KATUOJA

Y vs. X

Arviot: 11.3.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. “Myynnissä nyt!” lukee toissaviikolla ilmestyneen lehden sivulle painetussa Daredevil-leffaspessun mainoksessa. Vaan tietenkään mokokaa lättyä ei näy lehtipisteissä. Siispä käännössarjakuvan sijaan tällä viikolla arvioidaan pari kovasti kriitikoiden suosiossa paistellutta jenkkialbumia. Molempien pitäisi olla tilattavissa sarjakuvan erikoisliikkeiden kautta tai suoraan netistä.

Englanninkielisen maailman sarjakuvaharrastajat ovat kohdelleet Brian Vaughanin kirjoittamaa ja Pia Guerran kuvittamaa Y: THE LAST MAN –sarjakuvaa kuin Toista Tulemista. DC:n Vertigo-nimikkeen alla julkaistavasta sarjasta on tullut myös pienoinen myyntihitti, ainakin Vertigon muuhun tuotantoon verrattuna. UNMANNED-kokoelmaa lukiessa syyt Y:n suosioon jäävät silti hämärän peittoon.

Sarjan peruskonseptihan on yksinkertaiselta kuulostava ajatusleikki: selittämätön ilmiö tappaa äkisti kaikki miehet ja miespuoliset nisäkkäät maan päältä, lukuunottamatta nuorta Yorickia ja tämän lemmikkiapinaa. Vaughanin idea kuulostaa suuren budjetin pornoelokuvalta, mutta kirjoittaja on selvästi käyttänyt aikaa Y:n maailman kehittämiseen. Sarja on täynnä nokkelia ja jälkikäteen ajateltuna hyvin loogisia yksityiskohtia: supermalli joutuu roskakuskiksi, koska hänen avuilleen ei ole enää käyttöä; Israel miehittää koko lähi-idän, koska se on paikallisista valtioista ainoa, joka on kouluttanut naissotilaita; radikaali ääriliike yrittää täyttää kuolleiden miesjohtajien jättämää valtatyhjiötä omanlaisellaan ”amatsonijärjestelmällä”.

Y kuvaa miehettömän maailman tapahtumia lukuisten eri hahmojen näkökulmista. Vaughan pyörittää tusinan hahmon kaartia kiitettävän sujuvasti. Yorick on tietysti hahmoista keskeisin, mikä on valitettavaa, koska hän on myös tylsin ja typerin. Unamannedissa toistuu kuvio, jossa Yorick töppäilee itsensä hankaluuksiin ja joku fiksumpi nainen tulee pelastamaan hänet pulasta. Toivon mukaan Yorick kasvattaa itselleen aivot tulevaisuudessa, muuten sarjasta muodostuu enemmänkin surkuhupaisa.

Unmannedissa esitellään tietysti uusi, miehetön maailma ja pistetään lukuisia sivujuonia liikkeelle. Vaughan kirjoittaa älykästä spekulatiivista fiktiota ja kuvaa maailmaa muuttanutta katastrofia uskottavalla vakavuudella. Siksi onkin valitettavaa, että kaikki merkit viittaavat miesten tuhon takana olevan mystinen tai maaginen selitys. Taikuuden ymppääminen tämänkaltaiseseen tarinaan tuntuu tyylirikolta. Aika näyttää, miten Vaughan aikoo selittää mullistuksen ja sen, miksi Yorick selvisi siitä. ”Se oli taikaa” –tyyppinen ratkaisu tuntuisi tässä vaiheessa varsinaiselta antikliimaksilta, varsinkin kun miehiä kohdannen hävityksen arvoitus muodostaa sarjan pääjuonen.

Kuvittaja Pia Guerran jälki jättää minut kylmäksi. Kaikki näyttää siltä, miltä pitääkin, mutta Guerra ei onnistu yllättämään piiroksellaan. Y:ssa ei nähdä erikoisen toimivia kerrontaratkaisuja tai yhtään poikkeuksellisen hienoa visiota. Sarjan haaleanharmaa värimaailma latistaa tunnelmaa entisestään.

SUOSITUS: Y: The Last Man ei nouse kaiken saamansa kriittisen suitsutuksen tasolle. Vaughanilla on silmää fiksuille ideoille ja mielenkiintoisille käänteille, mutta Unmanned muuttuu alun hurjien apokalyptisten visioiden jälkeen hieman tavanomaiseksi selviytymisfiktioksi, jota mielenkiinnoton kuvitus latistaa. Jos Vaughan pystyy tulevaisuudessa laittamaan isompaa vaihdetta silmään, pitäisi hyvästä sarjakuvasta kehkeytyä se takakannen teksteissä luvattu ”erinomainen” ja ”kiehtova” teos.

