KATUOJA

Kohti parempia sarjakuvia

Arviot: 17.09.2002

Katuojassa tällä viikolla:

Lehtipisteistä löytyisi uusin Magic Fantasy -lehti, joka jatkaa CrossGen-sarjojen julkaisua. Tällä kertaa kyllä jätin mokoman ostamatta. Genre ei kiinnosta, sarjat ovat keskinkertaisia ja formaatti mielestäni epäonnistunut. Jos Egmont pistää joskus ulos kokooman, joka sisältää useamman jakson yhtä sarjaa, saatan hankkia sen, mutta nyt Magic Fantasy saa jäädä puolestani hyllyyn.

Tällä viikolla jatketaan Sarjisfestareiden pienlehtivyöryn tonkimista. Tällä kertaa yhdistäväksi teemaksi näyttää muodostuneen nyrjähtänyt huumori. Murot juttelevat, Elvis löytää lahkeestaan luumun ja kirahvi varastaa lihan. Sarjisfestari-Helvetti - jo kolmas viikko!

Jyrki Nissisen sarjakuvia voi lukea itsekseen ääneen ja hihitellä samalla. Tosin mielellään omissa oloissaan.

Nissinen piirtää sivun mittaisia strippejä, joissa älyttömiä asioita tapahtuu pahuksen loogisesti. VAINAJAN VELOISSA Kuningaskin haluaa mukaan "lyömään jotain naista Dragulapihvillä selkään". Tohtori Sixille tapahtuu monenlaista lamppuihin liittyvää. Kultainen noutaja toimittaa yllätystodistuksen psykiatrilla.

Tilsamaisesti jokaisessa ruudussa on tapahduttava uusi, jännittävä käänne. Tämän seurauksena pösilöt tilanteet eskaloituvat, tekijää lainatakseni, suorastaan "apokalyyttisiksi". Jos olisin todella kyyninen, voisin niitata Vainajan Velat lapsellisena tajunnanvirtana. En voi kuitenkaan olla tempautumatta mukaan Nissisen vinksahtaneeseen maailmaan - lehden tarinat nousevat kun hölmöilyn yläpuolella riemastuttaviksi farssikavalkadeiksi.

Strippien rakenne antaisi myös ymmärtää, että silkasta improvisaatiosta ei ole kyse. Jutuissa on yleensä punchline, vaikkakin omalaatuinen sellainen. Kuinkahan suuri osa Vainajan Veloista on spontaania ilakointia ja kuinka suuri osa harkittua rakentelua?

Nissisen piirrosjälki on selkeää ja yksinkertaista. Viiva on yhtenäistä ja paksua. Pienet ruudut on tavallisesti ängetty täyteen selitetekstejä ja puhekuplia. Perinteisessä mielessä Vainajan Velat ei ole hyvä sarjakuva, mutta se ei toimisi näin hyvin missään muussa mediassa.

Nissinen tekee Tilsamaista hauskaa, joka vetoaa absurdiin huumorintajuun. Minä ainakin nauroin.

Lehteä voi tilata osoitteesta http://www.jumalanruoska.cjb.net .

Toisenlaista huumoria edustaakin sitten Otso Höglund lehdessään KUUDES MÖRKÖ. Mörkö-lehtisarjan kuudennessa julkaisussa nähdään yksinomaan Höglundin sarjakuvia.

Liikutaan tekijän pään sisällä. Lehden pitkässä tarinassa päähenkilö Otso herää krapula-aamuna. Tämän persoonallisuuden eri osat manifestoituvat ja alkavat vetää miestä eri suuntiin. Kun Saatana ja nahkanaamarinen Libido houkuttelevat Otson baariin, jäävät koppalakkinen Järjestyksentunto ja enkelin näköinen Omatunto punomaan juonta miehen saattamiseksi kaidalle polulle.

