KATUOJA

100% Ennistä

Arviot: 17.2.2004

Katuojassa tällä viikolla:

Garth Ennis oli aikanaan yksi suosikeistani. Ennisin käsikirjoittamissa sarjakuvissa oli huumoria, toimintaa ja shokkeja, mutta tarpeeksi sydäntä ja sentimentaalisuutta, etteivät usein hurjat juonenkäänteet vaikuttaneet itsetarkoituksellisilta. Hänen ja Steve Dillonin Preacher-sarjakuva kuuluu 90-luvun parhaisiin sarjakuviin ja on eräs syy siihen, että aloin seuraamaan aktiivisesti Yhdysvaltalaisia sarjakuvia.

Ennisin seuraava teos, jota kehtaisi luonnehtia klassikoksi, antaa kuitenkin odottaa itseään. Ennis on tuottanut viihdyttäviä toimintakertomuksia, mutta on tyytynyt toistelemaan tuttuja aiheitaan ja teemojaan. Vaikuttaa siltä, ettei Ennis enää haluaisi kehittyä kirjoittajana. Tämä on anteeksiantamatonta, kun kyseessä on niinkin pätevä tarinankertoja.

Tällä viikolla Katuojassa arvioidaan kolme kahden viikon sisällä ilmestynyttä Ennisin kirjoittamaa englanninkielistä kokoelma-albumia. Perinteisen suosituksen sijaan arvioiden perään on kirjattu taulukko, joka määrittelee sarjakuvan Ennis-prosentin, eli pitoisuuden. Mittarina on käytetty Preacher-sarjakuvassa esiintyneitä teemoja arkkityyppejä. Sarjakuvaa verrataan Preacheriin, joka on luonnollisesti 100% puhdasta Ennistä. Jatkaako Ennis samojen aiheiden pyörittelyä myös uudemmissa sarjakuvissaan?

Arvioissa on kevyitä juonipaljastuksia.

Jimmy Kavanaghilla on menneisyys, ja se on ottamassa häntä kiinni. Leskimies viettää hiljaiseloa etäisen teinipoikansa ja tyttärensä kanssa syrjäisessä taajamassa. Idylli rikkoutuu, kun Jimmyn kaksi vähä-älyistä entistä rikostoveria saapuvat varoittamaan häntä: Stein, paatunut murhamies, jonka Jimmy tovereineen petti, on saapumassa kostamaan. Jimmy pakkaa perheensä autoon ja lähtee pakomatkalle.

PRIDE & JOYN juoni on melko yksinkertainen: mies pakenee perheineen murhamiestä erämaassa. Ennis kuitenkin käyttää takautumia piirtämään tarkan kuvan Jimmystä. Jimmy näytetään nuorena miehenä puhumassa isälleen, kohtalokkaalla keikallaan, vaimonsa kuolinvuoteella. Ennis kokoaa Jimmyn hahmoa kuin palapeliä ja kokonaisuus hahmottuu lukijalle vaivattomasti.

Erityisen hyvin hän onnistuu kuvatessaan sitä pelkoa, jonka Stein aiheuttaa Jimmyssä. Stein esitellään kuin urbaani legenda: kuiskaus puhelimessa, varjo metsässä ja sitten yllättävä purkaus väkivaltaa. Hahmojen pelko on perusteltua ja uskottavaa.

Pride & Joy -albumiin on koottu neliosainen minisarja, joka julkaistiin vuonna 1997, Preacherin vielä ilmestyessä. Pride & Joyn ja Preacherin mieskuvassa on paljon samaa. Molemmat korostavat miehen vastuuta: pitää olla rehti, pitää taistella perheensä ja aatteensa puolesta. Moinen machoilu voisi helposti muuttua vastenmieliseksi, mutta Ennis osaa romantisoida sen siedettäväksi, jopa samastuttavaksi.

Pride & Joy ei ole samalla tavalla humoristinen kuin parhaimmillaan hirtehiseksi äitynyt Preacher, vaikka dialogi soljuukin Ennismäisen rennosti. Se on lopulta melko vakava kuvaus yhden miehen tilinteosta menneisyytensä kanssa. Vaikka konflikti sosiopaattisen tappajan kanssa onkin juonen punainen lanka, Stein on ennemminkin vain symboli Jimmyn menneille pahoille teoille. Tärkein konflikti on Jimmyn ja tämän hiljaisen pojan välillä, joka ei - perustellusti - hyväksy isänsä hämärää menneisyyttä.

