KATUOJA
Kohti parempia sarjakuvia
Arviot: 13.08.2002
Katuojassa tällä viikolla: Shock 4, Wolverine 4/2002, Red Star: Nokgorka
Standardijakauma tällä kertaa: yksi kotimainen, yksi Egmontilta ja yksi jenkkilätty. Koska sanalle "spoileri" on auton osan lisäksi toinenkin suomenkielinen vastine, oikeakielisyyden nimissä pitänee varoittaa JUONIPALJASTUKSISTA arvioitaviin julkaisuihin.
Hannu Kesolan ja kumppaneiden SHOCK on kotimainen pienlehti, jossa nimihenkilönä seikkailee amerikkalaishenkinen supersankari. Mustavalkoinen, A5-kokoinen lehti sisältää useampia lyhyitä tarinoita, joissa Shock kohtaa zombeja ja erinäisiä superrikollisia. Tyyli on roisia toimintaa suosivaa mättöä. Esikuvina saattaisivat hyvinkin olla Imagen/Top Cow'n synkeät supersankarit.
Koska Kesola ja kumppanit ovat selvästi aidosti innostuneita sarjakuvan tekemisestä ja ovat peräti uskaltautuneet itse julkaisemaan omaa lehteään, tuntuu Shockin haukkuminen lapsenmurhalta. En voi sitä kuitenkaan vilpittömästi kokonaisuutena suositella, joten lienee parempi olla päästämättä minua hetkeen lastentarhoihin tai päiväkoteihin.
Koska en ole aikaisempia Shockeja lukenut, on vaikea sanoa, vaikeuttaako tietämättömyys aikaisempien lehtien tapahtumista lehdestä nauttimista. Itse tarinat ovat joka tapauksessa melko suoraviivaisia ja helposti ymmärrettäviä. Shockin suurin ongelma on sen tyylilaji, joka roikkuu epämukavasti parodian ja äärivakavan supersankaritarinan välimaastossa. Esimerkiksi paikka paikoin dialogi on selkeämmin kieli poskessa kirjoitettua, toisinaan taas vain vaivaannuttavan melodramaattista. Joskus tarkoituksellinen tyylilajien sekoittaminen voi toimiakin, mutta tässä se vaikuttaa tahattomalta.
Kesolan kuvituksessa on myös parantamisen varaa. Vaikka hahmojen piirtämisen perusasiat tuntuvat olevan hallussa, on toiminta kömpelön näköistä. Image-tyylisten äärimmäisten lähikuvien käyttö vaikeuttaa tapahtumien seuraamista.
Parempia sitten ovatkin Shock-lehden kakkossarjat. Viime Sarjarissakin esiintyneen Jyrki Nissisen Tilsa-henkinen tarina uhkaavasta työttömyys-laavasta on kovasti hupaisa. Replikoinnissakin tuntuvat Tilsan kaiut kun sankari osaa "soittaa myös pianota". Jarmo Kemppaisen kolmisivuinen, noir-henkinen rikosmoraliteetti ei tarinaltaan ole ihmeellinen, mutta kuvituksen ja kuvakerronnan puolesta varsin pätevä. Kemppaiselta voisi mielellään lukea pidemmänkin tarinan.
Kuten sanottu, kokonaisuutena en Shockia voi suositella, joka on sinänsä ikävää, sillä lehdestä paistaa läpi into ja sarjakuvan tekemisen ilo. Toivon mukaan Lecture comicsin taiteilijat saavat tulevaisuudessa tuosta innosta jalostettua vielä parempaa sarjakuvaakin.
Shockiin voi tutustua ja sitä voi tilata osoitteesta http://www.lecturecomics.com .
Minkäköhänlainen "sarjakuvan tekemisen ilo" on inspiroinut kirjoittaja Frank Tieria ja kuvittaja Sean Chenia tekemään uusimman WOLVERINEN?
Niin kuin viime numerosta saatamme muistaa, vaanii sarjamurhaaja Herra X kätyreineen Wolverinea. Tässä numerossa syykin paljastuu: hän haluaa Wolverinen iskulauseen "paras siinä mitä tekee" omaksi tuotemerkikseen. Sen sijaan, että Tieri syöksisi lukijan ja Wolvien jännittävään seikkailuun tavaramerkkilainsäädännön aina kiehtovaan maailmaan, tarjoilee hän vähemmän mielikuvituksellisen vaihtoehdon, eli 50-sivuisen tappelukohtauksen välinäytöksineen.
Wolvsterin matsi X:ää ja tämän höhliä apureita vastaan on suht' viihdyttävä, vaikkei mitään uutta tarjoakaan. Tierin ja Chenin ultraväkivaltainen ote sopii tarinan tyyliin. Kertomus kompastuu Herra X:n taustatarinaan, jonka hän parhaaseen ekspositiotyyliin haluaa selvittää sankarillemme. Ei siinä mikään, mutta kun X:n tausta vaan sattuu olemaan samanlainen klisepaketti kun joka jumalan sarjamurhaajalla, joka on sarjakuvissa, elokuvissa tai kirjoissa puukkoa heiluttanut. Mikä pahempaa, Tierin mielestä X.n jorina lapsuuden traumoineen kaikkineen tuntuu olevan mitä omaperäisin ja kiehtovin.
Tarinalle ei myöskään tarjota minkäänlaista loppua Wolverinen jäädessä päivittelemään, että on se X niin kova jätkä, että.
