KATUOJA

Pahoja pappeja

Arviot: 15.7.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan, jälleen. Jos muuten koette polttavaa tarvetta lukea tekstejäni muualta kuin uutisryhmistä, osoitteessa www.kvaak.fi löytyy pari allekirjoittaneen kolumnia. Myös Turun sci-fi-seuran Spin-lehden numerossa 2/2003 on jenkkisarjisarvioitani, samoin kuin piakkoin ilmestyvässä Sarjainfon numerossa 2/2003. Lihallisessa muodossani minut voi kohdata Turun Finnconissa 2. elokuuta, kun luennoin aiheesta "Kumpi voittais, Hulk vai Thor - tiede vastaan uskonto supersankarisarjakuvassa".

Se itseni myymisestä, nyt arvioihin.

Liken ISÄ BASTARDUS SEIKKAILEE esittelee uuden ajan superroiston. Isä Bastardus taistelee - omasta mielestään - nykyajan mädännäisyyttä vastaan vihkimällä väkipakolla avopareja, läksyttämällä nuorisohulttioita ja vangitsemalla naispappeja troopiselle saarelleen. Yhteiskuntajärjestys ei kuitenkaan suvaitse pappismiehen tempauksia, vaan virkavalta on alati miehen perässä. Ainoastaan Leiber ja Stoller, Bastarduksen uskolliset apinakätyrit, auttavat tarinan sankaria mäessä.

Yllä olevan, albumin takakantta mukailevan synopsiksen perusteella Patrick Westerin piirtämän ja Pekka Pakkalan kirjoittaman sarjakuvan voisi olettaa olevan taantumuksellista junttihuumoria. On aivan liian helppoa tehdä pilaa uusista ja oudoista ilmiöistä niitä juuri ymmärtämättä. Tällaista vanhan miehen lonkkavaivasta irvailua näkee ihan tarpeeksi lehtien sarjakuvasivuilla, joilta Ilta-sanomista tuttu Bastarduskin on kotoisin. Tällä kertaa ensivaikutelma kuitenkin pettää: Isä Bastardus onkin salaa älykäs sarjakuva!

Tekijät eivät käytä sarjakuvaa äänitorvenaan. Sen sijaan he ovat oivaltaneet tehdä Bastarduksesta hämmentyneen hahmon, joka ei ole itsekään aina varma tekojensa oikeutuksesta. Hän ajautuu kerta toisensa jälkeen väittelemään motiiveistaan uhriensa, ohikulkijoiden ja apinoidensa kanssa. Pakkalan dialogissa on runsaasti hyviä pointteja, toisensa kumoavia argumentteja ja hauskoja oivalluksia. Lukijan sympatioita manipuloidaan asettamalla Bastardus milloin roiston, milloin sankarin rooliin.

Isä Bastarduksen huumoria on vaikea kuvailla. Pakkala ja Wester yhdistelevä piikikästä ironiaa slapstick-kohellukseen. Vaikka vitsit eivät aina toimikaan, kokonaisuus hymyilyttää kummasti. Bastarduksen kaltainen ilkikurinen sarja olisi ollut kotonaan aikoinaan Pahkasika-lehden sivuilla.

Wester kuvittaa tuttuun pilapiirrostyyliin, tarinalle alisteisesti. Kuvitus on onnistunutta kautta linjan. Tarinan kulku ei jää epäselväksi ja hahmot ovat ilmeikkäitä ja tunnistettavia.

SUOSITUS: Isä Bastardus seikkailee on fiksumpi sarjakuva, kuin miltä vaikuttaa. Papin liperien taakse kätkeytyy vallaton huumorisarja, joka ottaa kantaa, muttei kärjistä. Suositellaan mainitun Pahkiksen ystäville.