Kuvituksesta vastaa Hellblazerista tuttu John Higgins, jonka tyyli sopii tarinaan mainiosti. Hän pitää dialogikohtaukset kiinnostavina ja toiminnan jännittävänä.

Pride & Joylla on puutteensa: Jimmyn poikaa ei juuri kehitetä, vaan tämä pidetään geneerisenä, kroonisesti ärtyneenä teininä. Jimmyn kavereillakaan ei ole juuri muuta tekoa, kuin antaa Jimmylle joku, jolle puhua. Preacherin veroinen teos se ei ole, mutta viihdyttävä ja dramaattinen tarina se on.

ENNISPROSENTTI PRIDE & JOYLLE:

Ultraväkivaltaa: Kyllä.
Mustaa huumoria: Kyllä
Miehistä toveruutta paineen alaisena: Kyllä. Isä ja poika selvittävät välejään
Miehistä toveruutta baarissa: Kyllä.
Kristillisiä teemoja: Ei.
Uskonnollinen sekopää: Ei.
Pysäyttämätön psykopaatti: Kyllä.
Fantasiakauhua: Ei.
Irvokas vammautuminen: Kyllä. Miestä puukotetaan kiveksiin.
Sotiminen esitetään traagisena: Kyllä.
Sotiminen esitetään sankarillisena: Kyllä.
Takautumia sotaan: Kyllä, Jimmyn isän kertoessa sotajuttuja.
Vahva isähahmo: Kyllä, kaksikin.
Viisas, vahva naishahmo: Kyllä.
Huvittavia perverssejä: Ei.
Miehellä on vastuu: Kyllä.
Amerikkaa kommentoidaan: Ei.
Punaniskoja: Ei.
Irlantilaisia: Kyllä

ENNISPROSENTTI: 69%

Viime aikoina Ennis on työskennellyt enimmäkseen Marvelille. Suomessakin on nähty miehen Tuomari-sarjakuvia. Tuomarissa Ennis teki hahmosta melko yksiulotteisen, mutta sai sarjan toimimaan lisäämällä tarinoihin aimo annoksen mustaa huumoria. THE PUNISHER: BORN on yritys vakavoittaa hahmoa. Samalla se toimii johdantona hiljattain alkaneelle uudelle Punisher-lehdelle, jota julkaistaan Marvelin Max-nimikkeen alla, samoin kuin julkaistiin tämä minisarjakin. Max-linja on suunnattu aikuisille lukijoille.

Born on Punisher eli suomalaisittain Tuomarin alkuperätarina. Vuonna 1971 Vietnamin sota on päättymässä. Vietkong jyrää vääjäämättä demoralisoituja Yhdysvaltalaisjoukkoja. Kukaan ei enää ymmärrä miksi sotaa pitää jatkaa, eikä kukan haluakaan. Paitsi kapteeni Frank Castle, vapaaehtoisena sissijoukkoihin palannut veteraani. Castle pitää yksin koossa rappeutuvaa sotilastukikohtaa, mutta esimiesten luovuttaessa ja vihollisen lähestyessä tilanne näyttää toivottomalta. Nuori Steve Goodwin puolestaan vain haaveilee kotiin pääsystä ja luottaa kapteeniinsa. Paha vain, että Castlen peräänantamattomuus uhkaa tuhota kaikki tämän lähellä.

Sotajutut on yksi Ennisin bravuureista. Hänen sotatarinoissaan äärimmäinen tilanne tuo esiin miesten parhaat ja huonoimmat puolet. Sodan arvaamattomuus ja mielettömyys välittyvät, kuten myös miesten uhrausten arvo: jos ei isänmaan, niin ainakin taistelutovereiden puolesta. Bornissa ei kyse ole kuitenkaan sankaruudesta. Se on sysimusta kertomus, muutamaan irvokasta huumorinpilkahdusta lukuun ottamatta. Kuten Vietnam-kuvaukset yleensä, Bornkin suhtautuu pessimistisesti sotaan, politiikkaan, ihmisluonteeseen ja koko maailmaan.

