etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
19.2.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Anatomian opas kubistisille taitelijoille, Pieni olento.

Katuojassa pengotaan kirja-alen kunniaksi kirjakaupan halpissarjakuvia. Arviot eivät poikkeuksellisesti sisällä juurikaan spoilereita, joten käydäänpä suoraan asiaan.

Anatomian opas kubistisille

Saatte sanoa ennakkoluuloiseksi, mutta melkein aina kun selailen kotimaista sarjakuva-albumia, oletan tutkivani taidekorkeakoulun kesken jättäneen auteurin mustavalkoista, abstraktia kertomusta kottikärryn sielunelämästä, joka on tasan yhtä viihdyttävä kuin jolta kuulostaakin.

Usein lukemani suomalainen sarjakuva on ollut laadukasta ja hauskaa, mutta ulkoasultaan usein tällä tavalla vaikeasti lähestyttävää. Suomi on paska maa sarjakuvan ammattilaisille ja harrastuksena sarjakuva on vakaasti marginaalin puolella, mutta asiaa tuskin auttaa se, että kotimaiset lehdet näyttävät 70-luvun Neuvosto-dadalta.

Etten ihan vaikuttaisi sieluttomalta hirviöltä mainittakoon, että Jukka Tilsa ja Matti Hagelberg ovat suuria suosikkejani ja ostan aina tuoreeltaan heidän uudet albuminsa.

Kotimaisen sarjakuvan nykytilan voi hyvin katsastaa nyt kirja-alen aikaan kirjakauppojen alennuskoreista. Häpeällisesti paikallisessa liikkeessä myytiin kolmella eurolla Hiltusen erinomaista Aavetanssia, vieläpä yli kymmenen kappaleen pinossa. Menee yli ymmärrykseni.

Hiltusen jo aiemmin luettuani ostin alelaarista kuitenkin vuonna 1999 ilmestyneen Ilkka U. Pesämaan teoksen ANATOMIAN OPAS KUBISTISILLE TAITEILIJOILLE, julkaisijana Jalava. Peijakas, miten sarjis, jolla on näin vetävä nimi on joutunut alekoriin?

Noin 70-sivuisen kirjasen takakansiteksti, Seppo Ahden avaussanat ja tekijän itsensä lopetussanat ovat kaikki kirjoitettu kieli vakaasti poskessa. Takakannessa mainostetaan teoksen ”laajaa informaatiosisältöä” ja Ahti kommentoi kirjasen kuvien olevan ”kiva yllätys”. Mainitaan, että Pesälahden töitä on nähty Aviisissa ja Aamulehdessä; tämä lienee totta.

Itse sarjakuva, tai oikeastaan kuvasarja, on kokoelma yhden ruudun strippejä. Piirrostyyli muistuttaa, kas kummaa, itä-Eurooppalaista animaatiota. Stripin rakenne on oikeastaan sama kuin Gary Larsonilla: ruudussa harvemmin käytetään puhekuplia ja stripin juju on kuvatekstissä. Välillä kuvissa on vielä alaviittaus, ikäänkuin kommenttina. Aihe on yleensä jonkinlainen erikummallinen kohtaus, jossa asiat kohtaavat kaukana asiayhteydestään: Luftwaffe lentää hammasharjaa, Nietchen viikset lähtevät iltalomalle, kahvipannua ulkoilutetaan.

Anatomian oppaassa kubistisille taiteilijoille kuitenkin strippien juju on onnistuttu piilottamaan niin hyvin, että useimmiten en tiennyt oliko pelkkä stripin surrealistisuus sen ”vitsi” vai enkö vain tajunnut ideaa – tai oliko stripin edes tarkoitus olla hauska. Pesämaa heittelee viittauksia historiaan, tieteeseen, taidesuuntauksiin ja vaikka mihin. Tuntuu siltä, että stripeistä nauttimiseen tarvittaisiin vähintään maisterin tutkinto semantiikasta.

