanumerosta päätellen Ottoa on ilmestynyt aiemminkin, mutta niitä lukemattomana en voi asiaa tarkemmin kommentoida.

Ensimmäinen silmiinpistävä seikka lehdessä on sen erinomainen nimi. Salakan nimivalinta on ytimekäs ja klassisen tyylikäs, iskeväkin.

Sarjakuvan tarinassa supersankari muuttaa vesitornista kaupungin vuokra-asuntoon. Pulmia aiheuttavat kadonneet akvaariokalat. Onko kissa syyllinen?

Salakan tyyli muistuttaa lasten kuvakirjoja. Piirros on naivin yksinkertaista, mutta selkeää ja ilmaisuvoimaista. Saman voisi sanoa koko tarinastakin. Lehden lopussa on muutama sivu Niinku-kissan edesottamuksia, joissa otus kiroilee milloin mistäkin syystä. En ymmärrä, miksi mokoma on näinkin hauska. Jos joku osaa selittää Niinkun viehätyksen, niin kuulen häntä mielelläni - sillä välin hihittelen itsekseni.

Minisarjakuvan mukana tulee tällainen pläräysvihko, jota selaamalla Otto lentää. Tämä näpsäkkä paketti voitti tämän vuoden Sarjisfestareiden Pienlehtitaivaan yleisöäänestyksen.

Lisätietoja saa sähköpostiosoitteesta gchill@pp.htv.fi .

Jussi Salakka esiintyy myös hönöilyantologiassa SUPER ESTEBAN JA MUITA SEIKKAILUJA. Lehteen on koottu neljän minulle tuntemattoman kotimaisen piirtäjän strippejä, jotka tavalla tai toisella sivuavat supersankareita.

Toivon mukaan Salakan Salakakkamies ei ole kuitenkaan mikään alter ego, vaikka tekijän ja hahmon nimissä onkin tiettyjä yhtäläisyyksiä. Salakakkamies on viittahahmo, joka paskoo yllättäviin paikkoihin muiden harmiksi. Myrkky-osastolla siis liikutaan, mutta onneksi tekijä näyttää täysin tiedostavan idean hölmöyden.

Kasper Strömman taasen viihdyttää Taikina-Jimin ja Muffinssimiehen kohtaamisella. Parilla viivalla piirretyt rötöt ottavat yhteen jos jostakin syystä. Strömmanin jutun juju on toistossa. Teemaa varioimalla ja lukijan odotuksilla leikkimällä viimeinen vitsi naurattaa. Strömman vastaa myös lehden nimihenkilöstä, supersankarista, joka ei juuri tee mitään, sekä Taistelevista metsoista, clipart-hupailusta, jonka jekku on kekseliäs.

Samulin Lahtisen Rituaalini irvii amerikkalaisille supermiehille emuloimalla jenkkisarjisten tyyliä varsin näyttävästi. Matias Teittisen Sepur Girls taas on yhden idean vitsi, joka ei oikein allekirjoittaneelle kolahtanut.

Super Estebanin tekijöitä pitää onnitella hyvästä ajoituksen tajusta. Lehden aikana eri sarjojen vitsit viedään luonnollisen elinikänsä loppuun eikä yhtään sen pidemmälle, enimmäkseen. Lehti sai jaetun kolmannen sijan Sarjisfestarien pienlehtiskabassa. Ihan hyvä pökäle, siis - suosittelen hönöhuumorin ystäville.

Super Estebania saa osoitteesta http://www.kingnosmo.com .

Tuottelias Lecture Comicsin porukka sai SHOCKIN uuden numeron valmiiksi festareita varten. Jälleen Hannu Kesola ja kumppanit liikkuvat Image/Top Cow -linjoilla, kun irvistelevät sankarit ja roistot ottavat toisistaan. Saammepa jopa puolen sivun lähikuvan debyyttinsä tekevän naissankari Heatin rintavarustuksesta, parhaaseen Witchblade-tyyliin!