Born on monella tapaa jotain, mitä Wolverinen alkuperätarinan kertoneen Originin olisi pitänyt olla. Origin ei kertonut hahmosta mitään olennaista uutta, vaan kävi pintapuolisesti läpi sankarin syntyyn johtaneita tapahtumia. Born sen sijaan esittää kiinnostavan tulkinnan sinänsä melko mielenkiinnottomasta hahmosta. Tuomari alkuperätarinahan menee seuraavasti: sotaveteraanin perhe murhataan, jonka vuoksi hän sekoaa ja alkaa sotia rikollisia vastaan. Jos olen rehellinen, niin Tuomarin alkuperätarina on yhtä kiinnostava kuin Steve Seagal -elokuvan lähtöasetelmat. Ei alkuperä, vaan tekosyy.

Bornissa Ennis esittää, että Castlen muodonmuutos oli alkanut jo aikaisemmin. Sodassa Castle on päässyt tappamisen makuun ja öisin keskustelee päänsä sisäisen äänen kanssa. Ääni tarjoaa Castlelle pelastusta, mahdollisuuden omistaa elämänsä väkivallalle ja syyllisten rankaisemiselle. Pikku hiljaa Castle alkaa kääntyä äänen - Kuoleman - puolelle.

Ennisin tulkinta tekee Tuomarista traagisemman hahmon: hän on itse syyllinen tilaansa. Tämän perheen kuolemasta tulee vain viimeinen askel kohti kadotusta. Tuomarin ei olisi koskaan pitänyt olla sankari, vaikka hänet on sellaiseksi joskus kirjoitettukin. Hahmo ei toimi sellaisena. Kirjoittamalla hahmon historiaa uudestaan, Ennis vahvistaa onnistuneesti tämän juuria antisankarina. Toisin kuin Origin, Born tekee keskushahmostaan kiinnostavamman.

Bornin on kuvittanut Darick Robertson, joka muistetaan parhaiten Transmetropolitan-sarjakuvasta. Robertsonin käsissä epätoivoinen viidakkosota on juuri oikealla tavalla kauhistuttava tulihelvetti. Kuvittaja on käyttänyt lähteinä autenttisia sotavalokuvia, joita en liitetty kokoelma-albumin loppuun.

ENNISPROSENTTI PUNISHER: BORNILLE:

Ultraväkivaltaa: Kyllä.
Mustaa huumoria: Kyllä.
Miehistä toveruutta paineen alaisena: Kyllä.
Miehistä toveruutta baarissa: Ei.
Kristillisiä teemoja: Ei.
Uskonnollinen sekopää: Ei.
Pysäyttämätön psykopaatti: Kyllä, Frank Castle.
Fantasiakauhua: Ei.
Irvokas vammautuminen: Ei sellaisia, jotka eivät johtaisi kuolemaan.
Sotiminen esitetään traagisena: Kyllä.
Sotiminen esitetään sankarillisena: Ei.
Takautumia sotaan: Ei.
Vahva isähahmo: Kyllä, Frank Castle.
Viisas, vahva naishahmo: Ei.
Huvittavia perverssejä: Ei.
Miehellä on vastuu: Kyllä.
Amerikkaa kommentoidaan: Kyllä.
Punaniskoja: Ei.
Irlantilaisia: Ei.

ENNISPROSENTTI: 42%

Viimeisin Ennis-kokoelma on THOR: VIKINGS. Sen kuvittaja on Glenn Fabry, joka kenties muistetaan Preacher-sarjan kansista. Enniksen tarinoille siunaantuu mainioita kuvittajia: Fabryn yksityiskohtainen kuvitus tekee oikeutta tarinan hulvattomalle splatterille, jota sitten riittääkin.

