etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
18.6.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: JSA: Darkness Falls TP, Hopeless Savages TP

Amerikkalaisia sarjakuvia tällä kertaa. Vasemmassa nurkassa kömpelöä, teollista dinosauruskustantaja DC:tä edustaa supersankarikokoelma JSA: Darkness Falls! Toisessa nurkassa ketterää pienkustantamo Oni Pressin mustavalkoisissa pöksyissä ottelee perhe-seikkailu-huumori-albumi Hopeless Savages! Vetoja otetaan vastaan ja SPOILEREISTA varoitetaan!

JSA: Darkness Falls TP


JSA ei Justice Society of America on amerikkalaisen sarjakuvan vanhimpia supersankarikokoonpanoja, yksi alkuperäisistä trikoosankariryhmistä. Muun muassa alkuperäiset Vihreä Lyhty ja Salama ovat toimineet poppoon jäseninä ja vaikuttavatpa he tässä viimeisimmässäkin inkarnaatiossa. Kaikki muutkin jäsenet ovat joko "kulta-ajan" veteraaneja tai heidän manttelinperijöitään.

JSA: DARKNESS FALLS -albumi kokoaa toissavuonna alkaneen sarjan numerot 5-16. Kokoelma sisältää kaksi pidempää tarinaa ja kaksi lyhyttä toimintapalaa. Vaikka en ole lukenut aiempia numeroita, ei kelkkaan hyppääminen tuottanut vaikeuksia. JSA:n status tehdään heti aluksi hyvin selväksi. He ovat supersankareita. He suojelevat maailmaa. Siinä kaikki. Varsinainen "high concept", eikö?

Ensimmäisessä pitkässä tarinassa Vihreän Lyhdyn häiriintynyt poika uhkaa pimentää koko maailman supervoimillaan. Isukin täytyy laittaa pentu ojennukseen. Tilannetta vaikeuttaa poitsun kyky tuoda sankareiden "pimeä puoli" esiin, joten saamme jälleen kerran nauttia "pahan riivaamat sankarit kääntyvät tovereitaan vastaan" -perusjuonesta.

Toinen tarinakokonaisuus jakaa JSA:n kahteen ryhmään toisen estäessä ilkeää terroristia räjäyttämästä maailman kaupunkeja ja toinen puolisko lähtee DC-universumin kävelevän deus ex machinan, Metronin, mukaan estämään koko universumin rakennetta hajottavaa superpahista. Varsinkin tämä jälkimmäinen aika-avaruus-hässäkkä aiheuttaa rankkaa déja vu -fiilistä ja aikamatkoineen sekä rinnakkaismaailmoineen muistuttaa kovasti noin tuhatta muuta supersankaritarinaan, joihin on vuosien kuluessa törmännyt.

Huvittavaa on taas kerran ihmetellä supertiimin koostumusta. Kun samassa porukssa on aikaa hallitseva Hourman ja viittä vaille kaikkivoipa Vihreä Lyhty, mitä virkaa on Wildcatin tai Black Canaryn kaltaisilla sankareilla, joiden ainoa supervoimia on ahtautua tosi tiukkoihin sukkahousuihin? Ja jos kerran ryhmässä on aikamatkaava sankari, miksi he eivät matkusta ajassa taaksepäin estämään rikoksia, jotka ovat jo tapahtuneet?

Darkness Falls on hyvinkin perinteikästä supersankaritarinaa, mutta niin näyttää olleen tarkoituskin. JSA pelaa vahvasti nostalgian varaan. Vanhat sankarit, joiden on annettu vanhentua saavat edustaa vanhan hyvän (?) ajan hahmoja ja nuoremmat sankarit heidän perinteensä jatkajia. On viehättävää nähdä 40-luvun supersankareiden ikääntyvän ja opastavan uutta polvea sankareita. Viitauksia antiikkisiin sarjakuviin tehdään tietysti, mutta onneksi sopivan väljästi, niin että me alle 60 vuotta sarjakuvia harrastaneet pysymme kärryillä.

Samanlaista ihastusta 30-40-luvun sarjiksiin osoittanut James Robinson teki pohjatyötä JSA:n combackille hienossa Starman-sarjakuvassaan. Ei liene mikään yllätys, että Robinson on ollut mukana luomassa JSA:n uutta tulemista tai että Starman esiintyy albumissa. Robinsonin seuraajat David Goyer ja Geoff Johns jatkavat aika-kultaa-muistot-linjalla menestyksekkäästi. Kuvittajat Stephen Sadowski, Marcos Martin, Michael Bair ja taiteilijanimi "Buzz" tuottavat perinteikästä, laadukasta kuvitusta. Vaihteleva artistitiimi ei ihme kyllä suuremmin vaikuta kuvituksen yhtenäisyyteen.