Mörkö on irvokkaan tunnustuksellinen sarjakuva. Vaikuttaa siltä, että tekijä on suolia myöten paljaana lukijan silmien edessä. Ja lukija nauttii joka hetkestä. On samantekevää, onko tarinoiden kertoja kuvitteellinen vai peilaako tämä oikeasti tekijänsä tuntoja: Höglundin nihilismissä on tarpeeksi tunnistettavuutta vedotakseen. Kun kakun vielä kuorruttaa mustalla huumorilla niin mainio paketti on valmis.

Pitkän tarinan lisäksi lehdessä on lyhyitä strippejä, jossa ryvetään edelleen epäonnistuneiden suhteiden, kuoleman ja popkulttuurin maailmoissa. Mieleenpainuvin on melkeinpä hempeä "Miksi pidän sinusta", pimahtanut rakkaudentunnustus.

Höglund on myös julkaissut sarjakuviaan englanniksi lehdessä THE COMMON APOCALYPSE. Ja mikäpä ettei, luulisi tämän kelpaavan ulkomaisillekin lukijoille, lehden teemat kun ovat varmaankin kaikille nuorille länsimaisille lukijoille tuttuja.

Lehti on kokoelma strippejä, joista osa julkaistu Kuudennessa Mörössä. Tyyli tuo oikeastaan mieleen Robert Crumbin. Crumbin tavoin Höglund heittelee neuroosejaan, fantasioitaan ja omaelämänkerrallista materiaalia lukijaa päin.

Piirrostyyli on karrikoivaa realismia, inhorealismia paikoin. Höglund on taitava piirtäjä, joka osaa rytmittää tarinansa. Jälki on paikoin ilahduttavan yksityiskohtaista. Kuudes Mörkö on kuvituksen puolesta The Common Apocalypsea parempi. Jälkimmäisen tussijälki näyttää haaleammalta - kyseessä voi olla tuotantotekninen seikka.

Tavatessani Höglundin hän luonnehti lehtiään erinomaisiksi "krapulasarjakuviksi". Ymmärrän suosituksen: sunnuntai-aamun alennustilassa nauraa mielellään jonkun muun kärsimyksille, vaikka niistä tunnistaisikin eiliset hölmöilynsä. Minä nauroin, ja vieläpä ilman krapulaa. Tekeekö se minusta kieroutuneen? Höglundin sarjakuvia voi tilata mieheltä itseltään osoitteesta maailmanloppua_o@hotmail.com .

Hollantilaisen Marcel Ruijtersin STIGMATA on pieni sarjakuvavihkonen, joka on painettu vuoden 2001 Helsingin sarjakuvafestareiden aikana. Julkaisijaksi on merkitty Björklund & Bergman, jotka ovat koonneet myös alempana arvioituja Vacuum-antologioita.

Stigmata on melkein sanaton tarina, jossa luostarin nunnan verta vuotavat kädet johtavat tämän karkotukseen. Kukkulalla on hän kohtaa puisen Jeesuksen ja kasvattaa juuret. Erilaiset ilmestykset tulevat kohtaamaan juurtunutta nunnaa.

Niin kuin varmaan päättelittekin, pelaa Ruijters erilaisella uskonnollisella symboliikalla. Ja totta puhuen suuri osa siitä menee iloisesti viheltäen pääni yli. Välillä nähdään selitetekstejä, jotka eivät juuri auta, latinaksi kun ovat.

Ruijtersin kuvitus on näppärää. Vaikka en ymmärräkään tarinan tapahtumien syitä, ymmärrän hyvin miten ja mitä tapahtuu. Tämä on tietysti tekstin puuttuessa hyvä osoitus tekijän tarinankerrontataidoista. Jutun mulkosilmäiset hahmot ovat ilmeikkäitä ja hauskojakin.

En voi suositella Stigmataa, koska outo kertomus ei minulle oikein avaudu. Ruijters on kuitenkin varsin pätevän oloinen sarjakuvantekijä, joten laitetaan nimi muistiin.

Lisää kummastusta tarjoaa VACUUM #11, joka sisältää yksinomaan Vesa Aaltosen sarjakuvia. Ne ovat ihan paskoja.