Vikingsia myydään Thor-tarinana, mutta totta puhuen Thor on vain yksi tarinan monista keskushahmoista. Tarina alkaa 1000 vuotta sitten, kun Harald Jaekelssonin viikinkisoturit teurastavat norjalaiskylän asukkaat. Kylän tietäjä kiroaa viikingin miehistöineen kun nämä lähtevät purjehtimaan kohti Amerikkaa. Kirous pakottaa Jaekelssonin miehistöineen purjehtimaan päämäärättömästi tuhat vuotta. Saavuttuaan perille vuonna 2003 New Yorkin satamaan, eläviksi kuolleiksi muuttuneet soturit pistävät oitis paikat remonttiin. Hätiin ehtinyt Thorkin saa pahasti levyyn zombi-viikingeilta ja tapauksen selvittämiseen tarvitaan Tohtori Oudon apua. Outo ja Thor noutavat ajan halki kirouksen asettaneen tietäjän jälkeläisiä, joiden veressä on voima kukistaa viikingit. Samaan aikaan viholliset tekevät selvää jälkeä niin Kostajista kuin merijalkaväestäkin, jota pinoavat valtaviksi ruumisvuoriksi pitkin suurkaupunkia.

Vikings on lähtökohdiltaan suhteettoman monimutkainen toimintaeepos, mutta mutkat suoristuvat kummasti jutun edetessä. Ennis on nähtävästi halunnut tunkea kaikki jännää yhteen sarjakuvaan: ukkosen jumala, mestarimaagi, teutoniritari, Lufwaffen hävittäjä-ässä ja muinainen naissoturi ottavat zombi-viikinkien ja niiden lentävän laivan kanssa yhteen New Yorkissa! Mahtavaa! Suolia ja irtopäitä lentää, Outo heittää hyvää herjaa, Thor hakataan ja zombeja laitetaan poikki ja pinoon! Nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä!

Bornista ja Pride & Joysta uupui vähän Ennisille tyypillistä mustaa huumoria, mutta Vikingsissä sitä on saavikaupalla. Hauska on myös Ennisin Tohtori Outo, joka käyttäytyy kuten hieman snobahtava versio John Constantinesta. Ennis ei ole juuri välittänyt supersankareista ja usein sankarit päätyvätkin hänen sarjakuvissaan vitsien kohteiksi. Thoriakin kohdellaan suurimman osan aikaa kuin vähämielistä nyrkkeilysäkkiä, mutta onneksi lopussa tarinan nimihenkilö pääsee hänkin pätemään.

Thor: Vikings on vastustamaton sekametelisoppa. Ei niin, etteikö siinä olisi puutteita: esimerkiksi, miksi tarinan tietäjältä löytyy jälkeläisiä, jos Jakaelsson teurasti miehen perheineen? Mutta moiset pikkuseikat eivät haittaa, kun Ennis ja Fabry laittavat ison vaihteen päälle. Juuri näin tehdään hurttia viihdesarjakuvaa.

ENNISPROSENTTI THOR: VIKINGSILLE:

Ultraväkivaltaa: Vaikka kuinka paljon.
Mustaa huumoria: Vaikka kuinka paljon!
Miehistä toveruutta paineen alaisena: Kyllä.
Miehistä toveruutta baarissa: Ei, ellei viikinkien voitonjuhlaa lasketa.
Kristillisiä teemoja: Ei.
Uskonnollinen sekopää: Kyllä - Magnus, teutoniritari.
Pysäyttämätön psykopaatti: Kyllä, useita.
Fantasiakauhua: Kyllä.
Irvokas vammautuminen: Kyllä, Thorin käden irtoavat (hän paranee).
Sotiminen esitetään traagisena: Kyllä.
Sotiminen esitetään sankarillisena: Kyllä.
Takautumia sotaan: Kyllä.
Vahva isähahmo: Ei.
Viisas, vahva naishahmo: Kyllä.
Huvittavia perverssejä: Ei.
Miehellä on vastuu: Kyllä.
Amerikkaa kommentoidaan: Ei.
Punaniskoja: Ei.
Irlantilaisia: Ei.

ENNISPROSENTTI: 63%

Garth Ennis osaa viihdyttää, se tuli ainakin jälleen todistettua. Uusia mestariteoksia arvioidut sarjakuvat eivät ole, mutta Ennis on silti erinomainen tarinankertoja, joka osaa ottaa yleisönsä. Kenties uusi Ennisin merkkisarjakuva nousee vielä joskus Preacherin rinnalle. Eikä edes haittaisi, vaikka teoksen Ennisprosentti olisi 100%.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.