Darkness Falls ei juuri liikuta lukijaa mihinkään suuntaan. Kyseessä on kaavamainen ja harmiton trikoosankarihömppä, joka on omalla vanhahtavalla tavallaan viehättävä. Tarinankuljetus on ongelmatonta. Jutussa on omat mielenkiintoiset käänteensä ja vaikuttavat hetkensä, mutta se ei nouse keskitason viihdepaketin yläpuolelle.

Laadukas ja turvallinen. Darkness Falls on Volvo-sarjakuva.

Hopeless Savages TP


HOPELESS SAVAGES on sympaattisen Oni Press -kustantamon tuorein kokooma-albumi. Oni Press on pieni jenkkikustantamo, jolla on laadukkaan sarjakuvanjulkaisijan maine. Lukemani Oni-sarjakuvat (Marquis, Copybook tales, Queen & Country) ovat kaikki olleet tasokkaita ja omaperäisiä tekeleitä eikä Hopeless Savageskaan ole poikkeus.

Albumi kokoaa neliosaisen mustavalkoisen minisarjan sekä joukon värillisiä strippejä. Tarina kertoo Hopeless-Savagen perheestä, jonka vanhemmat ovat entisajan punkkari-supertähtiä ja ovat kasvattaneet neljä lastaan oman anarkistisen maailmankatsomuksensa mukaisesti. Omituinen lapsikatras pitää yhtä, vaikkei vuorovaikutus amerikkalaisen yhteisön kanssa ihan mutkattomasti menekään.

Ongelmia syntyy, kun skinheadit kaappaavat perheen vanhemmat. Sisarusparvi lähtee jäljittämään kadonneita punkkarivanhuksia ja poimii matkalla mukaansa kadonneen veljensä, joka on nuorempana kapinoinut perhearvoja vastaan ryhtymällä mainosmieheksi. Matkalla irvaillaan musabisnekselle ja menneen ajan trendeille.

Varsinaisesti satiirinen sarjakuva Hopeless Savages ei kuitenkaan ole. Pääpaino on punkkariperheen keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja yhteentörmäksistä muun maailman kanssa. Kirjoittaja Jen Van Meter saa tehtyä päähenkilöistään kovasti sympaattisia. Varsinkin takaumajaksoissa, joissa puristellaan poikkeavien lasten nuoruusvuosien kipupisteitä on helppo pitää Van Meterin hahmoista.

Huumoria on kiitettävästi. Hahmojen kevyen anarkistisesta asenteesta saadaan paljolti hupia. Esikouluikäinen Zero on surullinen, kun isoveli haukkuu "kansalaiseksi": toinen taas huolestuu kun alkaa pitää lukiosta.

Kuvituspuolella Christine Norris, joka piirtää kulmikkaita, karrikoituja hahmoja. Kuvittajan ja kirjoittajan yhteistyö tarinankerrontapuolella on kiitettävää. Vitsien ajoitus toimii ja vauhdikkaimmissa kohtauksissa ruudut hyppivät pitkin sivua. Takautumat kuvittaa Chynna Clugston-Major, jonka kynänjäljessä on vahva manga-vaikute.

Hopeless Savages pakenee genremääritelmiä. Kyseessä on sekoitus seikkailusarjaa, road-sarjakuvaa, draamaa ja komediaa. Kokonaisuus on hauska ja sympaattinen, ehkä vähän liiankin sympaattinen. Karkinmakuinen loppu ja satuinnainen söpöily ei aina toimi tarinan eduksi. On tietysti ollut Van Meterin päätös jättää ilkeämpi huumori tarinasta, vaikka se olisikin Hopeless Savagesin anarkistiseen vireeseen sopinutkin. Sarjan otollisin kohdeyleisö lienee alle parikymppiset, ja uskallanpa sanoa että niin tytöt kuin pojatkin.

Jälleen vahva näyttö Oni Pressilta, joka tapauksessa. Hopeless Savages on hupaisa kokonaisuus, joka toimii vaikkei tietäisikään mitään punkrockista.

Ensi viikolla Katuojassa luetaan tuoreita kotimaisia sarjakuvia. Siihen asti moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files