etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
17.5.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Tämän viikon arvioissa syynätään Egmontin tuorein cross-over-helvetti sekä ihmetellään Magic Fantasyn uutta suuntaa. Vaihtelun vuoksi käydään elokuvamaailman puolella ja katsastetaan tuore sarjakuvafilmatisointi Blade II. Ei turhan kovia SPOILEREITA tällä kertaa, mutta varoitus lienee kuitenkin paikallaan.

Spider-Man & Gen13/Generation X & Gen13


Egmont on pukannut ulos taas tämmöisen kaksipuoleisen lehden, joka sisältää kaksi cross-overia, jossa eri yhtiöiden sankarit temmeltävät. SPIDER-MAN & GEN13/GENERATION X & GEN13 -albumin tarinoista selvästi parempi on Hämähäkkimiehen ja Gen13:n kohtaaminen. Jenkkisarjakuvamaailman vakiokasvo Peter David kirjoittaa ja manio Suart Immonen kuvittaa. David muistetaan suomessa ainakin tasokkaasta upeamastaan Hulkin parissa. Immosen jälkeä nähtiin viimeksi Mega-Marvelin numerossa 2/2002.

Siis cross-over. Mutta miksi Gen13? Gen13 on Wildstorm-yhtiön pitkäaikainen sarja, jossa joukko supervoimaisia teinejä esiintyy. Sarjan taso ja ote on vaihdellut lukemani mukaan rankasti. Alkuaikoina keskityttiin enemmänkin sarjan nuorten naisjäsenten avujen esittelyyn, mutta eri tekijät ovat jättäneet omat jälkensä lehden tyyliin. Viimeisin kirjoittaja Adam Warren on kerännyt kovasti kehuja hauskalla otteellaan. Sarjan myyntiluvut ovat laskussa, joten se aiotaan käynnistään uudelleen, uutena käsikirjoittajana Chris Claremont. Koitan pidätellä innostustani.

Siltikin: miksi Gen13-tarinoita Suomessa, jossa sarja on lähes tuntematon? Toisaalta, syksyllä nähtiin Teräsmies/Gen13-tarina, pian julkaistaan Gen13/Ihmeneloset ja äsken nähtiin Adam Warrenin Dirty Pair -spessu. Voisiko olla, että Egmont valmistelee tietä Warrenin Gen13-lehdelle tai spessusarjalle? Aika näyttää.

Mutta se Davidin ja Immosen tarina. Hämähäkkimies törmää Gen13-porukkaan ja näitä jahtaaviin agentteihin. Sitten tapellaan. Sivujuonena tutustutaan tarkemmin tarinan sympaattiseen pahikseen. Juonta ei juuri ole, mutta toiminta on hyvin kuljetettua ja hauskaa. Peter David on vahvimmillaan tälläisessä puolikevyessä hurjastelussa. Immosen jälki miellyttää silmää. Kaiken kaikkiaan veikeä kokonaisuus.

Kääntöpuolen tarinasta vastaavat James Robinson ja kuvittaja Salvador Larroca. Kyseessä ilmeisesti on sama James Robinson, joka kirjoitti erinomaista Starman-sarjaa. Vaikea uskoa, tosin.

Tarinassa Generation X, mutanttijoukko, joka on osa Marvelin X-Men-tuoteperhettä, kohtaa Gen13:sta kesälomalla Meksikossa. Heidän hotellinsa on synkkä, vanha linna, jota ylläpitää hullu tiedemies. Hänellä on laboratorio, jossa hän kasvattaa mutanttieläimiä. Ja hänellä on kaksi kyttyräselkää apulaisena. Ja... jeesus, mitä Robinson on polttanut tätä kirjoittaessaan?

Robinson vyöryttää kasan typeriä kliseitä lukijan päälle ja heittää sankariryhmät soppaan, ilmeisesti toivoen, että siitä syntyy jotain tolkullista. Hän ilmeisesti yrittää tehdä jonkinlaista huumoritarinaa, mutta tarinan hölmöydet eivät ole tarpeeksi älyttömiä ollakseen hauskoja. Ne ovat vain vaivaannuttavia.

Robinsonin tarinankerrontataito ei ole kadonnut miehen tolkun mukana, mutta kuvittaja Larroca ja tussaajat Hubbsial ja Milgrom tekevät parhaansa sotkeakseen tarinankuljetusta. Larrocan jälki tuoreessa amerikkalaisessa X-treme X-Men -lehdessä näyttää jo paljon paremmalta, mutta miehen taidot eivät oikein välity tästä haaleasti väritetystä tusinatavarasta, paria kokosivun maisemakuvaa lukuuottamatta.

Kaiken kaikkiaan melko turha teos, siis. Robinson ja Larroca pystyvät tahoillaan parempaan.

