KATUOJA

Ja Katso! Hän näki Tulevaisuuden.

Arviot: 11.2.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Tällä viikolla arvioidaan kotimainen antologia ja poliittinen kannanotto ulkomailta, sarjakuvan muodossa tietysti.

Sarjakuvaromaani CHANNEL ZERO: JENNIE ONE on jonkinlainen laajennus Brian Woodin Channel Zero –sarjisromaaniin (julkaistu 1999), jossa lainsuojaton Jennie kamppailee totalitäärisen hallinnon kontrolloimaa mediakoneistoa vastaan lähitulevaisuuden Amerikassa. Vasta ilmestynyt Jennie One on nimihenkilön kasvutarina taidekoulun oppilaasta tiedostavaksi vastarinnankiiskeksi. Tarinassa seurataan katutasolta, kuinka ihmisiltä pikku hiljaa riisutaan kansalaisoikeudet.

Toisin kuin alkuperäisessä Channel Zerossa, Jennie Onessa Wood toimii vain käsikirjoittajana. Kuvituksesta vastaa tällä kertaa tuore kasvo Becky Cloonan. Hän on todellinen löytö: Cloonanin piirros on uutta, hauskaa, elinvoimaista. Hahmot näyttävät todellisilta, samoin kuin New Yorkin kadut, jotka Cloonan kuvittaa alkuasukkaan tarkkuudella. Tarinankerronta on moitteetonta ja albumi kokonaisuutena on hienosti designattu.

Channel Zero: Jennie One on poliittinen sarjakuva, joka on loistavaa. Minä haluan lukea poliittista sarjakuvaa. Suurin osa minulle tärkeistä sarjakuvista, esimerkiksi vaikkapa Alan Moore ja David Lloydin loistava V for Vendetta, ovat poliittisia sarjakuvia. Minä haluan ajatuksia viihteeseeni, toisinaan vihaakin. Tekijä, jolla on sanottavaa ravistelee lujempaa kuin pelkkä lauhkea kommentointi.

Mutta jos sarjakuva haluaa olla poliittinen, sopii sen myös perustella kantansa hyvin. Kävin vast’ikään katsomassa dokumenttifilmin Bowling for Columbine, jossa myös hyökätään Amerikan pelkoa ja väkivaltaa lietsovaa kulttuuria vastaan. Dokumentti onnistuu välittämään viestinsä katsojalle, koska siinä esitellään konfliktin toinen puoli, tässä tapauksessa NRA:n asehullut, perinpohjaisesti haastattelujen avulla. Samoin suurin osa V for Vendettan päähenkilöistä edustaa ”pahojen” puolta. Osa on jopa sympaattisia, mutta lukija tietää heidän olevan väärässä.

On hienoa nähdä, että amerikkalaiset, kuten Brian Wood ja Columbine-elokuvan Michael Moore, osaavat kritisoida omaa maataan. Kun me eurooppalaiset haukumme jenkkejä, vaikuttaa kritiikki usein tekopyhältä osoittelulta. Moore, Wood ja muut näkevät ongelmat lähempää ja ne koskettavat heitä henkilökohtaisesti. Ja jos joskus on ollut aika kritisoida Yhdysvaltoja, niin se aika on nyt.

Channel Zero: Jennie Onen kaltaiselle poliittiselle kommentoinnille on siis kysyntää, mutta onnistuuko se perustelemaan ongelman lukijalle? Esitteleekö se vastapuolen, purkaako se heidän kantansa ja voittaako se lukijan puolelleen? Kuten pohjustuksesta varmaankin arvasitte, Jennie One jää suurimmilta osiltaan tyhjäksi poliittiseksi retoriikaksi. On ironista, että sananvapautta puolustavassa sarjakuvassa vastapuoli ei oikein koskaan pääse ääneen. Lukija näkee vain kasvottomat mellakkapoliisit. Mutta miksi he ovat kaduilla?

Iskulauseiden huutaminen minulle ei auta, jos en tiedä mitä ne tarkoittavat. Jään edelleen odottamaan sarjakuvaa, joka lyö Yhdysvaltoja hallitsevat otukset perustellusti ja älykkäästi lyttyyn.

SUOSITUS: Channel Zero: Jennie One haluaisi olla vahva kommentti sananvapauden puolesta, mutta argumentti jää puolitiehen. Kuvauksena yhden kansalaisen oikeuksien katoamisesta se on hyvä ja kiinnostava. Becky Cloonanin nimi kannattaa laittaa ylös: kansalaistottelemattomuus on harvoin näyttänyt näin hyvältä.

Minä olen nähnyt Suomalaisen Sarjakuvan Tulevaisuuden. Ja Katso! Se on Sarjakuvayhdistys Asema.

Hyvä on, saatan kärjistää hieman. Täytyy kuitenkin myöntää, että Asema on koonnut talliinsa erinomaisen joukon osaavia taiteilija-kirjoittajia ja tuottaa laadultaan täysin suurten kustantamojen kanssa kilpailukykyistä sarjakuvaa. Yhdistyksen väki saattaa nousta tulevaisuudessa Suomen sarjakuvantekijöiden eturiviin, elleivät ole siellä jo: Mika Lietzenin ja Ville Rannan sarjakuviahan on ilmestynyt jatkosarjoina Suomen kuvalehdessä.