Viime aikoina olen mielestäni keksinyt, mikä yksi Grant Morrisonin suurimpia vahvuuksia on: hän osaa kuvata uhkaavan tilanteen niin välittömästi, että lukijan on helppo eläytyä tarinaan, vaikka kyseessä olisi yli-ihmisten yhteenotto avaruudessa tai henkinen taistelu neljännessä ulottuvuudessa. Morrisonin JLA oli malliesimerkki jatkuvasti eskaloituvan kriisin taitavasta kuvaamisesta. Samaa rakennetta hän käytti RYHMÄ-X-lehden numeroissa 3 ja 5/2003 nähdyssä E for Extiction -tarinakokonaisuudessa. Uusimmassa numerossa paljastuu, ettei kriisi olekaan ohi - se on vain muuttanut muotoaan.

Xavieria kontrolloivan superrikollisen hyökkäys Pedon kimppuun tarinan ensimmäisessä jaksossa on yksi julmimpia kohtauksia Ryhmä-X-lehden lähihistoriassa. Morrison kuvaa jälleen onnistuneesti muutenkin kovia kokenutta Petoa nöyryyttävän pahiksen voiman ja häikäilemättömyyden.

Muuten lehden tarinoissa käydään läpi suvantovaihetta, kun Morrison esittelee Ryhmä-X:n päivitettyä status quota. "Kaapista" ulos tulleen Xavierin koulu vilisee nyt uusia mutanttioppilaita, ja laitosta piirittävät mutantteja vihaavat mielenosoittajat. Morrison palaa X-Men-konseptin juurille ja käyttää mutanttivoimien heräämistä teini-iän muutosten metaforana. Lehdessä tavataan epävarma lintupoika Barnell, iljettävän muodonmuutoksen läpikäyvä Angel ja nörttipoika, joka uskoo mutanttielinsiirron muuttavan elämänsä. Teini-iän ongelmien käsittely ei koskaan tehnyt Ryhmä-X:stä suosittua (sen teki Claremontin saippuaooppera), mutta ymmärrän, miten Morrison yrittää puhutella nuorempaa yleisöä.

Tarinan vihollisena on jälleen U-mieskultin johtaja John Sublime, joka on herkullinen parodia skientologeista ja muista uuden ajan pseudouskonnollisista saarnamiehistä. Morrison ei selvitä U-miesten ideologiaa aivan tyydyttävästi, mutta idea on hauska ja Sublimen perustelut omalla tavallaan uskottavia.

Kuvituspuolella nähdään täysin pätevä, vaikkakin Frank Quitelyyn verrattuna vähemmän jännittävä Ethan Van Sciver. Seuraavaksi kuvittajaksi on arvottu Igor Kordey, jolla on silmää kuvakulmille ja kuvien asettelulle, mutta hänen piirroksensä näyttävät Van Sciverin tarkan viivan jälkeen kovin rosoisilta. Tyylilajin muuttuminen häiritsee tarinankerrontaa.

Lehden viimeisessä osassa jatkuu Pitkän päivän ilta - Marvel-tyyliin! Paul Jenkinsin kirjoittama Origin siis jatkaa Wolverinen lapsuuden kartoittamista 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa. Tarinassa ei sinänsä ole mitään vikaa: se on täysin pätevä kartanodraama, jossa suuret tunteet vellovat. En silti edelleenkään tiedä, tekeekö tarina Wolverinen hahmosta yhtään kiinnostavampaa tai miksi tarina yleensäkin on Wolverine-tarina. Andy Kubertin kuvitus luo hienosti tunnelmaa, kuitenkin.

SUOSITUS: Lisää Morrisonin tarinoita Ryhmä-X:ssä, eli kissanpäivät supersankari- ja tieteissarjakuvan ystäville jatkuvat. Tarkasta, ellet vielä ole.

Kioskilla näyttää olevan elokuvan kunniaksi enemmänkin Hulk-materiaalia, mutta ne taitavat jäädä nyt arvioimatta erinäisistä logistisista syistä. Jos mitään mielenkiintoista ei ilmesty, arvioidaan Katuojassa jenkkisarjakuvia ensi viikolla.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.