Shock kulkee jälleen parodian ja tribuutin välistä ei-kenenkään-maata. Kun superroisto treenaa Gloria Gaynorin tahtiin Tony Vuoren pätevässä prologissa, on kieli tukevasti poskessa. Jarmo Kemppaisen kertomus Shockista gladiaattoriareenalla taas vaikuttaa tarinaltaan melko perinteiseltä supersankariväännöltä.

On hauska seurata, miten Lecturen sarjakuvat pikku hiljaa kehittyvät. Kuvitus on edelleen hätäisen oloista ja lähikuvien käyttö tekee sivuista klaustrofobisia, mutta jälki on silminnähden parantunut viime numerosta. Myös lehden formaatti on kohentunut. Erilaisten jatkosarjojen määrää on leikattu, joten lehti avautuu helpommin uusille lukijoille. Toivon mukaan tulevaisuudessa siirrytään entistä enemmän kohti pitkiä, yhdessä lehdessä alkavia ja päättyviä tarinoita. Eniten lupausta on mainitussa Vuoren kertomuksessa.

En voi taaskaan varauksitta suositella Shockia, mutta kannattaa seurata mitä Kesola ja kumppanit saavat aikaan.

Shockia saa osoitteesta http://www.lecturecomics.com .

KERSANTTI NAPALM on Vesa Vitikaisen ja Markus Tuppuraisen luomus, amerikkalainen supersankari, joka tylyttää pinoon niin ninjat kuin neuvostokyborgitkin. Arviossa on nyt kaksikin festareilta mukaan tarttunutta Napalm-erikoisjulkaisua, joista ensimmäinen on julkaistu kaksi vuotta sitten, toinen viime vuonna.

Lehtiin on koottu aikanaan Sirkkeli-antologialehdessä julkaistuja Napalm-tarinoita, joita on kuvitettu uudelleen sekä uusia, erikoisjulkaisuja varten tehtyjä sarjoja. Mikkelin Sarjakuva-akatemian julkaisemassa SIRKKELI-ERIKOISNUMERO: KERSANTTI NAPALM -lehdessä Patriot American Forcen sankari kohtaa niin ninjoja, zombeja kuin neuvostoklovnejakin. Jykeväleukainen miehemme tietysti selviää haasteista ilmeenkään värähtämättä pyrokineettisine voimineen ja pullistelevine lihaksineen. Äijäenergiaa!

Sarjan kirjoittaja Vitikainen on löytänyt paremmin paikkansa tribuutin ja parodian välissä. Supersankaritarinoiden kliseet käydään läpi hyvinkin huolellisesti ja pilke silmäkulmassa, mutta tarinat itsessään voi halutessaan ottaa niin vakavasti kuin haluaa. Napalm on pikemminkin humoristinen kuin parodinen toimintasarjakuva.

Erikoisnumero esittelee useita, vaihtelevan tasoisia kuvittajia tulkitsemassa PAF:in miehen seikkailuja. Näyttävimpiä toimintapläjäyksiä ovat Kersantti Napalmin muistolle, jossa Markus Tuppuraisen tummat värit tuovat tarinan aavikkosotaan tunnelmaa sekä Tommi Sunnarborgin piirtämä vauhdikas ninjatarina Lopputili. Viihdyttävä on myös lehden pitkä ja ehjä kokonaisuus, jossa Napalm liittoutuu Neuvostoliittolaisten supermiesten kanssa uutta uhkaa vastaan.

Toisessa erikoisjulkaisussa KERSANTTI NAPALM: RAKKAUSTARINA toiminnan lomassa puidaan pikaisesti ihmissuhteita. Samassa numerossa nähdään Napalmin ja tämän tyttöystävän häät, tyttöystävän kuolema, henkiinherääminen ja uusi kuolema. Pidemmässä tarinassa Napalm ottaa yhteen kanadalaisen supermiehen kanssa.

