KATUOJA

Uudet, äärimmäiset X-miehet

Arviot: 13.5.2003

Katuojassa tällä viikolla:

X-Men 2 -leffa repi ensi-iltaviikonloppunaan kokoon hurjat yli 150 miljoonaa dollaria ympäri maailman. Vastaavasti lehtikioskeihin vyörytetään X-Men sarjakuvia, joista ensimmäisinä saapuvat tuorein X-Men ja Megan Ultimate X-Men -numero. Katsotaanpa, ovatko ne mistään kotoisin.

Mark Millarin kirjoittama ja Adam Kubertin kuvittama Ultimate X-Men on Ultimate Spider-Manin kaltainen modernisointi tutuista sarjakuvasankareista. Annetaan ymmärtää, että molemmat Ultimate-sarjat tapahtuvat samassa maailmassa, mutta siinä missä Ultimate Spider-Manin Amerikka on enemmän tai vähemmän tavallinen, Ultimate X-Menin Yhdysvaltojen taivaita hallitsevat kansanmurhaan ohjelmoidut jättirobotit. Ehkäpä Vahdit eivät koskaan eksy Queensin puolelle?

MEGAN numerossa 3/2003 käydään läpi Millarin versio Ryhmä-X:n syntytarinasta. Mutantti Magneton johtaman, mutanttien oikeuksia vaativan ääriliikkeen ja jenkkihallituksen välinen vihanpito on yltynyt suoranaiseksi rotusodaksi. Professori Xavier, mutantti hänkin, kokoaa oman superjoukkueensa välittämään rauhanomaista ratkaisua. Ryhmä-X ottaa yhteen niin Magneton sotilaitten kuin hallituksen Vahti-robottienkin kanssa yrittäessään sovitella tilannetta.

Millarin versio Ryhmä-X:stä lainaa paljolti hänen rupeamastaan the Authority -lehden parissa, niin hyvässä kuin pahassakin. Millar osaa kirjoittaa dramaattisia toimintakohtauksia, joissa keskitytään moralisoinnin ja poseerauksen sijasta armottomaan turpiinvetoon. Ultimate X-Menin hahmot ovat moraaliltaan selvästi joustavampia, kuin perinteisen Ryhmä-X:n ehdottoman oikeamieliset sankarit. Ihmisten ajatuksiin surutta tunkeutuva Xavier muistuttaakin kissoineen kaikkineen enemmän Bond-elokuvan roistoa kuin tuttua Martin Luther King -analogiaa. Mutta kun kerran lähdetään tekemään uutta versiota vanhasta sarjakuvasta, miksipä ei samalla päivittäisi hahmojen asenteita? Osa Ultimate-sarjojen huvista onkin bongailla eroja uuden ja vanhan tulkinnan välillä.

Vaikka Millarin toiminta onkin esimerkillisen toteavaa ja sarjakuvan keinoja hyödyntävää, hänen dialoginsa on täynnä ekspositiota, jonka on tarkoitus tuoda esiin hahmojen luonteenpiirteitä. Sen sijaan, että Millar havainnollistaisi hahmojensa persoonallisuuksia toiminnan kautta, hän yrittää tuoda niitä esiin hahmojen puheessa. Esimerkiksi Kykloopin kontrollifriikkiydestä puhutaan tämän tästä, mutta hän ei itse demonstroi tätä ominaisuutta mitenkään. Moniulotteiset hahmot eivät olleet Millarin valtti the Authorityssakaan ja Ultimate X-Meninkin sankarit jäävät ainakin toistaiseksi yksiulotteisiksi.

Andy Kubertin piirrosjälki on tuttuun tapaan tyylikkään vauhdikasta ja helppolukuista. Toimintakohtaukset pidetään liikkeessä toistuvilla, sivun halkovilla pitkillä ruuduilla ja vinkeillä kuvakulmilla. Hahmojen uudet designit ovat hieman pornahtavat, mutta modernit ja yhteneväiset elokuvan kanssa. Vahdit on valitettavasti jätetty uudelleensuunnittelematta, mikä on sääli, sillä violetit peltiukot eivät oikein aiheuta tarinan vaatimaa kunnioitusta.

SUOSITUS: Ultimate X-Menin ensimmäinen kappale on menevää toimintarymistelyä, josta Ryhmä-X:n valttina perinteisesti ollut inhimillinen ulottuvuus jää enimmäkseen puuttumaan. Suositellaan toimintasarjakuvien ystäville: aivot vaan kannattaa jättää narikan puolelle.

Millarin oppi-isä Grant Morrison jatkaa omaa uudelleentulkintaansa X-miehistä RYHMÄ-X:n sivuilla. Morrisonin versio voittaa Millarin selkeästi witchbladenrinnanmitalla.