Mutta silti naurattaa. Olenko siis tyhmäkin vielä?

Aaltonen piirtelee sivut täyteen pieniä rötöjä, jotka saavat esittää milloin mitäkin. Musta rötö on neekeri, isopäinen rötö on Elvis, neliskulmainen rötö on robotti. Muut rötöt (rödöt?) ovat ihmisiä. Kuvien vieret on raapusteltu väärälleen tekstiä.

Aaltosen sarjakuvissa on tyhmyys jalostettu äärimmilleen. Kakka, Tarzan ja porno ovat yleisiä aiheita. Tavallisesti strippien vitsi on olematon tai niin kaukaa haettu puujalkavitsi, että vetää sanattomaksi. Mutta naurattavat, helkkari.

Tavallaan Aaltosen jutut ovat punk-sarjakuvaa. Samoin kuin melkein soittotaidottomat punkkarit saattoivat mennä lavalle pitämään meteliä, niin Aaltonen nousee lauteille edes hirveästi yrittämättä piirtää hyvin tai keksiä järkeviä vitsejä. Silti tekemisen meininki tarttuu.

Lehti sisältää myös pitkän Aaltosen haastattelun. Haastattelussa mies vaikuttaa ihan selväjärkiseltä, vaikkakin eksentriseltä. Sarjakuva vaikuttaisi olevan Aaltoselle terapeuttista puuhaa, jossa voi piirrellä kaikenlaista itseään huvittavaa, ja jos ne sattuvat huvittamaan muitakin, niin hyvä vaan.

Ja huvittavathan ne. Suosittelen tyhmyysvarauksella.

VACUUMIN numero 12 on jotain ihan muuta. Kyseessä on ns. ketjusarjakuva, jossa jokaisen sivun on kirjoittanut ja piirtänyt eri taiteilija. Sarjakuva on kiertänyt ketjukirjeenä tekijältä toiselle, aina uuden piirtäjän jatkaessa tarinaa.

Yllättävän hyvin on juttu pysynyt silti kasassa. Kertomuksesta kasvaa kafkamainen painajainen kerrostalon kellareissa ja viemäreissä. Päähenkilö sukeltaa oudon olion perässä pyykkikuiluun ja alkaa itsekin muuttua oudoksi. Myös alakerran täti juonii jotain.

Kukaan tekijöistä ei varsinaisesti pudota viestikapulaa, vaikka tarina säntäileekin villisti eri suuntiin. Pariin otteeseen kyllä edellisen piirtäjän aloittama uusi suunta tarinalle korvataan tylysti toisella, mutta tällaisessa teoksessa se on odotettavissakin.

Kuvitus on mielenkiintoinen läpileikkaus nuorien suomalaisten piirtäjien tyyleistä. Mukana ovat muun muassa Tommi Musturi, Kari Sihvonen, Ville Ranta ja jutun ideoinut ja koonnut Maria Björklund.

Ketju-Vacuum on veikeä kokeilu, eikä juuri muuta. Kokeiluna se pitää lukeakin: ehjää tarinaa saati sitten yhtenäistä kuvitusta on tietenkin turha odottaa. Kelpo jammailusessio pätevältä rytmiryhmältä se kyllä on.

Stigmataa ja Vacuumeja voi kaikki tilata osoitteesta maria.bjorklund@pp.inet.fi .

Tulipas tällä kertaa positiivisia arvioita. Sattuivatpahan nyt melkein kaikki vetoamaan allekirjoittaneen pimahtaneeseen huumorintajuun. Olisikohan ensi viikolla luvassa jotain, jota voisin surutta murjoa?

Ensi viikolla arvioissa Christer Lindströmin Cheba, Jonatan Rebowin Kaikki parhaat ja Käsi, Gronk 5 ja Aura Ijäksen Yksisilmäinen tonttu. Sarjisfestari-Helvetti: viimeinen osa!

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.