Täytyy myöntää, että Vitikaisella on tiivistämisen taito hanskassa. Muutaman sivun tarinoissa on jokseenkin yhtä paljon sisältöä kuin kevyimmissä jenkkilehdissä. Napalm ei puhu eikä pussaa: juonenkuljetus ja dialogi on karsittu äärimmilleen, melkeinpä pelkiksi yhteenvedoiksi.

Lyhyistä osista muodostuu pikku hiljaa suurempi kokonaisuus, jossa Vitikainen kehittää "napalmversumiaan" supersankarifanin ilmeisellä rakkaudella. Turhan vakavasti tekijät eivät koskaan itseään ota. Mitään elämää suurempaa eeposta ei olla tekemässä, tärkeintä on välitön toiminta ja hurtti meininki. Supersankarikliseiden yläpuolelle ei nousta, niiden parissa viihdytään.

Toisen albumin parhaaksi voisi erottaa hyvällä tavalla pateettisen tarinan Jäähyväiset auringonnousulle. Tuppuraisen tavallista tummempi jälki erottuu edukseen. Tästä melko tuoreesta näytteestä näkee, kuinka mies on kehittynyt kuvittajana Napalmin parissa.

Kersantti Napalm on hauskaa ja vauhdikasta toimintasarjakuvaa, jolle soisi suuremmankin yleisön. Luulisi kelpaavan viihdykkeeksi ainakin Egmontin supersankareiden ystäville.

Sarjakuva-akatemia julkaisee myös SIRKKELI-antologialehteä, josta arvioitavana nyt tänä vuonna ilmestynyt numero 5. Ja voi paska - se on fantasiaspesiaali.

Pidempiaikaiset Katuojan lukijat muistanevat fantasiavammani: kaikista maailman kliseistä juuri fantasiagenren mielikuvituksettomuudet ärsyttävät minua vallan hirveästi. Isoa puhetta supersankarifanipojalta, tiedän, mutta nämä eddingsit kun sattuvat hermoon.

Pahiten tuttuja kuvioita toistaa Tuomas Suomisen ja Markus Tuppuraisen jatkosarja Näkymätön totuus. Heti alussa hälytyskellot soivat, kun Ekspositiomies käy läpi tämän fantsumaailman historiaa. Tämän lisäksi paljon muuta ei tapahdukaan. Tuppuraisen kuvitus on kyllä kaunista.

Tuppuraisen, Vesa Vitikaisen ja Jenni Lindforsin satu Taikanuoli onkin jo hauskempi, opetusta myöten. Mikko Ollikaisen unifantasia Maailma tuolla puolen on tunnelmallinen ja tyylikkäästi kuvitettu matkakertomus. Unenomaisessa kertomuksessa ei juuri tarinaa ole eikä sen loppuratkaisu säväytä. Silmä lepää Ollikaisen piirrosten terävissä kulmissa silti.

Kokoelman paras on Vitikaisen kirjoittama ja Kari Sihvosen kuvittama Skeptikkoklubi. Tarina on simppeli moraliteetti, jossa on yllättävä käänne ja oiva idea. Vetoavinta jutussa on Sihvosen yksityiskohtainen piirrosjälki, joka tuo ihmiskasvojen ilmeet hienosti tykö. Sihvosesta on tulossa pikku hiljaa kotimainen suosikkikuvittajani.

Sirkkeli sisältää myös pinon vaihtelevatasoisia strippejä, ja yhden Kersantti Napalm -tarinankin. Vitikainen pääsee esittelemään kykyjään käsikirjoittaa erityyppisiä kertomuksia. Kaiken kaikkiaan kelpo viihdelukemisto, vaikka voisin kyllä elää ilman näitä fantasiaeepoksia.

Tämän Katuojan neljäs ja viimeinen Sarjakuva-akatemian nimike on VIOLENCE MAN. Lehdessä ei mainita tekijöitä, mutta olettaisin jutun takana väijyvän lannistumattoman Vitikaisen ja uupumattoman Tuppuraisen.