Jotkut stripeistä naurattivat aidosti, loput vain saivat raapimaan päätä syvän avuttomuuden tunteen vallassa. Tunnen lähinnä joutuneeni jonkilaisen kepposen pahaa-aavistamattomaksi kohteeksi.

Onko Anatomian opas kubistisille taiteilijoille sitten hyvä teos? Ei hajuakaan. Se sai minut ajattelemaan, joka on aina tietysti hyvä juttu, mutta ei tätä hyväksi viihteeksi voi kyllä kehua. Lukekaa kirjastossa.

Pieni olento

Viikon toisena alesarjiksena arvioidaan Pentti Otsamon kirjoittama ja kuvittama PIENI OLENTO. Otava on julkaissut tämän noin 60-sivuisen, kovakantisen kirjasen vuonna 1999. Kirja on oikeastaan hienon näköinen paketti, mutta kovankantisena sen alkuperäinen hinta on todennäköisesti ollut pelottava. Pientä olentoa olikin aika pinkka alennusmyynnissä.

Sarjakuva on kertomus Joelista ja Annasta, nuoresta parista, jonka elämä muuttuu Annan tullessa raskaaksi. Tarina seuraa pariskunnan sopetumista ajatukseen lapsesta. Ei kuulosta järin jännittävältä, vai?

Ei se olekaan, mutta se ei ole jutun pointti. Pieni olento on kitchen sink –sarjakuvaa, tavallista tarinaa tavallisista ihmisistä. Sen ei ole tarkoituskaan olla jännittävää.

Otsamo on kuitenkin taitava tarinankertoja ja hänen vahvuutensa on juuri tällaisissä maanläheisissä jutuissa. Otsamon henkilöt ovat moniulotteisia ja hän hahmottelee heidät vahvasti muutamalla ruudulla. Kerronta on taloudellista, koko sarjakuvassa ei taida olla yhtään turhaa ruutua tai ylimääräistä selitystä. Lukijan annetaan päätellä itse paljon, varsinkin tarinan loppu jättää varaa tulkinnalle. Miehen piirrostyyli on vahvasti luonnosmaista: hahmot eivät usein koostu kovinkaan monesta viivasta.

Sarjakuva on julkaistu aikaisemmin Kanadassa, jossa Otsamo ymmärtääkseni on edelleen tekemässä uraa itselleen. Ja hyvä niin, koska tällaista ammattitaitoa kehtaa viedä ulkomaille. Pieni olento muistuttaa Pohjois-Amerikkalaista independent-sarjakuvaa, joten yleisöäkin saattaa löytyä. Mielenkiintoista on myös havaita, että tarina on yleisluontoinen: se voisi tapahtua melkeinpä missä vain. Hahmojen nimetkin ovat tavallisia niin Suomessa kuin englantia puhuvassa maailmassa: Joel, Anna, Paula, Pete...

Pientä olentoa riivaa jonkinlainen peruslakonisuus, joka taitaa olla jonkinlainen Otsamon tavaramerkki. Tämä tyyli jättää minut kuitenkin kylmäksi. Tarinassa ei juuri näytetä suuria tunteita ja dialogi on hiljaisina hetkinä melkein Kaurismäkeläistä. Jotenkin olisin odottanut ihmissuhdedraamalta vähän enemmän pyrotekniikkaa: iloa, surua, vihaa. Sen sijaan tarina tarjoaa eteeristä surumielisyyttä dramaattisimmissakin kohdissaan. Sekin koskettaa, mutta vain kevyesti.

Pieni olento on mainio työnäyte, ammattitaitoista sarjakuvaa juuret kiinni arkitodellisuudessa. Se jää päähän pyörimään, mutta ei säväytä lujaa. Kitchen sinkin ystäville.

Ensi viikolla Katuojassa syynätään amerikankielisiä albumeita. Arvioitavana ovat saatavuudesta riippuen Hellboy: Conqueror Worm TP, Transmetropolitan: Gouge Away TP ja Black Panther: Enemy of the State TP. Siihen asti moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files