KATUOJA

Neiti Katuoja

Arviot: 18.11.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Tällä viikolla jatkan kotimaisten sarjakuvien arviointia. Uusin Mega, jossa nähdään Batmania sekä Frank Millerin varhaiset Daredevilit kokoava Ihmesarja 3 ovat nyt saatavilla, mutta uskoisitteko, jos väittäisin etten ole ehtinyt lukea niitä?

Trikoohahmoisten kostajien sijaan arvioissa nähdäänkin tällä viikolla yhteiskuntakritiikkiä ja ihmissuhdekamaa kondomin kanssa ja ilman. Yhteensattuman kautta tällä kertaa kaikki tällä kertaa arvioidut sarjakuvat ovat naistekijöiltä. Juuri tämä on mainiota suomalaisessa sarjakuvassa: kenttä on niin tasaisesti sukupuolittunut, että on mahdollista arvioida sattumanvaraisesti kolme sarjakuvaa, ja ne ovat kaikki naisten tekemiä.

Internetissä on vikaa! Yritän tehdä taustatutkimusta sarjakuvataiteilija Solja Järvenpäästä ja suurin osa linkeistä osoittaa urheilukilpailujen tuloksiin. Kiitos, Suomi. Rajaamalla hakua sain selville seuraavaa: Järvenpää on Lahdessa vaikuttava sarjakuvantekijä, joka on ollut järjestämässä paikallisia sarjakuvatapaamisia. Hän on myös osallistunut näyttelyihin.

Taustatietojen puuttuminen on raivostuttavaa, koska olen lähes varma, että olen nähnyt Järvenpään töitä jossain aiemmin. Valitettavasti en osaa kertoa missä. Järvenpään tyyli on kyllä muutenkin tuttu, sillä ARTTU & OLGA SEKÄ MUUT KAVERIT -albumin pelkistetyt, ihmisten ja eläinten hybridejä muistuttavat hahmot tuovat mieleen Matt Groeningin sarjakuvien jänishahmot. Tyyli on erittäin luettavaa ja toimivaa huumorisarjakuvalle.

Jotain samaa on myös Järvenpään huumorissakin, etenkin Eetu-stripeissä, jossa löydetään hirtehistä huumoria lapsen vastoinkäymisistä. Hyvä vertailukohta ovat juuri Groeningin Lapsuus on helvettiä -stripit.

Albumikokoisen omakustanteen nimihenkilöt ovat nuori avopari. Arttu on laiska mies, joka ördää hevipaita päällä. Olga on hillitympi, mutta päättäväinen nainen. Vitsien liikkeellepanijana on tavallisesti Arttu, jota Olga ohjailee tarvittaessa. Dynamiikka muistuttaa vähän Uuno Turhapuroa, mutta hahmot - varsinkin Olga - ovat vertailukohtiaan sympaattisempia.

Sympaattinen on sarjakuvakin. Järvenpäällä ei ole mitään olennaisesti uutta lisättävää parisuhdestrippien genreen, jossa Viivi & Wagner, Kramppeja ja nyrjähdyksiä sekä muut ovat jo onnistuneesti käyneet. Varsinkin ihmissuhdebuumin ollessa kuumimmillaan suomalaisessa sarjakuvassa muutama vuosi takaperin tämäntyyppistä materiaalia oli liikkeellä paljon. Järvenpää tekee nokkelia havaintoja ja rytmittää vitsit napakasti, puolustaen paikkaansa genressä menestyksekkäästi. Ammattitaitoista jälkeä.

SUOSITUS: Järvenpää ei juuri tuo mitään uutta ihmissuhdestrippeihin, mutta toimii genressä onnistuneesti. Suosittelen lajityypin ystäville. Vuonna 2002 julkaistua omakustannetta voi kysellä osoitteesta hotmail.com -osoitteesta soljaj .

Minulle aiemmin tuntematon Anniina Heikkinen on koonnut sarjakuviaan albumikokoiseen KUOLEMA HYTTYSILLE -lehteen. Kyseessä on Heikkisen kolmas julkaisu.

Sivun mittaisissa stripeissä Heikkinen osoittaa kykynsä absurdiin revittelyyn. "Vihanneseläimet" on omituinen biologian oppitunti. Stripissä "skitsokissa, veikko vihannes, auvo ampiainen ja hullu jänis urheilevat" häiriintyneiden kasvi- ja eläinhahmojen urheilutuokio jää toteutumatta, kun havaitaan, että veikko vihannekselta puuttuvat kädet. "Let's gou änd parti" on hilpeä tuokiokuva tien varrelta. "Salaiset fileet" on liiasta tekstimäärästä kärsivä X-Files-parodia. "Peräkylän pläkkärit vauhdissa" irvailee lempeästi mustan metallin miehille. "Nälkä" on parisivuinen sormiharjoitus. "Oi kultainen nuoruus" on pureva ja nokkela tiivistelmä teini-ikäisten ajatusmaailmasta.

Kokoelman pitkä tarina "Täydellinen yhteiskunta" on ongelmallinen. Sydämeni väpäjää aina kun kotimainen omakustantaja on löytänyt aikaa tehdä pitkän, juonellisen sarjakuvan. Stripit ja lyhärit toimivat toisinaan, mutta liian usein kotimaisista antologioista jää sirpaleinen ja turhautunut olo. Pitkiin tarinoihin ehtii syventyä.