Violence Man on entinen munkki, joka on hoksannut ylivoimaisen ongelmanratkaisunkonstin, nimittäin "ylenmääräisen väkivallan". Lehti on kokoelma yhden-kahden sivun kertomuksia, joissa Violence Man nyrkkeilee järjestykseen erilaiset konnat ja muut pahantekijät - kaduilla, mielisairaaloissa ja oikeussaleissa.

Kersantti Napalmiin verrattuna nyt parodioidaan supersankarigenreä huomattavasti selkeämmin. Onpa mukana kieli poskessa kirjoitettu "spoileripalsta" ja yhtä lailla parodinen lukijakirjeosiokin.

Sarjakuvan visuaaliset gägit toimivat mainiosti. Etenkin itse Violence Manin design on metkan näköinen - tikunlaiha kumimies, joka vääntyy kummallisiin asentoihin roistoja pinotessaan.

Violence Man on hauska yhden vitsin sarjakuva. Suosittelen väkivallan ystäville.

Kaikkia arvioituja Sarjakuva-akatemian tuotteita voi tilata osoitteesta http://www.innernet.org/akatemia/ .

Jos pidätte käsissänne uusinta X-MENIA ja olette oikein hiljaa, voitte kuulla sen. Kyllä, kymmenien kompletionistien hampaiden kirskunnan.

Egmont nimittäin hyppää näköjään useamman Chris Claremontin tarinan yli. Tässä numerossa nähdään CC:n avaruuspiraatti-gootti-kiinalaistarinan päätös ja kolme osaa Joseph Harrisin kirjoittamasta minisarjasta, joka pohjustaa Kykloopin paluuta.

Claremontin tarinan päätös on aikamoista tuubaa. Kyseessä on tuhannesti nähty Ryhmä-X vastaan Ryhmä-X -tarina, yhtä kiinnostava kuin maidon kaksihinnoittelujärjestelmä. Näemme myös Gambiitin älyvapaan juonen, jonka onnistuminen näyttää johtuvan puhtaasti tuurista. Kuvituksesta vastaa komitea, mikä viittaa kiiretyöhön aikataulujen mennessä uusiksi. Kuinkahan on?

Tämän Kykloopin haku onkin jo toista maata. Aikanaan Marvelille kävi ohraleipäisesti, kun Alan Davis otti Kykliksen "hengiltä" Kaksitoista-tarinansa antikliimaksissa. Nimittäin X-Men-elokuvan menestyksen jälkeen jäykimmälle X-Miehelle löytyi jälleen kysyntää ja hahmon henkiinherättämistä varten tehtiin oikein minisarja. Ja ihan hyväkin vielä.

Kovasti Scott Summersin näköinen heppu työskentelee anakronismin näköisellä purjelaivalla jossain Välimerellä. Vihin Ekspositiomieheltä saaneet Jean ja Cable lähtevät jäljittämään miestä kilpaa Tuhon kätyreiden kanssa. Palaakohan se Kyklooppi sieltä elävien kirjoihin?

Harrisin tarina on perinteinen, pätevä Ryhmisseikkailu. Päähenkilöiden vähäinen määrä on tarinalle eduksi. Claremontin kasvottomien tykinruokavihollisten jälkeen on virkistävää nähdä, kun pahiksillekin annetaan kasvot.

Kuvittaja Tom Raney tekee vaikutuksen. Hänen kynänjälkensä Warren Ellisin Stormwatchissa oli siedettävää, mutta nyt osaavan tussaajan ja värittäjän ansiosta hänen detaljoitu kynänjälkensä pääsee oikeuksiinsa.

Ensi numerossa Scott Lodbell palaa kirjoittajan tehtäviin. En järjestä paraatia.

Huh hei - yli 1700 sanaa, jos joku laski. Ensi viikolla Sarjisfestarihelvetti jatkuu! Arvioissa Vacuum 11 ja 12, Otso Höglundin Kuudes Mörkö ja The Common Apocalypse, Marcel Ruijtersin Stigmata ja Jyrki Nissisen Vainajan Velat 3! Tanssin, olen tulessa! Lisää huutomerkkejä!

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.