KATUOJA

11. Maaliskuuta II

Arviot: 16.9.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Tämän viikon arviot ovat eräänlainen jatko-osa 11.maaliskuuta 2003 julkaistuille arvioille, joissa tutkittiin, miten kaksi tuoretta jenkkisarjakuvaa olivat lähteneet käyntiin. Tällä viikolla katsotaan, miltä näyttävät sarjojen toiset osat: onko tapahtunut kehitystä, ja jos on, niin mihin suuntaan?

Jenkkikriitikoiden mukaan Y - THE LAST MAN on "ajatuksia herättävä ja ihmeellisen viihdyttävä" (BBCi), "vuoden 2002 paras uusi sarjakuva" (Fourth Rail) ja arvosanaltaan kiitettävä (Entertainment weekly). Suitsutus on ollut melko yksipuolista. Harvoin ovat tavallisesti luotettavat kriitikot olleet näin yksimielisesti väärässä.

Idea sarjan taustalla on mainio, se myönnettäköön. Nopea ja väkivaltainen epidemia tuhoaa kaikki miespuoliset nisäkkäät maan päältä, ainoina poikkeuksina nuori Yorick ja hänen lemmikkiapinansa. Maailman viimeinen mies lähtee tien päälle salaisen agentin ja geenitutkijan kanssa selvittämään, mitä tappoi miehet ja voidaanko asialle tehdä jotakin. Sarjan alkupuolen vaikuttavien maailmanlopun visioiden jälkeen tarina karkasi sivuraiteille. "Jos Vaughan pystyy tulevaisuudessa laittamaan isompaa vaihdetta silmään", kirjoitin puoli vuotta sitten, "pitäisi hyvästä sarjakuvasta kehkeytyä se takakannen teksteissä luvattu 'erinomainen' ja 'kiehtova' teos".

Näin ei käynyt. Toisessa albumissa ei ole juuri jälkeäkään ensimmäisen osan painavasta tunnelmasta. Nyt matkustetaan junassa kohti Kaliforniaa, taistellaan ryöväreitä vastaan ja päädytään kyläyhteisöön, joka näyttää selvinneen mieskadosta epäilyttävän hyvin. Amatsonit, miesvaltaa väkivaltaisesti vastustavat taistelijat ovat näkyvästi esillä. Amatsonit ovat Vaughanin pösilöin idea - mitä miehiä metsästävä kultti tekee maailmassa, josta miehet ovat kadonneet? - eikä hän pelkää esitellä sitä:

"Hänen kasvaimensa päästää samasta aukosta niin jätettä kuin siemeniäkin. Miksi näin on?", kysyy amatsonijohtaja oppilaaltaan. "Koska siemenneste on ... on myrkkyä."

Parodiana tämä vielä menisi, mutta Vaughan yrittää myydä Amatsoneja lukijalle merkittävänä vaikuttajana jälkimiehisessä maailmassa. En osta.

Pia Guerran mielenkiinnoton kuvitus ei auta kokonaisuutta. Kaikki näyttää siltä, miltä pitääkin, mutta Guerra ei saa kuviin yhtään lisäpontta kuvakulmilla tai asettelulla. Y näyttää TV-sarjalta, vaikka sen pitäisi näyttää laajakangasleffalta, käyttääkseni vertausta toisesta mediasta.

Y:n suurin synti on sen päähenkilö. Vaughan kuvaa maailman viimeisen miehen niin rasittavana peniskassina, että samastuminen on täysin mahdotonta. Suurin osa tarinan konflikteista syntyy, kun Yorick saapuu paikalla ja alkaa käyttäytymään kuin idiootti. Ilmeisesti Vaughan koittaa rakentaa jonkinlaista kasvutarinaa, jossa Yorick oppii olemaan mies, mutta koska Y on kokonaisuutena niin vahvasti tarinavetoinen, en pysty kiinnostumaan sellaisen pölvästin kehitystarinasta, jonka haluaisin nähdä kastroitavan puulusikalla.

SUOSITUS: Suurin osa ulkomaisista kriitikoista tuntuu olevan eri mieltä, mutta mielestäni Y on enimmäkseen yhdentekevä sarjakuva. Siinä on hyvätkin puolensa: tarina kulkee jouhevasti ja lukuisat naishahmot ovat uskottavia, vaikkakin mielenkiinnottomia. Eniten kokonaisuudessa sapettaa se, miten kauas se jää niistä odotuksista, jotka asetettiin ensimmäisessä osassa: apokalyptisen trillerin sijaan penismyrkystä keskustelevia sekopäitä. Ei näin.