Kuvittaja Chen suoriutuu tehtävistään ihan mallikaasti, vaikkei mitenkään erikoisiin saavutuksiin ylläkään. Ei niin että Tierin tarina ansaitsisikaan perustauhkaa laadukkaampaa kynäilyä.
Eli siis keskinkertainen tappelunumero, taas. Ei voi ainakaan väittää, etteikö Wolverinen ostaessaan tietäisi, mitä saa.
Red Star on erikoinen sekoitus scifiä, fantasiaa ja Neuvosto-estetiikkaa. Tapahtumat sijoittuvat "Punatähden tasavaltoihin", joka on siis heikosti peitelty analogia Neuvostoliitosta. Amerikkalainen kirjoittaja-kuvittaja Christian Gossett on ottanut palasia Neuvostoliiton historiasta, sekoittanut niihin fantasiaelementtejä ja muokannut sarjakuvastaan visuaalisesti huikean näyttävän, mutta ytimeltään kovin perinteisen fantsueepoksen.
Kuolemattoman maagi Imbohlin (Stalin) hallitsema tasavalta on vallankumouksen jälkeen muuttunut totalitääriseksi painajaiseksi. Valtakunnan alamäki alkaa, kun Puna-armeija kärsii tappion Al'Istaanin (Afganistan) soturiheimoja vastaan. Nämä taistelut olivat pääosassa ensimmäisessä Red Star -albumissa Battle at Kar Dathra's Gate.
Nokgorka-albumissa Puna-armeija siirtyy kukistamaan kapinaa Nokgorkan (Tsetsenia) maakuntaan. Menettyään aviomiehensä ja tarpeeksi tovereitaan taisteluissa, sotilasmaagi Maya Antares alkaa epäillä, onko Imbohlin palvelemisessa sittenkään järkeä. Saatuaan viestin haudan takaa hän tekee tärkeän päätöksen ja matka kohti tasavallan ja Mayan pelastusta alkaa.
Vasta kakkosalbumissa tajuaa, kuinka perinteinen fantsutarina onkaan kyseessä, vaikka ilmeisimmät fantasiaelementit taikureineen ja loitsuineen jättäisikin huomiotta. Tarinassa kootaan sankarijoukko, joka lähtee eeppiselle matkalleen sisältäen tuiman soturin, nuoren tytön, vahvan naisen ja sankareiden aluksen katkeran komentajan. On ilmestyksiä ja ennustuksia: kohtaloita ja jumalia.
Olen aikaisemmin myöntänyt antipatiani fantasiatarinoita kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi Red Starista. Vihaan nähkääs fantasiaa, mutta pidän Neuvostoliitosta - en niinkään valtiona, mutta ideana. Kenties samalla tavalla, kuin Hitlerin Saksa 80-luvun hakaristejä symboleinaan käyttäneille punkkareille, Neukkula edustaa minulle ja muillekin sukupolveni ihmisille suureellista, kohtaloaan uhmaavaa imperiumia, joka lopulta kaatui omaan mahdottomuuteensa. Elämää suuremman valtakunnan rappiolla on vahvaa symbolista voimaa.
Ja juuri visuaalisilla symboleilla on tärkeä merkitys entisen Itä-blokin kuvaston ilmaisuvoimassa. Leninin patsaat, vallankumouksen vuosipäivän paraatit, punatähdet ja -liput. kaikki herättävät katsojassa tunnereaktion, halusi tai ei. Red Starin tekijät ovat tiedostaneet tämän ja käyttäneet kuvalähteinään entisen Neuvostoliiton propagandakuvia, taidetta ja maan jämerien sotakoneiden malleja.
Tämä kuvasto yhdistettynä Red Starin ainutlaatuiseen visuaaliseen ilmeeseen hivelee silmiä. Albumi on A3-kokoinen jättiläinen. Sangen munakkaan näköiset sotakoneet ja kaupungit on toteutettu tietokonemallinnuksella ja myös taiteilijanimi "Snakebiten" tietokonevärityksen käyttö on onnistunutta. Tulos on melko teollisen näköinen, mutta se tavallaan kuuluu asiaan.
Sarjakuvana Red Star on paikoin kömpelö. Erillisiä ruutuja näkee harvemmin, sivut kun ovat tavallisesti kuvakollaaseja puhekuplineen. Mutta kilometrien mittaisten teräksisten Punalaivaston ilma-alusten ottaessa yhteen Nokgorkan taivaalla antaa paljon anteeksi. Red Star näyttää todella hienolta.
Sääli tosiaankin, että erinomainen visuaalinen maailma toimii perinteisen fantasiajorinan näyttämönä. Plussan puolelle kokonaisuuden nostaa Gossettin ja kumppaneiden ilmeinen perehtyminen Neuvostoliittoon, sen historiaan ja etenkin sen kuvastoon. Kunnioitus ja ihmetys taustamateriaalia kohtaan näkyy.
Red Staria pitää kuitenkin suositella varauksella, sillä molemmat n. 200-sivuiset albumit maksavat noin 35 euroa, siis aika paljon köyhemmän proletariaatin lompakoille.
Jeesus. Syntymäpäiväni - vuoden lähempänä viikatemiestä. Taidan mennä ulos syömään ja ostaa pinkan sarjakuvia pitääkseni ajatukseni väistämättömästä. Kerron niistä ensi viikolla. Siihen asti, moro.
Lehdet luki Otto Sinisalo.
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.