Magic Fantasy (nro 3)


Mutta mikäs tämä on? Kun Gaimanin Books of Magic on saatu julkaistua, vaihtaa MAGIC FANTASY suuntaa yllättävästi. Lehdessä julkaistaan tästä eteenpäin nuoren CrossGen-kustantamon neljää fantasiasarjakuvaa, Sojournia, Meridiania, Scionia ja Mysticia jatkosarjoina.

CrossGen on outo yhtiö, jolla on hyvin säntillinen asenne sarjakuvien julkaisemiseen. Toisin kuin vaikkapa Marvelilla, CrossGenin lehdet ovat lähes aina ajoissa. Yhtiön taiteilijat menevät joka päivä töihin yhtiön toimistolle, jossa tekevät sarjakuviaan. Firma on erikoistunut fantasiasarjoihin, vaikka julkaisevat muitakin genrejä. Suuria myyntilukuja se ei ole saavuttanut: CrossGenin myydyin sarja on ollut Sojourn, mahdollisesti koska sen päähenkilönä on supermallin näköinen mimmi. Sekin on harvemmin päässyt Diamondin top 100 -listalle.

Siis fantasiasarjakuvista on kyse. Täytyy tunnustaa, että en ole genren ystävä. Jostain syystä samat kliseet riivaavat aina fantasiakertomuksia. On "valittua" ihmelasta, kadonneita taikakaluja, suuri muinainen paha, haltioita ja aina se helkkarin kinasteleva, monirotuinen seikkailijajoukko. Kuvasto, joka fantasian ystäville saattaa olla asiaan kuuluvaa maustetta on minulle sietämätöntä mielikuvituksen puutetta. Mutta koska pidän sarjakuvasta enemmän kuin inhoan fantasiaa, käydään läpi, mitä Magic Fantasylla on tarjottavanaan.

Sojourn-sarja alkaa vähemmän lupaavasti sivun selosteella, jossa kerrotaan muinaisen pahan palanneen ja kadonneen taikakalun piilotetun pitkin pahiksen ikeessä kituvaa fantsumaailmaa. Peijakas, jännittää ihan.

Tarinassa siis tämä supermallin näköinen Arwyn löytää perheensä kuolleena ja vannoo kostoa pahikselle. Heitän tässä vaiheessa ennustuksen: tulevissa tarinoissa Arwyn kerää ympärilleen kinastelevan, monirotuisen ja -taitoisen joukon symppiksiä seikkailijoita ja lähtee etsimään niitä taikakaluja.

Mielenkiintoisinta tarinassa on motiivi: kosto on mielenkiintoisempi tarinan aihio kuin ennustuspojan kasvutarina. Aika näyttää, kuinka kauan jaksan olla kiinnostunut supermallin näköisen pimatsun tuskista. Tarinasta vastaa Ron Marz. Lyijykynissä on Greg Land, jonka jälki hivelee silmää.

Meridian on nähtävästi sitten ennustuslapsen kasvutarina. Nuori Sephie-tyttö kehittää taikavoimat ja joutuu keskelle saarivaltioiden välisiä juonitteluja. Ensimmäisen osan perusteella on paha sanoa kokonaisuudesta mitään. Kyseessä on selvästi prologi, jossa sankaritar irrotetaan tutuista kuvioista ja viskataan ihmettelemään ulkomaailmaa. Paljon ratkaisee tulevaisuudessa se, kuinka kiinnostavaksi tuo ulkomaailma osoittautuu. Juttua kirjoittaa Barbara Kesel. Kuvittaja Joshua Middletonin tyyli on karrikoivaa, mutta selkeää ja muutenkin viehättävää.

Kolmas sarja SCION on myös Ron Marzin kirjoittama. Nuori prinssi ottaa matsia gladiaattoriareenalla ja sattuu vahinko, jolla on todennäköisesti seuraamuksia tulevaisuudessa. Kuten muutkin tarinat, Scionin ensimmäinen osa on enimmäkseen prologia, vaikkei kovin kiinnostavaa sellaista. Kuvittajana on pätevä Jim Cheung.

Ja kirjoittaapa Ron Marz viimeisenkin sarjan, Mysticin. Fantasiasta on kysymys edelleenkin, vaikka kuviot ovat modernimmat. Mysticin maailma on puitteiltaan nykyaikainen, mutta magia vaikuttaa arkipäiväiseltä. Päähenkilö on huikentelevainen seurapiirineiti, joka, kappas vain, siunataan taikavoimilla. Taikavoimat myös muuten ystävällisesti repivät tältä vaatteet päältä. Vaikuttaakohan myyntilukuihin? Kuvittaja Brandon Peterson ainakin hoitaa T&A-puolen kotiin.

Tarinoita sitoo löysästi yhteen välikohtaukset, joissa eteeriset hahmot puhuvat sekavia energioista ja kohtaloista.