Asemassa viehättää useampikin seikka. Yhdistys panostaa selvästi laatuun. Aseman lehdissä ei näy harjoitustöitä, kannukset on hankittu muualta. Assan julkaisut ovat hyvin suunniteltuja, kauniita esineitä, jotka kelpaa jättää kirjahyllyyn.

Erinomaista on myös, että Aseman julkaisuissa nähdään aina vahvasti tarinoiden päälle rakentuvia sarjakuvia. Kuvataiteellinen kokeilu tarinan kustannuksella voi tietysti olla toisinaan hyödyksi, mutta itse haluan tarinoita sarjakuviini, lihaa perunoiden kanssa.

Kyllä, mitä Aseman tuotantoon tulee, niin toistaiseksi pidän näkemästäni. Mieltymykseni saattaa liittyä myös ikääni, kuuluvathan kaikki yhdistyksen ydinjäsenet sukupolveeni, ota tai jätä viisi vuotta. Puhuttelevatkohan yhdistyksen sarjakuvat vanhempia lukijoita samoin?

Joka tapauksessa taputan nykyään karvaisia käsiäni aina kun Asema pukkaa ulos uutta materiaalia. Aihetta aplodeihin antaa nyt LAIKKU 02 –antologia-albumi, joka sisältää kuusi tarinaa asemalaisilta.

Albumin avaa Cow’s Dream –alpparista tuttu Terhi Ekebom, joka kuvittaa Timo Teräsahon tarinan Vieraita kotikadulla, jossa käsitellään lasten pahoinpitelyä lasten näkökulmasta. Ekebomin synkkä grafiikka tuo juttuun hyvää särmää.

Neljän veljeksen talo on Ville Rannan tarina, jossa aikamiesveljekset vatvovat, mitä tehdä, kun veli on tullut tapettua. Viina juodaan, itketään ja tapellaan. Rannan juttu on perisuomalaista draamaa, jossa perkelöidään ja palellutaan pakkasessa. Idea on pätevä ja se kannetaan loppuun asti hyvin. Rannan piirrostyyli ei varmastikaan ole kaikkien makuun. Parilla viivalla hahmotellut naamat ovat toki ilmeikkäitä, mutta kovin kaksiulotteisia.

Jyrki Heikkisen Elvis oli kala ei ole niin absurdi kuin nimi tai miehen aikaisempi tuotanto antaisi olettaa. Tapaamme sympaattisen vanhan pariskunnan viettämässä iltaa. Vanha herra kerää rohkeutta käydä laulamassa karaokea. Heikkisen juttu paranee useammin luettaessa. Tarinan kerronta on niin ilmeetöntä ja toteavaa, että hahmojen tunteet tulevat esiin pienten vihjeiden avulla. Hienovarainen, näppärä tarina, siis.

Mielenkiintoni Tuisku Honkasen sarjakuvaan Kirkastaja lopahtaa lopahti lopahti luettuani sen esipuheen, jossa kerrotaan tarinan olevan ”todellisuuteen pohjautuva kertomus yliluonnollisesta kyvystä”. On vain vaikea suhtautua tarinaan, jos minun oletetaan hyväksyvän sen tosipohjainen ”yliluonnollinen” tausta. Jos lukija uskoo sellaiseen, ongelmaa tuskin on, mutta minut se vieraannuttaa. Sarjakuva itsessään on kelpo, Honkasen selvää jälkeä katselee mielellään. Aiemmin lukimissani Honkasen jutuissa on ollut vahvana läsnä piikikäs ironia, jonka nyt on korvannut lempeämpi huumori. Pidin enemmän piikikkäästä Honkasesta, vaikka onkin hyvä, että hän uskaltaa laajentaa repertuaariaan.

Ja sitten on tietysti Mika Lietzen, joka näyttää edelleen olevan kyvytön tuottamaan huonoa tai edes keskinkertaista sarjakuvaa. Tarinassa Talviomenat palataan lapsuuteen, maaseudulle Lietzenin isovanhempien tilalle. Lapsuus tuntuu olevan toistuva teema miehen tuotannossa. Aataminomenan salaisuutta selvitetään ja tehdään tribuuttia menneisyyden agenttisarjoille. Hampaatonta nostalgiaa juttu ei kuitenkaan ole: lasten ilkeydestä ja hyvyydestäkin nähdään esimerkkejä. Lietzen välittää mainiosti lapsen näkökulman ja värittää sitä omalla kerronnallaan. Taas yksi todiste miehen kyvyistä.

Kokoelman ulkomaisena vieraana nähdään sveitsiläisen Frederik Peetersin sarjakuva kylmä sodan aikaisesta vakoilupelistä lennolla Atlantin yli – temaattisesti ollaan siis aika kaukana albumin muista tarinoista. Peeters käyttää Rashomon-tyylistä kerrontatapaa: samat tapahtumat käydään läpi kolmen ihmisen näkökulmasta. Peeters onnistuu luomaan ahdistavan klaustrofobista tunnelmaa ahtaaseen matkustamoon sijoittuvaan tarinaan. Kun luin jutun täydessä ruuhkabussissa, aloin itsekin ahdistua. Olkoon se todiste Peetersin taidoista.

SUOSITUS: Laikku 02 on kokoelma ammattitaitoisesti kerrottuja ja kuvitettuja sarjakuvanovelleja. Sen lukeminen on hyvä keino tutustua Aseman tallin olennaisimpiin kykyihin.

Viikon kuluttua uudet arviot. Siihen asti, ihmiset.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.