etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
12.6.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Wolverine 3/2002, Mega-Marvel 3/2002, Fury TP

Tällä viikolla Katuojassa tarkastetaan uusin Wolverine, pika-arvioidaan taas uusi Hämähäkkimieslehti ja kerrotaan Garth Ennisin tuoreesta hankkeesta Marvelille. Kuten tavallista SPOILEREILLE herkkien kannattaa lukea eteenpäin varoen.

Wolverine 3/2002


Uusin WOLVERINE herättää luottamusta Egmontin julkaisupolitiikkaan. Kirjepalstalla nimittäin ilmoitetaan, että Rob Liefeldin kirjoittamat ja kuvittamat numerot on surutta hypätty yli. Erinomaisen hyvää makua osoittava veto - sääli vain, etteivät nämä tuoreemmatkaan tarinat ole kummoisia.

Ensimmäiselle puoliajalla Wolverine on taas Aasiassa. Tarjolla on siis tavallinen kattaus: Amiko kaapataan, tuhat ninjaa tapetaan ja pari itämaista ukkoa höpisee kunniasta. Paikalla on "kaukoidän vaikutusvaltaisin rikollislordi", joka ei loppujen lopuksi ole suurikaan kehu, onhan Wolvie jo listinyt kaikki muut kaukoidän rötösherrat. Joka tapauksessa seuraa tappelu, ja Wolverine voittaa. Oho, spoileri.

Tarinasta vastaa Joe Pruett ja kuvituksesta yhtä tuntematon Sunny Lee. Molemmat suoriutuvat keskinkertaisesti. Tulos on kaavamainen Wolverine-tarina, jonka lopputulos on mahdollisimman ennalta-arvattava. Tämä saa tarinan pahikset näyttämään harvinaisen typeriltä. Asiaa eivät auta myöskään kung-fu-pahis Zaranin nänninpuristimet.

Seuraavan tarinan ilkiöihin yritetäänkin sitten luoda uskottavuutta vaikka väkisin. Kirjoittajaksi astuu Frank Tieri, jonka rupeama Wolverinen parissa ei ole saanut kovinkaan myönteistä palautetta ulkomailla. Kelvollinen Sean Chen piirtää poseerauskuvia.

Tierin tarina on pidemmän kokonaisuuden alku. Mystinen aurinkolasimies haluaa haastaa riitaa Wolverinen kanssa. Miksikö? Muuten vaan, ilmeisesti. Miekkonen tappaa nimittäin ihmisiä satunnaisesti huvikseen. Hän on nähkääs PAHA mies. Tierin yritys esittää rillimies sikapäheenä ylikoviksena käyttämällä älyttömiä ylilyöntejä ei vakuuta eikä huvita: tehokeinot ovat turhan itsetietoisia ja läpinäkyviä. Tieri ei ole Garth Ennis, vaikka on varmaankin Ennisiltä vaikutteita hakenutkin.

Tierin tarinassa on kyllä hetkensä. Wolverine esitetään poikkeuksellisen häikäilemättömänä, kun tämä tappaa tuhat palkkasotilasta. Käyttääpä hän eräänkin päätä tupakansytyttimenä. Seuraavassa numerossa Ahmamies ilmeisesti listii joukon vähän persoonallisempia Raybanmiehen kätyreitä. Kuka voi väittää, ettei Wolverinesta enää kirjoiteta mielenkiintoisia tarinoita?

Aika näyttää. Jos Tieri ei keksi mitään kiinnostavampaa, taidan lopettaa tämän rätin ostamisen (ja pilkkaamisen).

Mega-Marvel 3/2002


Koska ei ole saanut erinäisistä syistä käsiini uutta MEGA-MARVELIA, arvioin sen pikaisesti amerikkalaisten alkuiperäisnumeroiden perusteella. Olen nimittäin lukenut lehden Ultimate Spider-Man -tarinan Marvelin webbisivuilta, ilmaiseksi. Tekin voitte sen tehdä halutessanne. Tämän takia en ole ollut kovinkaan innoissani Ultimate-Hämiksen maihinnoususta Suomeen, vieläpä kahden numeron voimin. Mutta koska eletään Hämärileffan kynnyksellä, tulee Hämistä ulos joka rööristä. Tämä on onneksi hyvää.

Koska näkemykseni tarinasta perustuu alkuperäisnumeroihin, arvioni on vähemmän tarkka. Siispä pitäydyn pääasioissa.

Tarinan kirjoittaja Brian Michael Bendis on vakuuttava amerikkalainen sarjakuva-ammattilainen. Ja työteliäs sellainen: mies kirjoittaa niin Daredeviliä, Ultimate Spider-Mania, Aliasta, Ultimate Marvel Team-Upia kuin hienoa omaa Powers-lehteäänkin. Bendisin vahvuus on dialogi, joka soljuu kovin naturalistisen oloisesti ja on varmaankin aiheuttanut suomentajille päänvaivaa.