Toinen jenkkikriitikoiden lellikki, Marvelin X-STATIX, taas ansaitsee kaikki kehunsa.

X-STATIX on uudelleennimetty X-Force, Marvelin mutanttisarjakuva, jonka kirjoittaja Peter Milligan ja Mike Allred muokkasivat eräänlaiseksi satiiriksi koko genrestä ja julkkiksia palvovasta mediakulttuurista yleensä. Kaikki Milliganin ja Allredin X-Force on jonkin aikaa sitten koottu kovakantiseksi Famous, Mutant and Mortal –kirjaksi. GOOD OMENS taas on suoraa jatkoa X-Forcen viimeisille tapahtumille ja kokoaa parivaljakon viisi ensimmäistä X-Staxin numeroa.

Superherkkä Guy Smith, supersankarinimeltään Orphan, johtaa sekalaista joukkoa mutanttisankareita, jotka taistelevat paremman maailman ja paremman oheistuotekaupan puolesta miljoonapäisen yleisön edessä joka viikko. Mitä tahansa lässyä tosi-teeveetä eivät X-Staxin toimeksiannot ole: yleensä joka tehtävällä joku sankareista menettää henkensä.

Good Omens alkaa, kun X-Statix eli Orphan, energiaa hikoileva Anarchist, ihmissusi-älykkö Vivisector, massaansa säätelevä valkoinen kotipoika Phat, kuolematon Dead Girl ja ryhmän kuvaaja, käsittämätöntä omaa kieltään puhuva, vihreän räkäklimpin näköinen Doop toipuvat ryhmän vast’ikään kokemasta menetyksestä. Uutta jäsentä pitäisi värvätä, mutta sankarit keskittyvät riitelemään keskenään ja kilpaileva supersankaribrändi O-Force on nousemassa Amerikan suosituimmaksi TV-mutanttiryhmäksi. Orphan yrittää saada joukkoeensa rivit kasaan, sillä ilmeisesti rajattoman voimakas ”Fanipoika” on alistanut pienen jenkkikylän valtaansa ja on haastanut suosikkimutanttinsa taisteluun.

Kuulostaako tutulle supersankariainekselle? Kuulostaako saippuaoopperalle? Sitä X-Statix onkin, eikä häpeile sitä yhtään. Sarjaa kuvaillaan usein satiiriksi, ja se on myös sitä. Supersankarigenrelle tai valtamedialle irviminen ei kuitenkaan ole Milliganille itsetarkoitus: hän vaihtelee salakavalan näppärästi supersankarihassuttelusta uskottaviin ihmissuhdekuvioihin, sitten taas saippuaoopperajuonien pilkkamiseen. Sarjassa nähdään tragediaa ja komediaa; toimintaa ja kauhua.

Milligan pitää eri lajityyppeihin röyhkeästi työntyvän sarjan koossa tekemällä hahmoistaan miellyttävän moniulotteisia. Sterotyypit käännetään päälaelleen ja matto vedetään lukijan jalkojen alta useampaan otteeseen. Ensin O-Force on surkuhupaisa parodia, mutta kun joukkoeen jäsen makaa taistelukentällä ilman jalkoja anellen yleisöä katsomaan, joutuu lukija pakostakin säälimään kuolevaa wannabe-tähteä.

Itse luomastaan Madman-sarjakuvasta tuttu kuvittaja Mike Allred kuvittaa X-Statixin omintakaiselle, vainhaa pop-taidetta muistuttavalla jäljellä. Allredin jälki on jännittävän epätodellista ja erinomaisen hauskaa katsottavaa. Laura Allredin värimaailma ei pyrikään näyttämään tutulta ja turvalliselta. Erikoista kyllä, Allred ei kuvaa liikettä vauhtiviivoin tai muutenkaan, vaan kuvat näyttävät staattisilta, varsinkin toimintakohtauksissa. Tämä ei kuitenkaan häiritse tarinankerrontaa millään tavoin, vaan silmä liukuu kivuttomasti ruudusta toiseen. Kuvittamassa nähdään myös Darwyn Cooke ja Paul Pope, joiden tyyli sopii hyvin albumin kokonaisilmeeseen.

SUOSITUS: Jos supersankarigenre on vähänkään tuttu, kannattaa vilkaista, mitä Milligan ja Allred ovat saaneet aikaan. X-Statix on hauska ja vähän traaginenkin sarjakuva, joka ei oikein mahdu minkään genren raameihin. Se saattaa myös hyvinkin olla paras Marvelin tällä hetkellä julkaisema sarjakuva.

Ensi viikkoon, tosiuskovaiset. Korkeammalle! Ja niin poispäin!

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.