Rinnoista puheen ollen, tämän numeron kansi, jossa Emma Frost esittelee ulkoisia avujaan ei ainakaan minulle anna sitä vaikutelmaa, että lehti sisältäisi mitenkään älyllisesti haastavaa materiaalia. Onneksi sankarittaremme kasvoilla ei sentään ole kilpailevan Image-kustantamon lehtien kansista tuttua mutrusuista "ota-minut-fanipoika" -ilmettä. Nyt kansi muistuttaa enemmänkin naistenlehden etumusta kuin aikuisviihdejulkaisun kantta. Se jatkaa uusien X-Men-lehtien hyllystä erottuvien kansien sarjaa.

Sisältökin erottuu, edukseen, perinteisestä X-materiaalista. Grant Morrisonin kirjoittaman ja Frank Quitelyn kuvittaman E for Extinctionin päätösjaksossa Ryhmä-X ottaa yhteen voittamattomalta vaikuttavan Cassandra Novan kanssa Xavierin kartanossa. Epätoivoisessa kamppailussa on erinomainen, veren maku suussa taistelemisen tunnelma. Morrison kuvaa hienosti telepaattista yhteenottoa vinhoilla ideoillaan, esimerkkinä kohtaus, jossa Jean puolustautuu suu vaahdossa samalla kun seonnut Kyklooppi selittää tälle täysin vakavana kuvitteellisen "ötökkähuoneen" tapahtumia. Kohtaus on yksi lehden historian tylyimpiä ja tehokkaimpia. Frank Quitelyn kuvitus on jälleen pikkutarkkaa ja kaikessa toteavassa staattisuudessaankin ilmaisuvoimaista.

Lehden toinen tarina on alunperin ilmestynyt ns. "Marvelscope-sarjakuvana", tarkoittaen lyhyestä päästä nidottua lehteä. Tästä johtuen suomalaisessa versiossa ei tarinaa nähdä niin kuin on tarkoitettu, vaan alkuperäisversion pitkät aukeamakuvat on käännösversiossa pinottu "päällekkäin". Tämä vie visuaalista tehoa joiltain potentiaalisesti hienoilta kohtauksilta. Kuvittaja Leinil Yun hieman luonnosmainen grafiikka on näyttävää, mutta hänen tarinankerrontansa paikoin epäselvää.

Tarinassa X-Miehet matkaavat Hong Kongiin, jossa törmätään supervoimakasta mutanttia piilottelevaan kiinalaisupseeriin ja tämän kanssa kauppaa käyviin "U-Miehiin", jotka ovat nokkela variaatio lehden teemoista. U-Miehet ovat joukko ihmisiä, jotka haluavat mutanttivoimia ja hankkivat niitä liittämällä niitä itseensä kirurgisesti mutanttien ruumiinosia. Tavallaan X-maailman transvestiitteja, siis. Vakoilujännärin muotoon rakennettu juttu sisältää outoja ja jännittäviä ideoita, mutta ei yllä "E:n" vimmaisen jännityksen tasolle.

Lehden viimeisenä tarinana nähdäänkin sitten varsinainen outolintu. Origin on Paul Jenkinsin kirjoittama ja Adam Kubertin kuvittama kertomus Wolverinen nuoruudesta. Ensimmäisessä osassa näemme ilmeisesti Mark Twainia ja Charles Dickensia lainaavan episodin, jossa tukahdutetut tunteet käyvät kuumina maaseutukartanossa jossain 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kyseessä on hillitty epookkidraama, tyylilaji, jolla ei ole mitään tekemistä Wolverinen kanssa: hahmo tunnetaan raaoista toimintaseikkailuista, ei Humisevasta harjusta.

Vaikea kuvitella Wolverinen fanien innostuvan mitenkään erityisesti Jenkinsin ja Kubertin visiosta. Lukijalle ei edes kerrota, kuka tarinan hahmoista on Wolverine, vaiko onko kenties kukaan. Kubertin taide, joka tavoittelee vanhojen amerikkalaismaalausten romanttista tunnelmaa on toki kaunista katseltavaa, vaikka sitä epäileekin jäljen näyttävän paremmalta kiiltopaperilla. Puitteet ovat kunnossa, mutta aika näyttää, kasvaako Originista relevantti kertomus.

SUOSITUS: Grant Morrison kirjoittaa Ryhmä-X:ää eikä säästele missään. "E:n" päätöskappale on jo itsessään melkein pääsylipun arvoinen. Kaupan päälle saa vähän hillitymmän jutun Morrisonilta sekä Wolverine-tarinan, jolla ei tunnu olevan mitään tekemistä Wolverinen kanssa.

Ensi viikolla arvioidaan lisää Ryhmä-X: ää! Byrnen ja Claremontin klassisia X-Meneja kokoavan pokkarin on määrä ilmestyä tällä viikolla. Mitenköhän ovat "klassikot" kestäneet aikaa?

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.