Kuvituksesta vastaa suomalaisille Hämäristä tuttu Mark Bagley. Bagley piirtää paremmin kuin muistinkaan: hänen hahmoissaan on hauskaa linjakkuutta. Parivaljakon tarinankerronta on ensiluokkaista.

Ultimate Spider-manissa on siis kysymys Hämiksen uudelleenkeksimisestä uudelle lukijakunnalle. Taas. Mutta toisin kuin taannoinen John Byrnen väsynyt Hämärin menneisyys -ähellys, Bendisin versiosta kasvaa jotain aidosti uutta ja mielenkiintoista. Bendis ei vain tyydy keksimään uusia pukuja vanhoille hahmoille vaan antaa niille luonnetta. Teini-ikäiset Mary Jane ja Peter Parker tovereineen ovat kovin inhimillisen tuntuisia. Rosmotkin ovat moniulotteisempia kuin perushämärin puolella.

Ultimate Spider-Man on siis tutustumisen arvoinen kokonaisuus. Sääli vain, että sille hukataan peräti kaksi megaa, kun jutun voi lukaista verkon kautta. Ja niitä Megoja ei nyt kovin montaa vuodessa ilmesty.

Fury TP


Marvelin viime vuonna aloittanut "aikuislinja" on toiminut kustantamon kanavan julkaista materiaalia varttuneemmalle yleisölle. Ja mikään ei sano "varttuneille lukijoille", kuin Garth Ennis! Sotilashuumoria, perverssejä, epämuodostumia, räjähteleviä päitä ja omiin suoliinsa kuristettu mies - korkeakulttuuria suorastaan.

Hyvä on, myönnetään että tällä kertaa "ei lapsille" -varoitus on vain takeena siitä, että pistämätön Garth Ennis pääse huvittamaan lukijoita kaikella yllä mainitulla. Kovin aikuiseen makuun ei FURY ole, tarinan ylilyönnit huvittanevat pikemminkin meitä henkisesti keskenkasvuisia lukijoita.

Fury on Ennisin näkemys Marvelin vanhat sotahevosesta Nick Furystä. Nickhän on Marvelin James Bond, kansainvälisen agenttijärjestön ykkösmies, joka perinteisesti taistelee ilkeitä maailmanvalloittajapahiksia vastaan. Ennisin tarinassa realiteetit ovat kuitenkin toiset.

Kylmä sota on päättynyt ja SHIELD, Furyn työnantaja, on muuttunut byrokraattiseksi korporaatioksi, jossa väliportaan pomot jauhavat synergiahöpinöitä. Ennisin Fury on totuttua turhautuneempi ja vittumaisempi mies, jolla on vaikeuksia sopeutua uudenlaiseen maailmaan, jossa hänelle ei tunnu olevan käyttöä.

Puuhaa kuitenkin löytyy, kun Furyn vanha venäläinen tuttu Gagarin valtaa pienen saarivaltion Tyynellä valtamerellä. Hän on Furyn tavoin kyllästynyt lepäämään laakereillaan ja päättää aloittaa sodan, huvikseen. Outoa kyllä, Gagarin on paikoin Furya sympaattisempi hahmo.

Helvetti repeää, kun Fury ottaa ohjat käsiinsä SHIELDissä ja lähtee sotaan Gagarinia vastaan. Seuraa Ennisille tyypillistä ultraväkivaltaa ja sotilaiden välistä ystävyyttä tulen alla sekä tietysti rujoa huumoria. Fury toimii valtavalla machoenergialla: vihainen vanha mies lahtaa vihollisiaan ja painaa eteenpäin silkan sapen voimalla.

Fury on taattua Ennistä. Melkein kaikki kliseet ja maneerit, joihin Ennisin lukijat ovat tottuneet ovat läsnä, vain uskontoteema puuttuu. Fury on siis Ennisin rutiinia, mutta Ennisin rutiinikin on mainiota luettavaa. Miehellä on kyky kirjoittaa vastutamattoman viihdyttävää tekstiä, siitä ei pääse mihinkään.

Kuvittajana kunnostautuu Darick Robertson, joka tunnetaan parhaiten Transmetropolitan-sarjakuvasta. Robertson kuvittaa pätevästi Ennisin irvokkaat päähänpistot.

Fury on hauska sarjakuva. Ennisin tuotantoon tutustuneet ainakin tietävät mitä odottaa. Siinä on myös viesti: yllättäen kaiken teurastamisen keskellä tarina onnistuu sanomaan jotakin yleispätevää sodan luonteesta, sen syistä ja siitä kenelle se lopulta kostautuu.

Ensi viikolla Katuojassa lukaistaan taas Suomeen rantautuvia jenkkisarjiksia sekä mahdollisesti lehtipisteeseen tippuvia kotimaan julkaisuja. Lähiviikkojen aikana ilmestyy myös kotimainen sci-fi-lehti SPIN, jossa julkaistaan allekirjoittaneen pitkähkö artikkeli Garth Ennisistä ja tämän merkkiteoksesta Preacheristä. Artikkeli on tietysti erinomainen ja loistava, hakekaa Spin 2/2002 lehtipisteestänne mitä pikimmin. Ensi viikkoon, moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files