X-STAXIN kirjoittaja brittiläinen Peter Milligan on oudon pienen profiilin kirjoittaja verrattuna siihen, kuinka arvostettu ja taitava hän on. Ei niin, etteikö Milligan olisi jo todistanut kykynsä. Hänen monivuotinen rupeamansa Shade -lehdessä on korkealle arvostettu. Enigma-minisarja on yksi 90-luvun loppupuolen kadonneita helmiä. Hänen kaksi Human Target -albumiaan ovat poikineet jatkokseen kuukausittaisen lehden.

Siltikään, Milliganin nimellä ei ole lainkaan samanlaista myyntiarvoa, kuin vaikkapa tämän aikalaisilla ja brittikollegoilla, Grant Morrisonilla, Mark Millarilla tai Neil Gaimanilla. Milliganin uudet sarjakuvat lanseerataan vähin äänin ja ne myyvät keskinkertaisesti. Tämä on sääli, koska Milligan on yksi innovatiivisimmista ja laaja-alaisimmista englanninkielisten sarjakuvien kirjoittajista.

X-Statix on Milliganin suosituin työ vähään aikaan. Osasyynä suosioon on epäilemättä sarjan viitekehys: X-Statixin päähenkilöt ovat Marvelin mutanttimaailmassa vaikuttava joukko julkisuuden valokeilassa paistattelevia mutantteja. Häikäilemättömän liikeneropoitsun omistama X-Statix-konserni leipoo rahaa julkkismutanteilla, joille supersankarihommat rahaa vastaan eivät ole mikään ongelma. Sarjan toisessa albumissa joukon johtaja, superherkkä Guy on jättänyt porukan. Kun uusi vihollinen "Bad Guy" hyökkää leffastudioille, aletaan epäillä ilmeistä. Onko turhautunut mutantti aloittanut uuden uran rikollisena?

Kuten aiemmat osatkin, albumin päätarina toimii monella tasolla. X-Statix on yhtäaikaisesti supersankarisarjakuva ja satiiri supersankarisarjakuvasta. Milligan yhdistää taitavasti uskottavat ja vinksahtaneella tavalla sympaattiset hahmot tarinaan, jonka rakenne kommentoi supersankarisarjakuvan konventioita. Tällä kertaa käsittelyssä on perustarina, jossa uuden, mystisen vihollisen identiteetti askarruttaa sankareita. Tarina tietysti heittää Milliganille tyypillisesti häränpyllyä useampaankin kertaan, mutta ei kuitenkaan tukehdu omaan nokkeluuteensa.

Tarina on hyvä, muttei kuitenkaan sarjan parhaita. Muutama sivujuoni ei nähtävästi johda mihinkään ja loppuratkaisusta puuttuu painoa, vaikka siirappisen imelä loppu onkin hyvä tiivistelmä koko sarjakuvasta: toisaalta ilkeän ironinen, toisaalta oikeasti koskettava.

Albumiin on koottu myös useita lyhyempiä tarinoita, joista erikoisin on Wolverinen ja Doopin, vihreän, käsittämätöntä omaa kieltään puhuvan vihreän klöntin yhteisseikkailu! Kovaksikeitetyn dekkarin muotoon kirjoitetussa tarinassa parivaljakko jäljittää Vaalenpunaista Minkkiä, mutanttiminkkiturkkia, jolla on erikoisia vaikutuksia käyttäjäänsä. Ilahduttavan vainoharhaisen ja ennalta-arvaamattoman tarinan on hienosti kuvittanut Darwyn Cooke, jonka tyyli tuo mieleen modernit animaatiosarjat.

SUOSITUS: Milliganin kunnianhimoisuus näkyy X-Statixissa. Hän kuljettaa tarinaa monella tasolla ja väliin vetää kokonaan maton lukijan jalkojen alta. Good Guys & Bad Guys ei ole hänen parhaita töitään, mutta se saattaa edelleen, kuten kirjoitin puoli vuotta sitten, "hyvinkin olla paras Marvelin tällä hetkellä julkaisema sarjakuva". Ja vaikka keskityinkin Milliganin kehumiseen, ei sovi unohtaa kuvittaja Mike Allredia, jonka pastellisävyinen kuvitus on täydellistä pop-taidetta.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.