Täydellinen yhteiskunta on periaatteessa hyvin rakennettu tarina. Siinä kuvataan tulevaisuuden dystopiaa, jossa ihmiset elävät keinotodellisuuden ja lääkkeiden luomassa transsissa. Näkökulma siirretään nokkelasti yhteiskunnan pohjasakkaan, sopeutumattomiin sonnanlapioijiin, jotka saavat kertoa tarinansa. Kun tarina alkaa seuraamaan erehdyksessä paskavirtaan uppoavan Riston selviytymistarinaksi, Heikkisen yhteiskuntakritiikistä katoaa terä. Risto löytää vastakohdan teknologistuneelle maailmalle metsän ja järvien keskeltä ja johdattaa kansansa luonnonmukaiseen elämään kuin paskameren halkaiseva Mooses. Lopuksi kaupunki hukkuu omaan ulosteeseensa Riston ja kumppaneiden joratessa metsän siimeksessä.

Vaikka olenkin keskimääräinen vasemmistolainen, aseista kieltäytyvä, maalta kotoisin oleva, kasviksia syövä pitkätukkainen wannabe-humanistirenttu, Heikkisen tarina on minulle liian naiivi sulatettavaksi. Kyseessä on perinteinen opetus sivistyksen mukanaan tuoman ihmisten koneellistumisen ja tylsämielistymisen vaaroista. Vaikka vuonna 2001 piirretty tarina onkin sinänsä ajankohtainen, sabotoi Heikkisen hienovaraisuuden puute kokonaisuutta. Kenties kyse on nuoresta tekijästä: into kertoa asiansa näkyy, mutta liika kärjistäminen ei voittanut ainakaan minua puolelleen.

Paremmin satiirissa onnistuu tuoreempi "Hyttysansa", jossa hullu tiedemies esittelee irvokkaan hyönteiskarkottimen. Heikkisen kommentti eläinten oikeuksien puolesta on hyvin esitetty, vaikka ronskisti kärjistävä sekin.

Koska kerronnallisesti kokonaisuus on ehjä ja haluan kannustaa omakustantajia tekemään lisää pitkiä tarinoita, lopetan arvion positiiviseen kommenttiin: Heikkisen vahvoja mustia hyödyntävä piirrostyyli on toimivaa ja tuo jopa paikoin mieleen nuoren Bryan Talbotin!

SUOSITUS: Heikkisellä on paikoin hyviä juttuja ja hän osaa kertoa pitkiä tarinoita pätevästi. Liika sanoman lukijan päähän takominen on kokonaisuuden ongelma, mutta tuoreemmat sarjakuvat antavat ymmärtää, että tekijä on kehittymässä hienovaraisemmaksi. Kokoelmaa voi kysellä tekijältä osoitteesta anniina_heikkinen mauku yahoo.com.

OLIPA KERRAN KONDOMI on Elina Kantolan ihmissuhdesarjakuva. Sen nimi on aivan hirvittävän huono. Vaikka se viittaakin sarjakuvan tarinan liikkeellepanevaan tapahtumaan, se tuo mieleen Klamydian tai jonkin Ripsipiirakan laulun - tiedättehän, poikien räkä poskella laulaman "hauskan" rallin, joka käsittelee pusikossa muhinointia rokkifestareilla tai muuta ikiaikaista teemaa. Kantolan sarjakuvan nimi ohjaa lukijan ennakko-odotuksia Myrkky-osastolle, joka on sääli sillä kyseessä on aidon tuntuinen ja vähän koskettavakin kertomus.

Hennan ja Vesan, noh, muhinoidessa pusikossa rokkifestareilla kondomi repeää. Pian käy ilmi, että Henna on tullut raskaaksi. Kuusitoistavuotias tyttö joutuu aikuistumaan pikavauhtia ja päättämään pitääkö vatsassaan kasvavan lapsen vai ei. Vastuusta irtisanoutuvasta Vesasta ei juuri ole apua, mutta onneksi Hennan tukena on joukko ymmärtäviä ystäviä.

Sarjakuva on pakattu nokkelasti. Kahteen pieneen vihkoseen jaettu tarina on paketoitu tupakka-askin kokoiseen rasiaan. Kantolan kuvitus on äärimmilleen yksinkertaistettua: hahmot on kuvattu jäykästi suoraan edestä tai sivulta. Lopputulos muistuttaa Åsa Grenvallin jälkeä, vaikkakin Kantola ei osaa välittää hahmojen tunteita yhtä tehokkaasti. Välistä hahmojen kanssakäyminen on suorastaan lakonista, vaikka lukija olettaisi tunteiden olevan pinnassa. Kantolalla on kuitenkin sanottavaa ja hän osaa tuoda asiansa täsmällisesti julki hahmojen puheissa ja päähenkilön sisäisessä monologissa.

SUOSITUS: Kehnosta nimestä ja pelkistetystä piirroksesta huolimatta Olipa kerran kondomi on kelpo ihmissuhdesarjakuva, josta välittyy onnistuneesti teini-ikäisten hahmojen ahdistus. Kantolan kotisivut yhteystietoineen löytyvät osoitteesta http://kotisivu.mtv3.fi/elssi/ .

Ensi viikkoon, rakkaat ihmiset.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.