Entäpä kokonaisuus? Kuvitus on kautta linjan tyylikästä, mutta sisältöä jää kaipaamaan, vaikka tarinat sinänsä päteviä ovatkin. Jatkosarjoista kiinnostavimmalta vaikuttaa Sojourn, eikä vähiten tyylikkään ulkoasunsa takia. Myös Meridian vaikuttaa symppikseltä. Muuten näyttää pahasti siltä, että Magic Fantasy on virittelemässä ennalta-arvattavia fantasiaeepoksia, joissa "valitut" kulkevat kohti "kohtaloaan".

Näinä Sormusten ja Potterin aikoina saattaa olla fiksu veto Egmontilta julkaista puhtaasti fantsumateriaalia sisältävää antologialehteä. Mutta ohjautuvatko fantasiakirjoja ahmivat nuoret helposti sarjakuvan pariin? Epäilyksiä herättää myös antologiaformaatti. Saa nähdä, pystyykö harvakseltaan ilmestyvä lehti, jossa tarinat etenevät verkkaisesti, ylläpitämään mielenkiintoa.

Ostan kyllä seuraavankin numeron, vaikka lehden nimi saisi kyllä vaihtua.

Blade II


Jonkinlainen sarjakuvafilmatisointien kulta-aika on nähtävästi käsillä. Hämähäkkimies-filmi rikkoi viime viikonloppuna ennätyksiä Yhdysvalloissa ja tekeillä ovat elokuvaversiot parista tusinasta sarjakuvahahmosta.

Mutta muistatteko vuotta 1999? Pari vuotta takaperin sarjakuvafanien lompakkoja oli raiskannut kuminänninen Batman & Robin ja kukaan ei juuri uskonut sarjisfilmeihin. Yllättäen kuitenkin Marvelin hämärään 70-luvun kauhuhahmoon pohjaavasta elokuvasta Blade tuli pienoinen menestys. Blade on tyylikäs ja tyhjäpäinen kauhutoimintaelokuva, jossa Wesley Snipes listii vampyyreitä satapäin räminämusiikin soidessa taustalla. Niin Snipesin kuin sarjakuvaleffojen uskottavuus palasi, ainakin jossain määrin.

On ehkä liioiteltua pistää uutta sarjakuvaleffabuumia Bladen menestyksen piikkiin, mutta sillä lienee oma osansa ilmiöön. Nyt buumin alkaessa saapuu Suomenkin teattereihin leffan jatko-osa, loogisesti nimetty BLADE II.

Leffa jatkaa siitä, mihin ykkösfilkka jäi. Blade on edelleen veemäinen kova jätkä, puolivampyyri, joka lahtaa työkseen vertaimeviä sukulaisiaan. Wesley Snipes heittelee one-linereita Bladena. Elokuvassa päänvaivaa aiheuttaa uusi vampyyrirotu, joka näyttää olevan vastustuskykyinen perinteisille vampyyrintappokonsteille. Blade liittoutuu vastahakoisesti rauhaa tarjoavien vampyyrien kanssa nitistääkseen uudet supervampit.

Seuraa paljon yliampuvaa äksöniä, kun Blade ja tämän liittolaiset ottavat yhteen hienosti maskeerattujen monstereiden kanssa. On hidastuksia, nopeutuksia ja akrobatiaa. Tyyli kulkee kaukana ennen tarkoitusta: aurinkolasit pysyvät yölläkin päässä ja kaikki vampit tietysti pukeutuvat nahkapöksyihin. Tyylikästä on myös toiminta, vaikka välillä turhan pikaiset leikkaukset ja lähikuvat häiritsevät. Lavasteet ovat toki synkät ja dekadentit ja ääniraidalla kuullaan aggressiivista hiphoppia. Ohjaajana on Guillermo del Toro, joka on kiinnitetty ohjaamaan tulevaa Hellboy-filmatisointia.

Loppua kohden viihdyttävä toimintafilkka saa vähän syvyyttä, kun Blade ja tämän liittolaiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan. Kavereille ei jätetä muuta kuin vaarna selkään. Päiden putoillessa alkaa kiinnostua myös pahisten motiiveista, ja loppuyhteenottoon saadaan koottua yllättävän hurjat jännitteet.

Kun ensi viikonloppuna koko maailma on katsomassa Star Warsia, Blade II pyörinee tyhjille saleille. Jos kauhutoiminta kiinnostaa, kannattaa ottaa vaari tilaisuudesta, Blade II kun on tyylipuhdas genrensä edustaja. Ja melkeinpä itsessään näkemisen arvoista on Stan Leen nimi tuottajien krediiteissä.

Ensi viikolla Katuojassa keskityttäneen ulkomaisiin kuvasarjoihin. Listalla on ainakin The Complete Copybook Tales, sarjis, jossa nostalgisoidaan 80-lukua. Siihen asti moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files